Viime viikolla sain muutamaksi päiväksi hoitoon ystävän hevosen. "Ylle" on mukava ja turvallinen perushevonen, joka toimii kivasti kun ratsastat oikein, mutta ei varmasti toimi jos ratsastat väärin. Hirmu opettavainen tyyppi siis ja juuri oikeanlaista treeniä minulle!
Ylle on toisaalta vanha tuttu, sillä olen saanut seurailla sen elämää jo useamman vuoden vierestä. Muutaman hassun kerran olen tammalla ratsastanutkin, mutta varsinaisesti ratsastuksen suhteen hevonen on ollut ihan uusi tuttavuus. Muutamassa päivässä ehdin lähinnä huomata asioita, jotka teen Yllen kanssa väärin, mutta onnistumisen kokemuksiakin onneksi riitti.
Ystäväni Siru tuli yhtenä Ylle- päivänä tallille vaihtamaan kuulumisia ja kuvasi samassa epäoivoista räpellystäni tuon hevosen kanssa. Tuskan hiki ja turhautumisen kyyneleet eivät olleet kaukana hevosen juostessa kilometrin pitkänä ja maaten koko painollaan toiselle ohjalle, mutta sinnikkäällä työnteolla sain lopulta itseni kasaan ja sitä myötä myös hevosen. Ei mitään huippuhetkiä, mutta lopulta sentään rento ja kevyt hevonen joka oli tasaisesti molemmilla ohjilla!
Taidan toitottaa samaa asiaa joka kerta kun ratsastan oikean kokoisilla hevosilla, mutta tuo vaihtelu tekee minulle ja istunnalleni kyllä hyvää. Olen tuudittautunut turvalliseen hyvänolontunteeseen kun puksuttelen menemään pienillä ja pehmeäliikkeisillä poneilla ja yhtäkkiä olenkin aivan pulassa, kun pitäisi ratsastaa hevosen kokoista eläintä. Muutaman päivän hevosputkessa hommat alkavat jo vähän helpottua!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Olen saanut etuoikeuden tutustua ja ystävystyä hevoskuvaaja Jaana Vuolan kanssa muutamia vuosia sitten, kun Jaana haki bloggaajaa yhteistyö...
Kuukauden luetuimmat
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Matkaillessa pääsee nauttimaan kaikesta uudesta ja erilaisesta; maisemista, luonnosta ja kulttuurista esimerkiksi. Mainio tapa päästä sisäll...
Postauksia aiheittain
video
Winnie
harri
esteitä
erikoispostaus
maastoilu
kilpailut
varusteurheilu
veikka
kouluvalmennus
Julita
Aksu
pellolla
Joulukalenteri
estekilpailut
maastakäsintyöskentely
koulukilpailut
kanget
irtojuoksutus
miniwinnie
estevalmennus
sponsoroitu postaus
valmennusvideo
talliarvostelu
temppukoulutus
varusteeton ratsastus
jalkapallo
matkailu
laidun
istunta
ratsastustehtäviä
tuotetestaus
laukkaradalla
kaulanaru
letitys
ohjasajo
uittaminen
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.