Valmennuspostaus: Istuntalääkärin vastaanotolla

Postaus on toteutettu yhteistyössä Essi L Dressagen kanssa.

Viime kouluvalmennuksesta Veikan kanssa ehti vierähtää melkoinen tovi. Olen käynyt tunneilla pääasiassa Winnien kanssa, kun taas Veikkaa olen näyttänyt valmentajalle vain satunnaisesti. Toki molemmissa poneissa on omat haasteensa, mutta olen kokenut tarvitsevani enemmän apua juuri Winnien kanssa. Niinpä Veikka on jäänyt valmennusten suhteen vähemmälle huomiolle, vaikka sitä aktiivisesti ratsastankin ja pyrin kouluttamaan eteenpäin koulupuolella.

Veikan kanssa olen keskittynyt hyvin paljon laukan laadun parantamiseen. Etenkin laukan kokoaminen on ollut Veikkikselle haastavaa, eikä esimerkiksi siirtymiset laukasta käyntiin tulleet vielä jouluna kysymykseen laisinkaan. Nyt ollaan kuitenkin päästy harjoittelemaan myös laukka-käynti -siirtymisiä ja tehty temponvaihteluita vastalaukassa. Hyvin tehty työ on tuottanut tulosta, sillä Veikka sai heti valmennuksen alussa kehuja laukastaan; se oli mennyt selkeästi eteenpäin viime näkemästä.

Päivän tehtävä oli hyvin simppeli, tai ainakin olevinaan sitä. Tehtävänä oli ratsastaa voltteja uran sisäpuolelle, koota hevosta hieman voltilla ja ratsastaa voltilta suoralle uralle reippaammassa temmossa niin ravissa kuin laukassakin. Helpon kuuloinen tehtävä osoittautui hyvin haastavaksi suorittaa rehellisesti oikein, kun vaatimuksena oli istua suorassa.

Veikka suoriutui tehtävästä kohtuullisesti niin ravissa kuin laukassakin, mutta huomion kohteeksi joutui tällä kertaa istuntani. Etenkin Veikan kanssa luistan huomaamattani keskivartalolla tehtävästä työstä ja lähden nojaamaan harjoitusravissa taaksepäin. En itse tunne takakenoani, minkä vuoksi suora ryhti on erittäin hankala säilyttää. Vastaavasti laukassa taas nojaan huomaamattani eteenpäin.

Valmentajani Essi totesikin, että tällä valmennuskerralla saisin enemmän huomautuksia istunnastani kuin ratsastuksestani, sillä se on tärkeysjärjestyksessä korkeammalla. Vaatimustaso suoritusten suhteen oli siis normaalia matalammalla, mutta istuntani ei saanut yhtään sääliä.

Kun oikein keskittyy ja pyrkii vastaamaan ohjeisiin, istunta pysyy vielä jokseenkin kasassa. 

Kun huomio karkaa hetkeksikin ja samalla pitäisi ratsastaa voltille, siirtyy ylävartalon painopiste jo selkeästi taakse.

Etenkin Veikalle vaikeammassa oikeassa laukassa lähden laukkaan liikaa mukaa istunnallani. Volteilla ylävartaloni kääntyy eteenpäin ja kiertyy sisälle, jolloin ponin on entistä vaikeampi pysyä tasapainossa.

Volteille käännettäessä ponin tuli taipua tasaisesti koko rungostaan sisäpohkeen ympäri ja astua aktiivisesti, mutta kiirehtimättä alleen. Hitaammassa temmossa ravia kootessa suorassa istuminen oli helpompaa, mutta voltilta suoristuksessa ja askeleen kasvaessa takakeno hiipi kuin huomaamatta. Laukassa taas lähdin könöttämään etukenossa ja kiertämään ylävartaloa.

Istuntaani suoristettiin pääasiassa jatkuvalla palautteella; pienikin etu- tai takanoja, ja sain kuulla siitä niin kauan, kunnes istuin taas suorassa keskellä satulaa. Oikea asento haettiin pysähdyksessä kädestä pitäen ja ryhti tuli säilyttää keskivartalon lihaksilla - niitä tarvittiinkin yllättävän paljon! Avainasemassa oli kuitenkin istuinluut; niiden piti tuntua tasaisesti molemmilla puolilla satulassa myös silloin, kun korjasin ylävartaloani eteenpäin ravissa.

Oman ryhtini parantuessa myös Veikka ryhdistyi selkeästi. Ravin laatu parani ja poni kantoi itsensä kevyempänä ja korkeammassa muodossa. 

Toinen murheenkryyni ovat hartiani. Vasen lapaluuni jouduttiin operoimaan muutama vuosi sitten ja leikkauksessa jouduttiin poistamaan lähes puolet lapaluusta. Tästä syystä kaikki lavan lihakset kiinnitettiin normaalista poikkeavasti lapaluun yläosaan, mikä taas aiheuttaa toispuoleisuutta hartialinjaani.

Vasen käteni on hieman oikeaa heikompi, minkä vuoksi "lapatuki" jää helposti uupumaan. Kun vain keskityn ja kiinnitän vasempaan lapaan huomiota, pystyn kuitenkin korjaamaan toispuoleisuuden melko hyvin. Valmentajille lapani tuottavat kuitenkin päänvaivaa, sillä istuntaani on hankalampi korjata toispuoleisuuden vuoksi. Oikea hartia näyttää valuvan eteen, vaikka todellisuudessa vasen lapa pitäisi komentaa taakse.

Istunnan korjautuessa myös Veikka suoristui ja kykeni esittämään kelvollista laukkaa oikeaankin kierrokseen.  

Istuntapainoitteisen tunnin päätteeksi sain taas todeta, että lähen aivan liian usein niin sanotusti takapuoli edellä puuhun. Kuvittelen ratsastavani hevosen ensin hyväksi ja avuille, jonka jälkeen vasta keskityn istuntaani. Tämänkin valmennustunnin aikana sain kuitenkin huomata, kuinka Veikka suoristui samassa tahdissa kun itse suoristuin satulassa ja koko ratsastamisesta tuli helpompaa, kun maltoin hetken keskittyä pitämään itseni lihaksistollani kasassa.  Hyvän lihaskunnon merkitystä ei voi myöskään liikaa korostaa - se tekee ratsastamisesta niin paljon helpompaa! Vatsalihastreeniä, kävi istuntalääkärin määräys.

Postauksen kuvat © Maiju Aaltonen, iso kiitos!