torstai 7. toukokuuta 2015

Ei anneta voittoputken katketa!


Keskiviikkona oli 1-tason estekilpailut Agentin naapuritallilla ja tottakai oltiin osallistumassa pää viidentenä jalkana. Tällä kertaa ilmoittauduin vain yhteen luokkaan ja hypättiin 70 ja 80 ratojen sijaan pelkkä 80 cm. Aikaisemmin on tuntunut, että Aksu on hieman hyytynyt toisella radalla, joten nyt lähdettiin yrittämään vain yhtä rataa.

Tajusin hirmu myöhään, etten ollut pyytänyt ketään kisahoitajaksi mukaan. Sattumalta ja suureksi onneksi Turussa käymässä ollut Aino tarjoutui lähtemään seuraksi mukaan. Ainon kanssa tutustuttiin Hööksin bloggaajaillassa Ylöjärvellä ja ollaan oltu yhteyksissä vain facen kautta, niin nyt oli hurjan mukava nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa enemmänkin kuulumisia!




Alunperin koko illaksi oli luvattu hurjaa sadetta, mutta onneksi sääennusteet muuttuivat sen verran, että sade painoittuikin aamupäivään. Kun lähdettiin kävelemään noin kilometrin matkaa kisapaikalle, satoi enää vain pientä tihkua. Positiivinen yllätys kisapaikalla oli kentän pohjan kunto; vaikka vettä oli tullut aamupäivän ja päivän aikana ihan hurjat määrät, oli pohja ihan mielettömän hyvässä kunnossa. Ei ollut liukas eikä yhtäkään lätäkköä näkynyt missään!

Verryttelin Aksun maneesissa melko lyhyen kaavan mukaan. Kevyttä ravia sen verran että lihakset lämpeni, laukkaa ihan muutama kierros ja muutama hyppy molempiin suuntiin. Agent oli ihmeen reipas ja aktiivinen, tuntui että laukassa sai välillä ihan pidättääkkin! Aksu teki hyvät hypyt verkkaesteille ja tuntui olevan juuri sopivassa kilpailumoodissa, kun siirryttiin odottelualueelle kentän laidalle. Niin hienosti käyttäytynyt poni päätti kuitenkin lopulta heittäytyä ihan poniksi, kun oli aika siirtyä radalle. Eihän pieni poni nyt yksin halua kentälle mennä, kun kaverit kävelevät suorituspaikalta pois! Ensin Aksu lähti peruuttamaan edellisen ratsukon perään niin villisti, että jouduin tulemaan alas selästä ja taluttamaan ponin takaisin odottelupaikalle, jossa poni riehaantui keulimaankin. Kun meitä ennen suorittanut ratsukkokin lähti, ei poni olisi siirtynyt millään kentälle. Aikani taistelin ja lopulta sain ponin vihdoin radalle, jossa ehdin näyttää ponille pelottavimman näköisen lankkuesteen ennen radan aloittamista.





Radalla poni oli aivan liekeissä! Se paineli menemään ja hyppäsi onnesta soikeana. Korvat tötteröllä se odotti seuraavaa estettä ja sen huomatessaan taas vyöryi kohti estettä. Perusradalla poni epäröi muutaman askeleen ajan sarjan a- osaa sekä radan viimeistä, eli lankkuestettä, mutta pohkeella rohkaisemalla poni hyppäsi reippaasti. Koko perusrata oli mielestäni melkoisen sujuva sarjaa lukuunottamatta. Aksu laukkasi kerrankin suht hyvin eteen, jolloin ponnistuspaikatkin osuivat aika kivasti kohdilleen ja pääsin hyppyihin mukaan häiritsemättä ponia. Uusintaradalla parille viimeiselle esteelle poni lähtikin yllättäen todella kaukaa, jolloin en päässytkään hyppyihin mukaan. Kaipa unohdin itsekin ratsastaa, kun takana oli jo monta hyppyä ja jäljellä oli enää pari estettä linjalla ennen maalia.

Lopputuloksena kelpo suoritus, päivän ainoa 0-0 rata! Voittohan sillä irtosi, vaikken yhtään osannut odottaa. :) Lähdettiin kisoihin hakemaan hyvää suoritusta, johon voisin itse olla tyytyväinen. Puhdas rata olisi ihan super, mutta olisin tyytyväinen myös hyviin hyppyihin ja pyörivään laukkaankin vaikka mokiakin sattuisi matkan varrella. Sijoitusta ei siis todellakaan lähdetty hakemaan, joten yllätys oli suuri kun saatiin kutsu palkintojenjakoon!

Poni oli kyllä niin muikeana ja ylpeänä, se ihan selkeästi tiesi suorittaneensa hienosti! Siellä poniherra pönötti kentällä tärkeänä voittoloimi päällään ja viiletti kunniakierroksella niin innoissaan. :) Ylpeä voi olla, kaipa me ollaan jotain tehty oikein treeneissä!

Kuvista iso kiitos Ainolle ja videoinnista Elinalle!













8 kommenttia

  1. Wau! Onnittelut hienosta suorituksesta ja voitosta! :D

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon hienosti ratsastettu =)

    VastaaPoista
  3. Haha Aksu ihan innoissaan :D Onnee hyvin menneistä kisoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Poni oli kyllä aivan liekeissä, ei tietoakaan siitä tahmatassusta joka viime vuoden puolella pungersi vaivoin yli samankokoisista esteistä :D

      Poista
  4. Hienosti meni! :) Mutta yksi kysymys. Miten ihmeessä Aksun paksu otsatukka saatiin kätkettyä noin siististi korvahupun alle? :D Vai onko otsis mukana tuossa niskassa olevassa letissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule yllätyin itekkin kun sain sen niin siististi piiloon! Olin varma ettei mahtuisi ollenkaan hupun alle, mutta sinne se sujahti :D Letitin ranskalaisena lettinä tosi tiukkaan ja taitoin kaksin kerroin ja kumppareilla kiinni. Aika pieneen pakettiin se meni lopulta!

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat