Talvisin nautitaan lumisista ratsastusmaisemista ja hulluimmat meistä hyödyntävät lumen tarjoamat extremeurheilumahdollisuudet harrastamalla esimerkiksi hiihtoratsastusta. Kevään sulatellessa ratsastuskenttiä kiirehditään nauttimaan ensimmäisistä lämpimistä auringonsäteistä ulkokentälle, kun kesällä taas ihmetään energiaa luonnon vihreydestä ja unelmoidaan hevosten uittamisesta.
Syksyn saapuessa masennutaan sateista ja pimenevistä illoista, mutta vuodenaika tarjoaa hevosurheilijoille kuitenkin paljon hehkutetut sänkipellot ja upeaa väriloistoa niihin hetkiin, kun vettä ei tule taivaan täydeltä. Ei siis vaivuta epätoivoon, vaan nautitaan hetkestä!
Veikka ehti viime viikolla kerran sänkipellolle ennen kuin viikon kestäneet ja edelleen jatkuvat sateet alkoivat. Winnien kanssa meillä ei ole lähettyvillä sänkipeltoa jolla saisi ratsastaa, mutta tallin läheinen ratsastuspelto tarjoaa mahdollisuuden hakea vaihtelua kentän aitojen kiertämiseen ja laukata pidempää pätkää hyvällä pohjalla. Suunniteltiin tallikaveri Jennan kanssa kuvauspäivä, jolloin Winnie ja Lexi-poni päätyivät vuorotellen kameran eteen. Hyviä kuvia tulikin niin paljon, että valitsemisen vaikeus iski taas julkaistavia kuvia valitessa!
Winnie pääsi alkukäynneille pikkuruiseen metsään, johon pääsee suoraan tallin pihasta. Jos olisimme olleet liikkeellä hieman aikaisemmin, olisi metsän syvimpään osaankin vielä paistanut aurinko. Vaikkei olosuhteet aivan parhaimmillaan olleetkaan, tuli kuvista yllättävän kivoja! Winnielle poseeraaminenkin oli taas helpompaa, kun ötökät eivät häirinneet enää ollenkaan.
Metsässä pyörähdyksen jälkeen siirryttiin pellolle, jolla en ollutkaan käynyt Winnien kanssa pitkään pitkään aikaan! Viime kuukausina on ollut niin paljon kilpailut ja valmentautuminen mielessä, että kuvaajia haaliessa on tullut priorisoitua kunnon treenipäiviä rennompien sijaan. Iloiseksi yllätyksekseni Winnie käyttäytyi pellolla kuitenkin mallikelpoisesti, vaikka olikin alkuun hieman jännittynyt.
Pyörittiin pellolla vailla suurempia suunnitelmia tavoitellen vain rentoutta. Suurilla ympyröillä kevennellessä Winnie vähitellen rentoutui ja antoi periksi niskastaan tullen pehmeäksi kädelle. Kun ravi alkoi olla kuosissa ja poni pitäytyi halutussa vauhdissa myös ohjasta päästäessä, siirryttiin seuraavalle vaihteelle ja nostettiin laukka.
Laukassa Winnie jännittyi uudestaan ja tahtoi tarjota reippaampaa laukkaa mitä itse toivoin. Poni joutui ympyrälle vauhdinpurkuhommiin ennen kuin sai rentouduttuaan laukata suoralla linjalla hieman reippaammin. Ympyrällä Winnie rentoutui melko nopeasti ja kuolaintuntuma keveni taas. Pian sainkin jo pyytää hieman lisää vauhtia ja aktiivisuutta takajalkoihin!
Mummolaukkaahan tuo nopeimmillaankin kuitenkin oli - ehkä sitten talvella uskallan antaa ponin painella oikeasti reipasta laukkaa hangessa. Kun oltiin vaihdettu suuntaa ja laukkailtu hetki oikeaa laukkaa, ilmestyi pellon toiseen päähän kettu. Winnien bongatessa repolaisen poni jälleen jännittyi, minkä vuoksi näinkin parhaaksi lopetella laukkahommat ja jatkaa työskentelyä ravissa. Yksi jännityshypähdys riitti minulle, enkä jäänyt kerjäämään lisää!
Ravissa ponin pieni pöhinä oli helposti suunnattavissa aktiivisiksi takajaloiksi, joten lopulta Winnie tuntuikin oikein hyvältä! Kettukin jatkoi matkaansa ja vakoili meitä taas metsän puolelta, kun kuljettiin peltopolkua kohti tallin pihaa. Voi kunpa näitä punaturkkeja näkyisi taas enemmän!
3
Syksyn saapuessa masennutaan sateista ja pimenevistä illoista, mutta vuodenaika tarjoaa hevosurheilijoille kuitenkin paljon hehkutetut sänkipellot ja upeaa väriloistoa niihin hetkiin, kun vettä ei tule taivaan täydeltä. Ei siis vaivuta epätoivoon, vaan nautitaan hetkestä!
Veikka ehti viime viikolla kerran sänkipellolle ennen kuin viikon kestäneet ja edelleen jatkuvat sateet alkoivat. Winnien kanssa meillä ei ole lähettyvillä sänkipeltoa jolla saisi ratsastaa, mutta tallin läheinen ratsastuspelto tarjoaa mahdollisuuden hakea vaihtelua kentän aitojen kiertämiseen ja laukata pidempää pätkää hyvällä pohjalla. Suunniteltiin tallikaveri Jennan kanssa kuvauspäivä, jolloin Winnie ja Lexi-poni päätyivät vuorotellen kameran eteen. Hyviä kuvia tulikin niin paljon, että valitsemisen vaikeus iski taas julkaistavia kuvia valitessa!
Winnie pääsi alkukäynneille pikkuruiseen metsään, johon pääsee suoraan tallin pihasta. Jos olisimme olleet liikkeellä hieman aikaisemmin, olisi metsän syvimpään osaankin vielä paistanut aurinko. Vaikkei olosuhteet aivan parhaimmillaan olleetkaan, tuli kuvista yllättävän kivoja! Winnielle poseeraaminenkin oli taas helpompaa, kun ötökät eivät häirinneet enää ollenkaan.
Metsässä pyörähdyksen jälkeen siirryttiin pellolle, jolla en ollutkaan käynyt Winnien kanssa pitkään pitkään aikaan! Viime kuukausina on ollut niin paljon kilpailut ja valmentautuminen mielessä, että kuvaajia haaliessa on tullut priorisoitua kunnon treenipäiviä rennompien sijaan. Iloiseksi yllätyksekseni Winnie käyttäytyi pellolla kuitenkin mallikelpoisesti, vaikka olikin alkuun hieman jännittynyt.
Pyörittiin pellolla vailla suurempia suunnitelmia tavoitellen vain rentoutta. Suurilla ympyröillä kevennellessä Winnie vähitellen rentoutui ja antoi periksi niskastaan tullen pehmeäksi kädelle. Kun ravi alkoi olla kuosissa ja poni pitäytyi halutussa vauhdissa myös ohjasta päästäessä, siirryttiin seuraavalle vaihteelle ja nostettiin laukka.
Laukassa Winnie jännittyi uudestaan ja tahtoi tarjota reippaampaa laukkaa mitä itse toivoin. Poni joutui ympyrälle vauhdinpurkuhommiin ennen kuin sai rentouduttuaan laukata suoralla linjalla hieman reippaammin. Ympyrällä Winnie rentoutui melko nopeasti ja kuolaintuntuma keveni taas. Pian sainkin jo pyytää hieman lisää vauhtia ja aktiivisuutta takajalkoihin!
Mummolaukkaahan tuo nopeimmillaankin kuitenkin oli - ehkä sitten talvella uskallan antaa ponin painella oikeasti reipasta laukkaa hangessa. Kun oltiin vaihdettu suuntaa ja laukkailtu hetki oikeaa laukkaa, ilmestyi pellon toiseen päähän kettu. Winnien bongatessa repolaisen poni jälleen jännittyi, minkä vuoksi näinkin parhaaksi lopetella laukkahommat ja jatkaa työskentelyä ravissa. Yksi jännityshypähdys riitti minulle, enkä jäänyt kerjäämään lisää!
Ravissa ponin pieni pöhinä oli helposti suunnattavissa aktiivisiksi takajaloiksi, joten lopulta Winnie tuntuikin oikein hyvältä! Kettukin jatkoi matkaansa ja vakoili meitä taas metsän puolelta, kun kuljettiin peltopolkua kohti tallin pihaa. Voi kunpa näitä punaturkkeja näkyisi taas enemmän!
