maanantai 5. marraskuuta 2012

Uusi koti, uudet kujeet

 Voi miten mukavaa oli ajaa tallille ja nähdä jo kaukaa pieni vaaleatukkainen poni rauhallisena tarhassaan tutkailemassa maailman menoa! Winnie oli selvästi jo ainakin jossain määrin kotiutunut pieneen pihatarhaansa. Autosta poni näytti oikein tyytyväiseltä ja rauhalliselta, mutta lähempää en päässyt ponin touhuja vakoilemaan, kun se tunnisti minut kaiketi äänestä tai hajusta jo ennen kuin ehdin nähdä sitä kulman takaa. Poni heilui hirnahdellen aidalla odottamassa, kun ilmestyin sen näköpiiriin.

Harjailin Winnien karsinassa ja otin sen juoksutusliinan päähän. Käytiin kävelemässä tallin pihassa, jossa poni intoutui loikkimaan ja pomppimaan vähäsen. Jatkettiin matkaa kentälle päin ja päästiin kuin päästiinkin helposti kulkemaan sillan alta, rohkea pieni poni! Kentällä juoksutin turhat energiat pois ja poni rauhoittuikin suhteellisen nopeasti. Pari ensimmäistä kierrosta oli jotain pukkilaukansekaista räpellystä, mutta pian poni jo hölkkäilikin rauhassa pöristen. Teetin loppuun vielä muutamat väistämis ja peruutusharjoitukset, joihin Winnie keskittyi yllättävän hyvin.

Matka takaisin tallille sujuikin jo paljon rauhallisemmin ja asiallisemmin, nyt ei tarvinnut enää hävetä kovasti ponin käytöstä. ;) Kierrettiin kävelytyskone muutamaan kertaan ihan vain tutustumisen vuoksi, joskos itse koneeseen meneminen ei lopulta sitten tuntuisi niin jännittävältä. Edetään kuitenkin rauhassa päivä kerrallaan ponin ehdoilla niin, että voidaan molemmat tuntea olomme turvalliseksi. Kiire ei ole, tärkeintä nyt onkin että pystytään kulkemaan kentälle ja takaisin suht rauhallisesti, niin liikutus onnistuu kuitenkin.

Lopuksi Winnie pääsi vielä jalkahoitoon pesukarsinaan. Poni suhtautui vesiletkuun oikein asiallisesti ja sainkin pestä jalat ihan rauhassa. Hieno ja rohkea poni, huomenna on varmasti taas jo helpompaa. :)

10 kommenttia

  1. Ei hitsi mun täytyy tulla joku päivä moikkaamaan ja vaikka kuvaamaan teitä kun muutitte niin lähelle mun kotia :D Toivottavasti kaikki lähtee nyt pyörimään sujuvasti eteenpäin ja Winnie saa elää mukavaa "yksityshevosen" elämää uudessa kodissaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa koska vaan, nyt alussa etenki arvostaisin jos joku olis maneesin reunalla henkisenä tukena kun poni voi olla vähän pinkeenä:D

      Poista
    2. Noni kiva, ilmota vaa päivä/päivät ja aika/ajat millon oot menos tallil nii katon jos mullekki sopii! :)

      Poista
  2. Hienoo et on alkanu hyvin :) Etkö enää vuokraa Pojua? :o :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vuokrannut pojua toukokuun jälkeen kun se muutti omistajilleen kotiin:)

      Poista
  3. Oon kyllä tosi iloinen sun puolestas kun sait winnien kanssa jatkaa! :) Toivottavasti kaikki lähtee nyt hyvin menemään eteenpäin! Onnea teille jatkoon!:)

    VastaaPoista
  4. Pisti silmää. Näkyy tuo HKareena tuolla taustalla, mikä monesti näkyy Janitan kuvissa. Ei varmaan kuitenkaan sama? ::D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on sama halli ja sama talli, kuin missä Santtu asustaa. :)

      Poista
    2. Heh, jotenkin arvasin, että joku tulee kysymään jossain vaiheessa että ootko samalla tallilla kuin Janita :D Itte kans tunnistin paikan aika nopeaan, kun oma hevonen ollut tuolla viime vuonna ennen kun muutettiin toiselle paikkakunnalle :)

      Poista
  5. Suloinen Winnie!:) Toivottavasti teillä alkaa rullaan hyvin ja onnea jatkoon!!:)

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat