Valitettavasti olen aivan liian monta kertaa kokenut jääväni vaille kunnollista korjaavaa palautetta, kun olen osallistunut valmennuksiin aivan tavallisilla poneilla - sellaisilla, joilla ei ole erityisiä lahjoja hyppäämiseen muttei myöskään erityisiä ongelmia. Harrastelijatason esteratsastajana olen kokenut olevani "helppoa rahaa" ja "täytettä valmennusryhmässä".
Valmentaja kyseli alkuun perustiedot niin minusta kuin ponistakin. Suvaitsevainen ja rento asenne meitä molempia kohtaan loi uskoa siihen, että valmentaja voisi olla meille juuri sopiva; valmentaja totesi, ettei ponin hitaus tai etupainoisuus ole ongelma, vaan ne ovat asioita joita voi työstää. Harrasteponilta ei myöskään tarvitsisi vaatia kilpaponin suorituksia, mutta se ei estäisi harjoittelua ja kehittymistä omalla tasolla.
Sain aloittaa verryttelyn itsenäisesti ravissa ja laukassa, jolloin Kallaste teki havaintoja ponin ratsastettavuudesta sekä vahvuuksista ja heikkouksista. Pian siirryttiinkin aktivoimaan takajalkoja puomeille ja hakemaan nopeita reaktioita siirtymisten avulla.
Alkutunnin aikana sain positiivista palautetta istunnastani ja Veikka taas kuuliaisuudestaan; poni herkistyi avuille ja tuli siirtymisissä aktiiviseksi tehtyjen toistojen myötä. Itse saisin elää esteitä ratsastaessani enemmän yläkropalla; on lupa kääntää pää kohti estettä tai puomeja ja ratsastaa johtavalla ohjalla. Esteillä ei tarvitse istua klassisen eleettömästi kuten kouluradalla!
Alkuverryttelyiden jälkeen aloitettiin hyppääminen pienillä esteillä suhteutetulla linjalla, jolla tehtävänä oli lyhentää ja pidentää laukkaa. Ensimmäisillä toistoilla sain ratsastaa kahden esteen välin hyvältä tuntuvassa temmossa, mutta pian tehtävää vaikeutettiin asettamalla vaatimukset laukka-askeleiden määrästä. Ensimmäiseltä esteeltä puomille sai tulla kolme askelta, jonka jälkeen piti ratsastaa laukkaa eteenpäin niin, että myös jälkimmäinen pidempi väli taittuisi kolmella askeleella. Tehtävä oli Veikalle haastava, mutta vaatimustasoa ei kuitenkaan laskettu. Tehtävää suoritettiin, kunnes se onnistui vaaditusti.
Verryttelyhyppyjen jälkeen hypättiin kahta erilaista tehtävää, joilla avainasemassa oli hyvä perusratsastus esteiden välillä. Kummassakin tehtävässä oli omat haasteensa, jotka Kallaste jätti ratsastajan ratkaistavaksi; sain tehtävät, jotka piti ensimmäisellä kerralla suorittaa ilman ohjeita teiden ratsastamisesta. Kun oma aivotyö oli tehty, tuli valmentajalta lisäohjeita sujuvampaan suoritukseen.
Tehtävien aikana sain ohjeeksi ratsastaa Veikkaa erityisen tarkasti keskelle esteitä. Koska poni on ollut hypätessä epävarma ja epävarmuuspuuskissaan sujahdellut esteistä ohi, ei sille pitäisi tarjota pienintäkään vaihtoehtoa esteen kiertämiseen. Veikka hyppäsi tällä kertaa varman oloisesti, mutta kieltämättä luotin siihen joillakin esteillä liikaa antaessani sen ajautua hyppyyn esteen reunasta.
Valmennuksesta jäi hyvä mieli ja tunne siitä, että valmentaja todella tahtoi meidän ponin kanssa oppivan jotain. Samaani palaute oli täsmällistä ja rakentavaa ja valmentaja tuntui motivoituneelta. Erityisen iloiseksi minut teki valmennuksen päätteeksi tehty haastava käännöstehtävä, jota Kallaste teetti vain, "koska ratsastat ponilla ja sen pitäisi mahtua kääntymään tästä toisin kuin isojen hevosten". Stenin valmennuksiin osallistumme ehdottomasti toistekin!
Minäkin milelläni kunnolla treenaisin yhtä tuttuni suokkia, mutta siellä ei ole kenttää, vaan tarha jossa ratsastaa.
VastaaPoistaKäytkö pelkästään valmennuksissa vai käytkö myös ihan perus tunneilla?
No tuo tosiaan rajoittaa kunnon treenaamista, jos ei ole sopivaa ratsastusaluetta edes :/
PoistaIhmisillä on hieman eri käsityksiä tunnin ja valmennuksen erosta.. Itse käyn ammattivalmentajien valmennuksissa, joissa pyritään kehittämään niin minua ratsastajana kuin ratsujanikin. Tunneilla oman käsitykseni mukaan keskitytään pääasiassa vain ratsastajan oppimiseen.
Juuri näin itsekin käsitän ratsastustuntien ja -valmemnusten eron
Poista