perjantai 12. syyskuuta 2014

Something that I have missed so bad

Wau miten voikin palaset loksahdella paikoilleen yhden ratsastuskerran aikana! Ihan hurjaa, olen ihan fiiliksissä vieläkin keskiviikkoisesta treenistä Aksun kanssa.

Alkujaankin vähän harmitti ylipäätään lähteä tallille yksin - esteiden kantaminen on kurjaa yksin, eikä sitä oikein uskalla kovin kummoisia tehtäviä ja esteitä edes loikkia ilman, että on joku varoiksi soittamassa ambulanssia ja antamassa tekohengitystä jos oikein huonosti käy. Jokseenkin turhalta tuntui myös ajatus vain ratsastella muuten vain, kun saisin huvikseni kyllä ratsastella muilla hevosilla enemmän kuin ehdin. 

Päädyin siis hyppäämään kuitenkin muutamaa estettä, tosin tällä kertaa ilman satulaa. Ajatuksena oli tehdä kompromissi ja hypätä vähän kevyemmin; ei siis pelkkää ratsastelua, mutta ei myöskään hurjaa estetreeniä. Edellinen hyppykertakin kun oli kuitenkin ollut vasta sunnuntaina. Kannoin maneesiin pari kavalettia yhden laukka-askeleen välin sarjaksi, sekä lisäksi vielä viime kerrasta tutun porttiesteen. 

Verkkailin Aksua pidemmän kaavan mukaan käynnissä, ravissa ja laukassa. Ilmeisesti poni oli edellisenä päivänä hyvin läpiratsastettu, kun poni oli niin mukava ja helpon oloinen ratsastaa - aivan muuta kuin joskus aikaisemmin, kun olen yrittänyt vähän vääntää koulua! Tällä kertaa tuo tasaisella ratsastelukin oli oikeasti kivaa; poni liikkui tosi kivasti eteen ja kulki pätkittäin jopa kantaen itsensä ihan kivasti.

Verkkailun jälkeen otettiin muutamia hyppyjä ja lopuksi palattiin taas työskentelemään ympyröille ravissa. Poni toimi niin hurjan kivasti koko ratsastuksen ajan! Lyhkäisten loppukäyntien jälkeen päästin Aksun vapaaksi siksi aikaa, kun keräsin esteet itse pois. Eipä tuo pahemmin innostunut kuitenkaan kulkemaan perässä, joten kävelyt jäi turhan vähäisiksi. En tiedä mikä aivotoiminnan katkos minuun iski, kun hetken mielijohteesta kiipesin takaisin ruunan selkään. Siinä se törrötti ilman suitsia yksi urpo selässään. Tuo toisinaan villi ja arvaamatonkin, pukitteleva poni. Tai sitä se on joskus ollut, mutta kovasti vaikuttaa siltä, että poni on aikuistunut ja oikeasti nuoruuden hurvittelut on jääneet taakse - ainakaan minä en ole vuokraamisen aikana saanut osaani hölmöyksistä.

Enpä tiedä tuudittauduinko liikaa turvallisuuden tunteeseen, kun kaikki on tähän saakka sujunut niin kivasti, mutta ei kyllä edes jännittänyt! Kävelin reilut loppukäynnit ohjaten ponipoikaa painolla ja vähän harjasta nykimällä. Tuo toimi kuin ajatus! Winniekin toimi yhtä hyvin vasta parin kuukauden treenaamisen jälkeen, kun oltiin totuteltu kaulanarulla ja pelkillä painoavuilla ohjaamiseen.

Tuosta ponista paljastuu joka viikko uusia hienoja juttuja ja tuntuu, että joka kerta se muistuttaa enemmän ja enemmän Winnietä - ponia, jonka kanssa kasvoin kahden vuoden aikana lähes yhteen. Yhteistyö tuntuu sujuvan päivä päivältä paremmin ja voi hitsi kun nautinkin siitä kovasti! On ihanaa päästä puuhaamaan Aksun kanssa niitä juttuja, joita olen Winniessä jäänyt kaipaamaan, ja joita en pysty Harrin kanssa tekemään. Nämä niin täydentävät toisiaan, en varmasti voisi olla tyytyväisempi hevostilanteeseeni!


4 kommenttia

  1. Täällä onnellinen ponin omistaja lähes tippa linssissä luki tän tekstin :) Sä teet niin hyvää ponille <3

    VastaaPoista
  2. Kannattaisko hankkii kerranki se oma hevonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi? Toiveena kyllä on aikanaan hankkia oma hevonen, mutta juuri nyt ei ole se aika. Tällä hetkellä mulla on kaksi ihan mieletöntä vuokrahevosta, joista en missään nimessä halua luopua. Pääsen hyppäämään, valmentautumaan ja kilpailemaan sekä kehittymään itse hurjan taitavan kouluhevosen kanssa - miksi heittäisin tämän tilaisuuden hukkaan ja ostaisin tässä vaiheessa oman? Tällä hetkellä haluan nauttia näistä mahdollisuuksista joita minulle on annettu ja samalla oppia lisää niin ratsastuksesta kuin ylipäätään hevosista ja niiden hoidostakin, jotta voin sitten aikanaan olla vielä valmiimpi oman hevosen hankkimiseen. :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat