Näytetään tekstit, joissa on tunniste irtohypytys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste irtohypytys. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Ponien irtohypytyspäivä

Tässä sairasloman aikana on lähestulkoon meinannut järki lähteä, kun oikein mitään ei ole pystynyt tekemään. Puolet lomasta on lusittu ja kaipuu ponien kanssa puuhasteluun kasvaa vain päivä päivältä. Muutamia kertoja olen onneksi päässyt poneja nuuhkimaan omistajiensa seurassa.

Pahimmat kivut ovat nyt poissa ja operoitu käsi kestää jo kevyttä kuvaamista. Vain vähän aikaa sitten hankittu lyhyt ja kevyt valovoimainen putki mahdollistaakin nyt kuvaamisen, kun painoa ei tule paljon käden varaan eikä zoomiakaan tarvitse pyörittää. Vihdoin jotain mielekästä tekemistä edes muutamalle päivälle viikossa!


Sunnuntaina pääsin kuvaamaan Veikan ja kahden muun suloisen ponin irtohypytystä. Veikka oli päässyt viimeksi hyppäämään yli kuukausi sitten, eikä se aivottoman riekkumisensa vuoksi ollut päässyt juoksentelemaan vapaanakaan pitkään aikaan. Kujalle päästessään Veikka otti ilon irti touhusta ja rallitteli hallia ympäri varmaan kolme kierrosta putkeen ennen kuin malttoi pysähtyä odottamaan sen verran, että esteitä saatiin välillä korotettuakin.



Tuollaista riemua en tuon ponin naamalla ollut ennen edes nähnyt - se aivan silmin nähden nautti tuosta puuhasta! Epävarmuuskin esteillä oli tipotiessään, kun ruuna lenteli kerta toisensa jälkeen kasvavista esteistä yli. Hyppytekniikkakaan ei ollut aivan toivoton - kyllä tuosta vielä kelpo kisaponi esteillekin tulisi!






4

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Irtohypytyspäivä

Lupauduin avuksi Harrin tallikavereiden Winnien ja Lo:n irtohypytykseen, vaikkakin ulkoistin itseni lopulta avustajan hommista ja vain kuvasin touhua. Harri sai jättää hyppäämättä jalkojen säästelyn vuoksi, mutta oli hauska päästä seuraamaan etenkin ponin loikkimista.

Kyllä tuo tamma vaan niin rakastaa hyppäämistä! Korvat tötteröllä ja melkeinpä suu hymyssä se paineli menemään. Hyvä kun malttoi välillä pysähtyä, että saatiin esteitä hieman korotettua! Pätevä loikkaajahan tuo on, ei siitä mihinkään pääse.








Winnien jälkeen hyppäämään pääsi St. Lo, joka onkin vilahtanut täällä blogissa jo tuossa loppukesästä, kun toimin valtavan ruunan sijaisomistajana muutamaan otteeseen. Jälleen ensi viikonloppuna pidän huolta tästä kaverista sen omistajan lähtiessä reissuun.

Kyllä vain tämäkin hevonen hyppäsi - olisi hypännyt varmaan vaikka pieniä taloja! Eipä ruuna paljoa kysellyt, vaan paineli vaan kujaan ja hyppäsi esteet kyselemättä. Ei mikään turha hevonen tämäkään.




4

tiistai 25. joulukuuta 2012

Villi lentokoneponi!


Nenna tuli taas pitkästä aikaa tallille mukaan kuvaamaan ja moikkaamaan Winnietä. Juuri kun lähdettiin tallille päin, alkoi tulla lunta suunnilleen vaakasuorassa ja hirvittävän paljon. Winnielläkin oli tarhassa loimensa päällä kunnon kerros lunta!

W sai päähänsä suitset ja jalkoihin suojat. Kipitettiin lumipyryssä kentälle, jossa poni sai kipitellä vapaana sen aikaa, kun kasattiin Nennan kanssa toiselle pitkälle sivulle irtohypytyskuja. Tehtävä oli sama kuin edellispäivänä hypätessä; innari, 1 laukka-askel, okseri. Winnie ymmärsi jutun idean heti ja innostui hyppäämisestä, kun sai kerrankin tehdä sitä ilman selässä häiritsevää ratsastajaa. Ponille ei tarvinnut kuin näyttää vähän suuntaa, niin se lähti tyytyväisenä hyppykujalle. Välillä energiaa oli niin paljon ylimääräistä, että kenttää piti laukata ympäri pari kierrosta ennen kuin pystyi taas suuntaamaan kujalle.

Korotettiin okseria muutaman kerran ja pidennettiin samalla esteiden välejä. Winnie hyppäsi omasta halustaan ja tyytyväisenä ilman yhtäkään kieltoa. Lopuksi poni otti okserin takapuomin useamman kerran alas, kun se nosti laukan kovin myöhään, eikä saanut riittävästi ponnua esteen ylittämiseen puhtaasti. Videoita tarkastellessa huomasin sen, ettei Winnie avaa takajalkojaan hypyissä ollenkaan. Ratsain ollaan hypätty sen verran pieniä, ettei asia ole pistänyt silmään videoita katsoessa. Vähän isommilla esteillä ponin pitäisi kuitenkin oppia ojentamaan jalkansa taakse hypyn alastulossa, kun nykyään se vielä vain kipristää jalkansa suppuun vatsan alle. Tämän takia Winnie ottaa usein puomeja alas takajaloillaan.



Käytiin kävelemässä vielä loppuverryttelylenkki, jonka jälkeen sulkeuduttiin Nennan kanssa Winnien ja sen tarhakaverin karsinoiden välissä olevaan varuste/rehuvarastoon laittamaan valmiiksi iltamössöjä. Varastohuoneeseen kuljetaan toisen ponin tarhan kautta, minkä vuoksi poni pääsikin räpläämään ulkopuolella olevaa salpaa. Meinasi tulla kylmä ja kurja joulupäivä hevosten myslejä syödessä, kun poni sai meidät lukittua sisälle!


















4

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat