maanantai 26. tammikuuta 2015

Laatua etsimässä

No eipä ole nettiä näkynyt eikä kuulunut vaikka perjantaina piti olla kytkettynä - kiitos Sonera! Eipä tämän videon lataamiseen mennytkään puhelimen netillä kuin meilkein puoli päivää...

En ole pitkään aikaan saanut ketään kuvaamaan meidän kouluvalmennuksia, kun valkat on olleet pääasiassa viikonloppuisin hirmu aikaisin aamulla tai sitten satunnaisesti arkisin jo päivällä. Nyt pitkästä aikaa Moona pääsi kuitenkin kuvaamaan hetkeksi meidän menoa.

Ollaan viimeaikoina keskitytty valmennuksissa laatuun. Kaiken pohjana on ollut laadukkaat perusaskellajit; käynti, ravi ja laukka. Mitään temppuja on turha tehdä ennen kuin itse askellaji on hyvässä kunnossa. Ravin esimerkiksi täytyy olla ensin tahdikasta ja energistä ennen kuin on mahdollista ratsastaa laadukasta pohkeenväistöä tai vaikkapa siirtymistä laukkaan. Kun hevonen liikkuu kevyenä kädelle takaa eteen, on mahdollista ratsastaa hevosesta lähtevä energia hyväksi väistöksi tai siirtymiseksi.

Laatu on ollut poeruspalikkana nyt kaikelle ratsastukselle. Kaiken pitää olla laadukasta, jotta treenaaminen on johdonmukaista ja kehittyminen mahdollista. Olen saanut kuulla loputtomasti siitä, kuinka joka ikinen hevosen askel täytyy ratsastaa - askeltakaan ei matkusteta. Jokainen kulma, jokainen siirtyminen, jokainen pohkeenväistön askel täytyy olla suunniteltu, valmisteltu ja hallittu. Mikäli hevonen saa joka toinen kerta tai jopa useammin suorittaa tehtäviä vain puolittain, miksi se ikinä suorittaisi niitä kunnolla? Kun ratsastaja luistaa, myös hevonen luistaa.

Olen ollut hurjan motivoitunut ja innostunut treenaamisesta, vaikka laadusta puhuttaessa ja täydellisyyttä tavoitellessa sitä vain pääasiassa huomaa, kuinka vähän sitä lopulta osaakaan itse ratsastaa. On kuitenkin mahtavaa saada valmentajalta hyvää palautetta, kun vaatimukset ovat olleet korkealla. Ratsastajana voin olla varma siitä, että kehuja saadessani olen varmasti tehnyt jotain ihan oikeasti oikein. Kun valmentaja ei tyydy vähään, sitä alkaa itsekin vaatia itseltään enemmän. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olen kokenut oppineeni jotain myös itsenäisesti ratsastaessani, kun olen treenaillut valmennuksissa tehtyjä juttuja itsekseni.

Kokosin taas viime valmennuksesta videon selosteiden kera, video varmasti kertoo melkoisen tyhjentävästi tunnin aiheet. :)

6 kommenttia

  1. Vau. Jonkun olis pitänyt kuvata mun ratsastus viime lauantailta, niin olisit saanut tähän hyvän naurupätkän :D

    VastaaPoista
  2. Eivitsit mä niin tykkään noista selostusvideoista, todella paljon mukavampi seurata ratsastusta kun älyää mitä tehtävää ollaan missäkin kohtaa tekemässä! Aina yhtä kiva kattoa teijän menoa, tässä tuntee aina ittensä ihan alottelijaks sun ratsastusta seuratessa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälleen kerran kiva kuulla! Näistä selostetuista videoista on tykätty niin paljon, että varmaan jatkossa teen aina kouluvalmennuksista tällaiset koosteet. :) Ja älä nyt turhaan masennu, en mäkään samalla tavalla loista minkä tahansa muun hevosen selässä. ;)

      Poista
  3. Voihan vitsit, eksyinpäs sattumalta todella kivan oloiseen blogiin. Pakko oli heti liittyä lukijaksi, sillä tykästyin ensi lukemalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Toivottavasti tykkäät jatkossakin ja viihdyt lukijana! :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat