torstai 1. marraskuuta 2012

Viimeiset maastoilut ja rompetori

Käytiin tänään Winnien kanssa viimeistä kertaa kävelemässä Metsäkylän maastoissa - Kartanolla maastoilu kun tulee rajoittumaan tallialueen ympäri kiertävään pikku metsikköön. Tämän päiväisen perusteella ei tulla kyllä ihan heti maastoilua kaipaamaan, se kun ei ollut järin rentouttavaa. Winnie kävi vähän ylikierroksilla puuskaisen tuulen takia ja päätti säikkyä pikkuisen sitä, tätä ja tuota. Itse naureskelin ponin typerille kyttäyksille alkumatkan, mutta vähitellen kyllä kyllästyin siihen. Pitkästä aikaa Winnie tarjosi kotiinpäin tultaessa taas pikkuruista paikallaan tanssivaa ravia. Tultiin kuitenkin käynnissä kotiin asti, mikä olikin hieno osoitus Winnien kyvystä hillitä itseään ja kestää painetta. Kesällä tultiin vielä viimeinen kilometri aina pikkuravia ja pysähdykset päättyivät aina järkyttävään peruuttamiseen tai loikkimiseen. Nyt poni seisoi rauhassa ja odotti, vaikka se selvästi paloi halusta kiitää suorinta tietä talliin ja omaan karsinaan päiväheinien luo.

Seuraava haaste tuleekin olemaan autot. Winnie on oppinut suhteellisen maastovarmaksi Metsäkylässä, koska ollaan päästy maastoilemaan melko monipuolisissa maastoissa ja useinkin vielä. Koirat, lenkkeilijät, lastenrattaat, heiluvat puskat, linnut ja muut ovat Winnielle arkipäivää, mutta pienessä kuplassaan metsän keskellä se ei ole pahemmin autoihin törmännyt. Uudella tallipaikalla taas poni asustaa autotien vieressä ja joutuu kulkemaan kentälle ja maneesille alikulkutunnelista. Saa nähdä montako päivää tai viikkoa kuluu, että päästään sulassa sovussa edes kentälle saakka! Bonuksena myös kenttä ja maneesi sijaitsevat teiden vieressä. Eiköhän poni kuitenkin opi ja totu nopeasti.

Kävin tänään läpi vähän Winnien tavaroita ja kauhistuin, kuinka paljon niitä oikein onkaan! Taidan valehtelematta omistaa lähes kaiken tarpeellisen mitä hevosenomistaja voi tarvita lukuunottamatta loimia ja satulaa. Kaapin kätköistä löytyi harjoja, pinteleitä, suojia, korvahuppuja, riimunaruja, ratsastusloimi, kasa satulahuopia, satulavyö, nahanhoitoaineita, pyyhkeitä, kuolaimia, juoksutusvarusteita... Ja Winnien jumppapallo. Nämä kaikki kaipaavat pesua ja järjestelyä ja lopulta sunnuntaina ne pitäisi saada raahattua ponin mukana uudelle tallille. Huh, taidan tosissani olla aikamoinen varusteurheilija! Kuhan saan tavarat tuotua kotiin pesua varten, voin tehdä varustepostauksen Winnien tavaroista.

2 kommenttia

  1. ootteko winnien kanssa osallistumassa kartanon kisoihin kun sellaisia tulee? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmaan jos poni on siihen mennessä kotiutunut sen verran, ettei lentele seinille kisatilanteessa.. :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat