Smile, my friend!

Pirteää päivää vaan teillekkin! Tämä kuva kiteyttääkin aika pitkälti sen, mitä Julilla oli sanottavaa eilisestä ratsastuksesta maneesissa. EI JAKSA!

Nenna tuli seurakseni tallille ja heilui kameran kanssa urheasti, vaikka kuvausolosuhteet olivatkin melko hirvittävät kylmästä ja pimeästä ilmasta johtuen. Koska ulkona oli jo niin pimeää, ei maastoon olisi ollut mukava lähteä. Suunnattiin siis maneesiin tekemään ihan töitä. Miten sen nyt nätisti sanoisi... Julin selässä muistan taas arvostaa Winnien työmoraalia ja eteenpäinpyrkimystä, mahdollisuutta ylipäätänsä ratsastaa ja työstää hevosta. Kun poni ei liiku eteen eikä edes reagoi pohkeeseen, miten voit tehdä yhtään mitään? Aina opetetaan, että ennen kaikkea ratsastetaan pohje läpi. Kun se ei vain kertakaikkiaan mene läpi, niin mitä jää enää tehtäväksi?

Kovin yritin työskennellä Julin kanssa käynnissä. Ratsastin kulmiin, pyysin reippaampaa käyntiä, tein pysähdyksiä. Ei poni siitä reippaaksi tullut eikä se omalla moottorillaan liikkunut, mutta oli se Julitaksi vallan hyvän tuntuinen. Ravissa jatkoin samaa, vähän ympyröitä sinne tänne ja tavoitteena vain ylläpitää ravi. Vähän tehtiin jotain pohkeenväistön tynkääkin.


Laukka pyöri tällä kertaa yllättävän hyvin, poni säilytti vasemman laukan useamman kierroksen pääty-ympyrällä ja oikeaankin kierrokseen saatiin aikaiseksi laukkaa. Ei tosin oikeaa laukkaa, mutta laukkaa kuitenkin! Julihan ei siis nosta oikeaa laukkaa kuin joskus vahingossa; niinä kahdeksana vuotena ja varmaan lähemmäs kahtenasatana kertana kun olen ponia ratsastanut, se on laukannut allani oikeaa laukkaa varmasti alle kymmenen kertaa. Täytyy siis olla erittäin tyytyväinen jo siihen, että poni suostuu laukkaamaan oikealle päin edes sitä vasenta laukkaa. ;)

 Loppuun ravailin vähän ympyröillä ilman jalustimia. Varmaan noin puolen tunnin työskentelyn jälkeen palattiin molemmat kovin tyytyväisinä talliin. Juli oli varmasti liikkunut kylliksi, eikä omat vatsalihaksenikaan olisi jaksaneet enää kovin paljon pidempään!

Metsäkylästä suunnattiin vielä Kartanolle, missä ratsastelin Winnien kevyesti ilman satulaa edellispäiväisen estetreenin jälkeen. Poni oli vallan mukava ratsastaa! Laukata se ei olisi halunnut, koska toisetkaan hevoset maneesissa eivät joutuneet juuri sillä hetkellä laukkaamaan. Pienen keskustelun jälkeen laukka kuitenkin nousi ja myös pysyi yllä.

Tänään poni viettääkin hyvin ansaittua vapaapäivää, kun huomenna se taas joutuu töihin oikein tuplasti.

Poni sai muuten ehkä suloisimman varustekappaleensa ikinä! Koska ensi viikolla lyödään alle luultavimmin nelihokkiset kengät, saa tamma jalkoihinsa suojaksi suloisen vaaleanpunaiset neopreeniputsit suojaamaan ruununrajojaan. :)

8

Lentokone ja eläkeläinen

Voi kamala, olen ollut ihan ahdistunut kun en ole ehtinyt päivitellä blogia ollenkaan! Kerrottavaa, kuvia ja videoita on vaikka kuinka, mutta en ole ehtinyt pahemmin edes istahtaa koneelle. Silloin kun on ollut hetki käydä edes kääntymässä netissä, ei kone ole suostunut yhteistyöhön kuvien tai videoiden lataamisen kanssa.

Viikonloppu on ollut ihan todella onnistunut hevosharrastuksen kannalta; sain pitkästä aikaa liikuttaa taas Julitaa, kun sen oma vuokraaja oli viikonlopun kisamatkalla toisen harrastuksensa merkeissä. Lisäksi Winnie on ollut ihan mielettömän super!



Perjantaina muistuttelin Winnietä siitä, kuinka kuuluu käyttäytyä taluttajan kanssa. Maneesissa oli valmennus, joten iskin ponille päähän heijastinriimun (siltä varalta, että se erimielisyyksissään riuhtoisi itsensä irti ja päätätisi juosta rekan alle. ;) ) ja suuntasin sen kanssa juoksutusliinan kanssa pellolle. Tehtiin pysähdyksiä, peruutuksia ja perus seuraamisharjoituksia. Winnien silmät ja korvat pyörivät väkkärällä kun piti jatkaa työskentelyä ravissa. Se olisi paljon mielummin juossut yksinään tervehtimään tarhassa olevia kavereita! Kun tamma ei saanut tahtoaan periksi ja joutui töihin, se suutahti. Poni pomppi ja loikki ja viskeli päätään, kun ärsyttävä taluttaja ei antanutkaan periksi vaan komensi sen ympyrälle ravaamaan. Juoksutin ponia ravissa pellon kulmassa, jossa ei ollut liukasta. Ei tarvinnut kovin montaa kierrosta ravata, kun poni jo kuunteli tyytyväisenä käskyjä "käynti, ravi, seis" ja hölkkäili rentona ja pää alhaalla.

Lauantaina hyppäsin Winnien kanssa kujalla, jolla oli hypytetty aikaisemmin toista ponia. Winnie oli todella, todella hyvä ratsastaa! Sen laukka oli aktiivista ja eteenpäinpyrkivää, mutta kuitenkin säädeltävissä. Poni kääntyi, suoristui, hidasti pidätteestä ja lähti pohkeesta eteen. Hyppäsin kujalla ilman käsiä pienehköä okseria ja jatkoin normaalisti ohjat kädessä, kun ryhdyttiin korottamaan estettä. Mikään Winnien hyppäämisessä ei muuttunut, kun okseria nostettiin reiällä, kahdella, kolmella. Poni edelleen imi esteelle ja vaikutti kovin tyytyväiseltä itseensä, kun se kerta toisensa jälkeen suoritti esteen ongelmitta. Lopulta este oli hurjat 95 cm korkea ja 80 cm leveä; siis aivan järkyttävän kokoinen minun mittapuullani!


Hyvänen aika, minä olen tuon kokoisia esteitä hypännyt viimeksi vuosia sitten lähes 170 cm korkealla Astalla, jolloin esteet tuntui kamalan isoilta senkin kokoisen hevosen selässä. Winnie taas, sehän on poni! Poni, joka noin vuosi sitten ylitti ensimmäisiä kertoja elämässään maapuomeja ja jonka olen itsekseni opettanut hyppäämään aloittaen pikkuruisista ristikoista. Tamma on kehittynyt paljon! Ties mitä tuosta vielä tulee. :)

Winnien ratsastuksen jälkeen kävin vielä Metsäkylässä ratsastamassa Julitan super kevyesti. Lähdin maastoon ilman satulaa tekemään pienen käyntilenkin, uskon että Juli arvosti tuota liikutustapaa suuresti. :) Ponivanhus on kuulemma tullut entistä laiskemmaksi tunneilla, kaipa se on sitä mieltä että ei tuon ikäisenä tarvitse enää liikkua. ;) Maastossa Juli sai laahustaa juuri niin hitaasti kuin halusi; minä puolestani matkustin tyytyväisenä, kun ei tarvinnut keskittyä ponin pidättelemiseen ollenkaan.

Juli tarhailee nykyään Ladyn kanssa, vihdoin
poni on saanut jonkun jota komentaa! 

Huomaa tarhakaverin ilme taustalla. ;)

3

Hikitreeni

Sovittiin tiistaille ponitreffit hyvän ystäväni Lenskun kanssa. Kaverilla on oma hevonen meidän naapuritallissa, joten päittäin kuvaaminen onnistuu oikein mukavasti. Kävin maanantaina jo moikkaamassa Lenskua ja tämän suomenponia maneesilla, räpsin heikkolaatuisia kuvia ja pääsin käymään tuon jättiläisen selässäkin. Voi hurja miten tunsin itseni kääpiöksi! Olin aivan väärän eläimen selässä, olin täysin kädetön ja kykenemätön ratsastamaan.

Tiistaina kävin kuvaamassa ratsukkoa uuden kerran ja siirtelemässä vähän kavaletteja. Lenskun hoitaessa hevostaan pois, kävin itse laittamassa Winnien kuntoon ja lähdin rakentamaan estetehtävää meidän maneesille. Lensku lupasi pitää pienen estetunnin - hän kun on minua taitavampi ja käynyt paljno estevalmennuksissa saamassa vinkkejä ja ohjeita sekä ideoita hyppytehtäviin. 

Toiselle pitkälle sivulle rakennettiin 17 metrin välillä pysty- okseri sarja. Vastakkaiselle sivulle tuli samalla välillä vain kaksi puomia. Diagonaalille kasattiin kolme ravipuomia (jotka osoittautuivat koko tunnin hurjimmaksi tehtäväksi) ja pääty-ympyrälle vielä kavaletti.

Aloiteltiin treeniä ravipuomeilla. Kaarteesta aktiivinen ravi ja suora linja puomeille, puolipidäte 5 metriä ennen puomeja ja puomit räpeltämättä yli tasaisen rauhallisessa ravissa. Olisikohan Winnie tullut tehtävän kerran vai kaksi ihan oikein, vaikkakin liian reippaasti, kunnes se keksi uuden tavan suorittaa tuo kolmen maapuomin tehtävä. Puolipidätteen jälkeen poni kiskaisi eteen ja loikkasi kaikkien kolmen puomin yli järkyttävällä loikalla ja jatkoi matkaa pukkilaukassa. Mahtavaa! Selittele siinä sitten kaverille että "Ei tämä koskaan ennen ole tällaista tehnyt, ei tää ikinä pukittele!" 

Onnistuihan se puomien ylittäminen lopulta vallan mainiosti kuitenkin. Ravailun jälkeen siirryttiin laukkatehtävään. Laukattiin 17 metrin puomiväliä ensin normaalissa laukassa laskien askelia (5) ja sitten lyhentäen laukkaa. Tultiin tehtävää KAUAN ja monen monta kertaa. Otin joko liikaa kiinni, jolloin Winnie pudotti raville, tai sitten en pidättänyt tarpeeksi ja poni laukkaili tyytyväisenä väliä viidellä askeleella. Tasan kerran onnistuttiin saamaan väliin 4 askelta, mutta silloinkin poni tiputti heti raville päästyään jälkimmäisen puomin yli. Oivalsin tehtävästä kuitenkin sen, kuinka hiljaa minun pitäisi istua ja odottaa. Lähden hyökkimään pelkälle maapuomillekkin aivan liikaa ; menen munakyyryyn ja vien käden eteen aivan kuin olisin ylittämässä heti seuraavalla askeleella yli metrisen esteen.

Odottamista harjoiteltiin myös pääty-ympyrällä. Lenskun karjunta "ISTU,ISTU, ISTU, ISTU" tuotti vihdoin tulosta, kun jokseenkin ymmärsin jäädä pystyyn ja ratsastaa ponia eteen vain pohkeella ja odottaa hyppyä viimeiseen askeleeseen saakka.

Ilmeisesti kaveri oli tyytyväinen kavaletin ylittämiseen, kun päästiin jatkamaan seuraavaan tehtävään. Aktiivinen laukka, ylävartalo hiljaa, suorista, odota, kavaletti, pystyyn, 5 askelta laukkaa, odota, okseri. Mitä tapahtui? Winnie ei tiputtanut kertaakaan yhtään puomia! Kaveri totesi, että poni ottaa helpommin puomeja alas kun olen itse kärkkymässä estettä liian aikaisin ja paino on niin edessä. Nyt kun maltoin (ehkä ensimmäistä kertaa ikinä) odottaa loppuun saakka, pääsi poni hoitamaan hommansa paremmin.

Huh heijaa, olin aivan poikki tunnin jälkeen! Sain kyllä todella hyviä vinkkejä ja ajateltavaa. Tältä pohjalta lähdetään hyvillä mielin hyppäämään ensi viikolla kisoihin Winnien ensimmäistä 70 cm rataa. :)

5

Opitun kertausta

Kävin viime kesänä Pojun kanssa Centered Riding ohjaaja Judith Cross-Stehlken kurssilla ratsastamassa. Olin oppilaan roolissa, kun kurssilaiset opettivat Judithin avulla ja opastuksella oppimiaan asioita eteenpäin. Tunti oli yksi parhaista koko ratsastusurani aikana, sen aikana keskityttiin vain ja ainoastaan omaan istuntaani ja asentoon hevosen selässä.

