Ihana, tavallinen arki!

Usein tuntuu, että blogia päivittääkseen pitäisi olla painavaa asiaa treeni- tai kisakuulumisten muodossa. Syväluotaavaa analyysia, johdonmukaista treenaamista vinkkeineen ja uusia näkökulmia arkisiin puuhiin, jotta niistä voisi joku lukija kiinnostua.

Bloggaajan elämä oman ponin kanssa ei kuitenkaan ole päivä toisensa jälkeen suunnitelmallista treenaamista, vaan pääasiassa ihan tavallista arkea. Viimeaikoina meidän elämä Wilman kanssa on ollut juurikin tuota arkea; pieniä ja tavallisia asioita, jotka eivät välttämättä ansaitse tulla jaetuksi blogissa, mutta jotka kuitenkin täyttävät suurimman osan viikoista.

Arkea tulee jaettua pääasiassa Instagramissa, jos sielläkään. Lyhyitä ajatuksia ja yksittäisiä kuvia on helppo julkaista ohimennen viikon aikana, kun taas blogia en ole oikein osannut käyttää tavallisten kuulumisten jakamiseen, vaikka ehkä pitäisi. Se tavallinen arki kun on kuitenkin pohja kaikelle sille tekemiselle, mistä blogissa voi lukea!

Meidän viikot Wilman kanssa ovat koostuneet muutamasta kunnon treenipäivästä ja treenejä tukevasta palauttavasta ja monipuolistavasta liikunnasta. Kentällä on treenattu koulukiemuroita ja hypätty noin kerran viikossa. Muina päivinä ollaan pyritty tutkimaan uusia maastoreittejä, hyödyntämään sänkipeltoa ja treenaamaan myös kevyesti maastakäsin.

Maastoiluun ollaan saatu vihdoin myös seuraa! Wilma on vähitellen vakuuttanut hyvällä käytöksellään muita hevosenomistajia, jotka ovat yksi toisensa jälkeen uskaltautuneet maastoseuraksi meille. Wilmaa tosin seura ei tunnu kiinnostavan, sillä poni paahtaa tasaisen reipasta vauhtia eteenpäin, eikä koe tarpeelliseksi huolestua jälkeen jäävästä tai jopa näköpiiristä katoavasta kaverista. Sentään Wilma on malttanut melko kivasti pysähtyä lyhyiksi hetkiksi odottamaan seuralaisiaan.

Winnie on saanut vihdoin myös seuraa päiviksi, kun Winnielle ja Wilmalle tehtiin uudet tarhat pieneen metsään. Wilma joutui muuttamaan vanhasta metsätarhastaan pois laajentuvan varsapihaton alta, mutta se saikin entistä isomman uuden tarhan. Vanhasta metsätarhastaan Wilma näki kyllä tarhanaapurinsa, muttei päässyt kosketusetäisyydelle. Nyt kun uusi tarha on jaettu puoliksi Winnien kanssa, äiti- ja lapsiponi voivat nyt seurustella lankojen yli.

Samaan tarhaan en uskalla tammoja laskea. Kaksi kovapäistä ponia selvittelemässä johtajuutta epätasaisella ja mahdollisesti liukkaalla pohjalla ei varsinaisesti kuulosta riskiltä, jonka haluaisin ottaa. Etenkin kun kyse on vielä hyvän ystävän ponista, en voisi kuvitella kurjempaa tilannetta kuin toisen ponin loukkaantuminen välienselvittelyssä. Nyt ponit saavat siis tyytyä turpaterapiaan sähkölankojen yli, mihin ne vaikuttavat kovin tyytyväisiltä.

Ratsain tehtävien treenien ohessa Wilma on opetellut myös uusia temppuja. Nyt poni käy pyynnöstä maahan makaamaan ja potkii myös jalkapalloa niin maastakäsin kuin ratsastaessakin!

Saimme lainata Winnien jumppapalloa, jonka kanssa oli tarkoitus vain katsoa, miten Wilma reagoi palloon. Oletin, ettemme pääsisi ensimmäisellä harjoituskerralla edes kosketusetäisyydelle, mutta Wilmapa olikin hurjan rohkea ja tuuppi palloa arkailematta turvallaan! Vielä kun kosketuksesta sai palkinnonkin, ei ponia pysäyttänyt enää mikään.

Kun pallo oli tullut tutuksi, ryhdyin palkkaamaan Wilmaa jalalla pallon koskettamisesta. Porkkananpaloja lenteli ponin suuhun, kun se vain käveli palloa päin, eikä tuupannutkaan turvallaan sitä kauemmaksi. Kun jalkapallon pelaamisen perusajatus oli sisäistetty, jatkettiin harjoittelua ratsain. Pian meillä on jo oma jalkapallojoukkue!

Jalkapallon ohessa olemme harjoitelleet intensiivisemmin makuulle käymistä. Tämä on temppu, jota yritin aikoinaan opettaa Harrillekkin, mutta se osoittautui silloin liian hankalaksi. Wilma on kuitenkin tehnyt tempun harjoittelemisen suhteellisen helpoksi, sillä se piehtaroi todella mielellään!

Otin tavoitteeksi päästää ponin päivittäin kentälle piehtaroimaan, jotta saisin yhdistettyä käskyn temppuun. Vähänkään hikisenä tai märkänä Wilma suorastaan syöksyi makuulle, kun vein sen kentälle. Ensimmäisen viikon aikana jaksoin vain hokea "maahan" käskyä ponin käydessä makaamaan, jonka jälkeen palkkasin sitä ruhtinaallisesti aina piehtaroimisen välissä, kun Wilma hetken malttoi vain makoilla.

Kun poni oppi, että maahan menemisestä saa herkkuja, sain sen makuulle lyhyen ajan sisällä toisen ja kolmannenkin kerran peilaamalla. Kun jäljittelin piehtaroimista edeltävää käytöstä, kuten pään laskemista ja maan kuopsuttelua, Wilma seurasi esimerkkiä ja kävi makaamaan. "Maahan" käsky seurasi koko ajan mukana ja nyt treenit ovat jo siinä vaiheessa, että saan Wilman hyvin todennäköisesti käymään makuulle pelkästä äänikäskystä.

Vähitellen Wilma on malttanut jättää myös piehtaroimista vähemmälle. Se jää maahan käytyään odottamaan herkkuja ennen kuin kellahtaa kyljelleen ja nousee taas pian takaisin odottamaan lisää herkkuja. Ensimmäisen viikon aikana kun poni ei malttanut hamuta porkkananpaloja edes suuhun saakka, kun se jo kierähti piehtaroimaan antaumuksella.

Nyt tavoitteena on jättää piehtaroiminen kokonaan tempusta pois ja vahvistaa opittua niin, että temppu onnistuisi myös muussa ympäristössä, kuin kentällä. Kun maakuulle käyminen onnistuu helposti ja varmasti, voidaan jo opitusta tempusta lähteä harjoittelemaan istumaan nousemista!