Eilen ymmärsin, kuinka olen taas unohtanut itseni ratsastuksen osalta aivan täysin. Olen keskittynyt hevoseen ja ratsastanut sitä, yrittänyt korjata sen virheitä, vaikka todellisuudessa olisi pitänyt keskittyä myös ratsukon toiseen puoleen, eli itseeni. Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin ratsastamaan liinan päähän, kun nuori tallikaveri lupasi pitää "valmennuksen" ja tulla liinan päähän seisomaan.

Pitkästä aikaa keskityin vain itseeni ja omaan istumiseeni. Ymmärsin kuinka järkyttävän jäykkä olen hevosen selässä ja kuinka paljon puristan! Reidellä, polvella, pohkeella, kädellä, takapuolella...  Tukeudun myös ohjaan aivan liikaa. Olo oli erittäin orpo ja avuton, kun jalustimet vietiin jalasta ja ohjat kädestä. Ilman niiden tukea selässä ei vain yksinkertaisesti voi pysyä pelkästään jäykistelemällä, on aivan pakko rentoutua.Vähitellen Judithin opit muistuivat mieleen ja osasin hakea taas rentouden ja joustavuuden tunnetta. Tokihan se on helpompi istua hevosen kyydissä kun mukautuu sen liikkeeseen eikä purista jäykkänä koko kehollaan pysyäkseen selässä.

Keskityttiin istumiseen kaikissa askellajeissa ilman jalustimia ja kädet sivuille nostettuna tai rentona roikkuen. Lopuksi laukkasin ja ravailin vielä ympyröillä pyrkien vain siihen, etten ratsasta liikaa ohjalla ja roiku sisäohjassa. Heilun satulassa edelleen ihan laittoman paljon, etenkin jalkani. Silti muutos aikaisempaan näkyi jo selkeästi lopputunnista kuvatuilla videoilla, takapuoli pysyi penkissä ja painopiste oli taaempana.

Nyt tekisi kovasti mieli päästä istuntaan perehtyvän valmentajan tunnille!

3

pomppuponi

 Nenna kävi tuossa edellispäivänä taas moikkaamassa meitä tallilla. Olin vakuuttunut siitä, että Winnie olisi aivan järkyttävä ratsastaa, eihän ikinä voi olla kahta hyvää päivää peräkkäin!

Tamma kuitenkin tsemppasi ja oli vallan mukava ratsastaa. Verkkailin alkuun käynnissä ja ravissa ympyröillä ja tehden väistöjä. Laukkaa otettiinkin sitten pääty-ympyrällä, jonne Nenna kantoi kavaletin hypättäväksi.

Jotten pääsisi aivan liian helpolla, päätti Winnie olla laukkaamatta oikealle. Se nosti vääriä laukkoja, ristilaukkaa ja pudotti raville esteen jälkeen. Kun huomautin raipalla, tuo pahainen poni pukitti! Lopulta päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen ja sovittiin, että jos poni suostuu laukkaamaan, en käytä raippaa.

Eihän se niin hankalaa ollutkaan lopulta. Kun kavalettihypyt oli suoritettu, siirryttiin hyppäämään pystyä uralle. Nenna kasasi kaksi kavalettia päällekkäin, jolloin esteestä tuli juuri sopivan kokoinen.
Minä sitten muuten rakastan noita kavaletteja! Ihanaa, kun kokonaisen pikkuesteen saa kannettua kerralla paikoilleen, eikä tarvitse raahata erikseen puomia ja kahta tolppaa. Kavaletti on kevyt ja helppo siirtää, eikä puomikaan pääse tippumaan pienestä kolahduksesta. Estettä kääntämällä siitä saa myös helposti eri korkuisen.

Tultiin pystyä muutaman kerran oikein nätisti, jonka jälkeen lopetettiinkin onnistuneeseen suoritukseen, kun maneesissa oli alkamassa valmennus.

Verkkailin ravissa vielä ponia eteen alas, jonka jälkeen poistuttiin maneesista iltaheinille. :)

19

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Mitä tapahtuikaan blogissani vuonna 2012? Tässä hieman tilastoja.

Kävijämäärät kuukausittain
Tammikuu 4651
Helmikuu 3977
Maaliskuu 5508
Huhtikuu 4558
Toukokuu 6216
Kesäkuu 6879
Heinäkuu 7591
Elokuu 8106
Syyskuu 5912
Lokakuu 6090
Marraskuu 7803
Joulukuu 13 935

Eli yhteensä vuoden 2012 aikana blogiani katsottiin hurjat 81 226 kertaa! Vertailun vuoksi; Vuoden 2011 aikana kuukauden suurin kävijämäärä oli 5365 joulukuussa.

Lukijoita on tullut vuoden aikana myös reippaasti lisää, tänään lukijamäärä näytti tasan 270 lukijaa.


Suosituimpia hakusanoja, joilla satunnaiset kävijät ovat löytäneet blogiini
essin poniblogi
poniblogi
Metsäkylän talli
piirretty hevonen
ML Pedant
pukuratsastus
apassionata 2012
poni pulkka
Helsinki Horsefair
hevosen maastakäsittely
Keiramon talli
Ponikumpu

Liekö vuoden vaihtuminen vai rakettien pamahtelu saanut Winnien pään pyörälle - tämän päiväisen perusteella olen valmis kumoamaan koko edellisen postauksen! Poni pääsi yllättämään kerrankin positiivisesti , kun suuntasin tallille pahantuulisena, väsyneenä ja jalassani maalin peitossa olevat verskat ja tennarit. Ajattelin ratsastaa ponin ilman satulaa läpi kaikissa askellajeissa päämääränä saada vain sen energiat purettua. Tällä kertaa tiedostin huonon mielialani ja päätin aloittaa touhuamisen ponin kanssa puhtaalta pöydältä. Otin kaverin sisälle talliin solariumin alle. Harjailin huolella läpi, selvitin jouhet ja letitin harjan. Olin jo vähän paremmalla tuulella, kun lähdettiin sulassa sovussa maneesille päin.

Jo 5 minuutin kuluttua olinkin valmis räjäyttämään ponin taivaan tuuliin. Minä en päässyt selkään! Asettelin tuolin sopivasti, siirsin ponin tuolin viereen, nousin tuolille ja poni siirtyi puolitoista askelta eteenpäin. Pyöräytin ponin tuolin ympäri takaisin samaan paikkaan, nostin jalkani hypätäkseni selkään ja taas poni siirtyi puolitoista askelta. Lopulta pääsin selkään saakka ja pian kirosinkin jo uutta vuotta, ponin ruokintaan lisättyä kauraa ja eilistä ponin vapaapäivää pelkän kävelytyskoneen merkeissä, kun Winnie oli -hmm, kauniisti sanottuna hieman energinen. Odotin vain kauhulla sitä hetkeä, kun se päättää lähteä kiitopukkilaukassa maneesin toiseen päätyyn jonkun toisen hevosen luo. Poni oli kovin pinkeänä eikä olisi malttanut kävellä tai ainakaan työskennellä käynnissä.

Jostain pusersin jaksamista ja intoa itseeni niin, että sain kuin sainkin aikaiseksi ratsastaa ponia käynnissä ihan kunnolla. Käytin Winnien mielentilaa hyväkseni; kun se kyttäsi toista päätyä ja poikitti, pyysin siltä pohkeenväistöä ja kehuin oikeasta reaktiosta. Kun poni puolestaan haikaili toisten hevosten perään, käänsin sen voltille niitä kohti, mutta jatkoinkin voltin loppuun. Taas kehuin hyvästä asetuksesta ja aktiivisista takajaloista. Lopulta poni menetti mielenkiintonsa tappelemiseen kun sain sen huijattua tekemään töitä. Tehtiin paljon ympyröitä ja väistöjä, avotaivutuksia ja suunnanmuutoksia. Asettelin paljon molempiin suuntiin ja keskityin ratsastamaan käännökset kunnolla ja oikein. Lopputulos olikin oikein pehmeä ja yhteistyöhaluinen poni. Fiilistelin ravissa vaikka kuinka kauan, en olisi malttanut lopettaa ollenkaan! Olikohan taas mikään yllätys, ettei paikalla ollut kuvaajaa tai muutakaan yleisöä. Kunhan saan jonkun kaverin taas kuvaamaan, juoksee poni varmasti pinkeänä pää pilvissä!

Palkkioksi poni sai käydä vielä piehtaroimassa. Loppukäynnit tehtiin vapaana maasta käsin, ei ollut poni unohtanut kuinka nätisti kuuluu seurata. :)

9