lauantai 31. elokuuta 2019

Mitä opetellaan ja missä järjestyksessä?

Puoli vuotta poninomistajana on kulunut melko lailla kivassa flow-tilassa. Wilma on edistynyt tasaisen varmaa tahtia viikko toisensa jälkeen niin esteillä, koulussa kuin kaikessa muussakin puuhailussa ja suuremmilta epäonnistumisilta ja takapakeilta ollaan toistaiseksi vielä vältytty kokonaan. Treenimotivaatio on siis pysynyt hyvällä mallilla ja oikeastaan kasvanut vain Wilman kehittymisen myötä!


Treenit Wilman kanssa alkoivat perustusten rakentamisesta. Kuntoon laitettiin peruspalikat kaasu, jarru ja niiden myötä tuntuma ja oikea työskentelymuoto. Hyvään perusratsastettavuuteen kuuluvat pieniin apuihin reagoiminen, täsmällisyys ja niin tuntuman kuin askellajien tahdinkin tasaisuus. Vasta, kun nämä osa-alueet täyttyvät ja perusratsastus on sujuvaa, on kannattavaa ryhtyä harjoittelelmaan vaativampia asioita.


Wilman ratsutuksessa olen edennyt kouluratsastusluokkien mukaisessa järjestyksessä. Ensimmäiset varsinaiset tehtävät helppo C -luokissa perustuvat täsmällisyyteen ja oikein apuihin vastaamiseen; hevosen tulee liikkua suorana, seurata taivuttavia ohjasotteita, tehdä täsmällisiä siirtymisiä askellajien välillä ja vastata eteenpäinvieviin apuihin myös ravin sisällä suorittaakseen askeleen pidennyksen. Peruutus lienee ainoa varsinainen kouluratsastusliike, joka tällä kilpailutasolla vaaditaan.

Yleisvaikutelmassa arvostellaan vain ratsastajaa; istuntaa, apujenkäyttöä, vaikutusta hevoseen sekä oikeiden teiden seuraamista. Siirtyäkseen seuraavalle tasolle helppo B luokkiin hevosen pitää kuitenkin jo kyetä kantamaan itsensä ja liikkumaan peräänannossa.



Wilman perusratsastettavuuden alettua olla siinä kunnossa, että se olisi voinut selviytyä kohtuullisella tuloksella helppo C radasta, siirryttiin harjoittelemaan helpon B:n tehtäviä. Enemmän huomiota alettiin kiinnittää tasaiseen tahtiin ja täsmällisiin siirtymisiin. Hyvät siirtymiset esimerkiksi laukasta raviin vaativat hevoselta jo kokoamiskykyä ja lihaskuntoa, jotta se voi säilyttää peräänannon siirtymisessä "putoamatta" etupainoisena raviin.

Wilma on treenannut myös paljon laukannostoja, jotta niistä tulisi täsmällisiä ja voimakkaita. Noston tulee lähteä takajaloista samalla, kun poni pysyy etuosastaan kevyenä. Askellajina laukka on kehittynyt puolessa vuodessa erityisen paljon; Wilma jaksaa kantaa itseään jo melko hyvin takajaloilla, jolloin laukka ei ole enää etupainoista ja kaahottavaa.



Kun laukka saatiin vähitellen kuntoon ja perustyöskentely laukassa ei tuottanut enää päänvaivaa, lisättiin vaatimustasoa ja edettiin harjoittelemaan laukkavoltteja, täyskaartoja ja niiden myötä vastalaukkoja. Tällä hetkellä 10 metrin laukkavoltin onnistuminen vaatii hyvää valmistelua ja ratsastamista kieli keskellä suuta.

Vastalaukat sen sijaan ovat yllättäen Wilman vahvuus! Se säilyttää tasapainonsa vastalaukkakaarteissa yllättävän hyvin. Seuraava askel laukkaharjoituksissa on vastalaukannostot. Täsmällisyyttä vasemman ja oikean laukan nostoihin lähdetään harjoittelemaan suoralla uralla ja pituushalkaisijalla, joilla tehtävät suoritetaan helpon A:n radoillakin.



Vähitellen olemme lisänneet harjoituksiin haastavuutta aloittamalla pohkeenväistöt, avotaivutukset sekä sulkutaivutukset. Viimeisimpänä Wilma on aloitellut takaosankäännöksiä, jotka aloitettiin muutamasta väistöaskeleesta takaosan ympäri. Kun näistä kaikista on saatu perusteet kuntoon, keskitytään pidempään opittujen liikkeiden laadun parantamiseen.



Mikäli muutamassa vuodessa saadaan nämä perushommat rullaamaan tasaisen varmasti, voidaan uhrata ajatus vaativille kouluratsastusliikkeille. Esimerkiksi laukanvaihtoja ei edes harkita, ennen kuin vastalaukat ovat pomminvarmat. Asioiden edelle meneminen ja kiirehtiminen uuden opettelussa voi kostautua pahasti, mikä tuplaakin yhtäkkiä harjoitteluun käytettävän ajan ja vaivan. Siispä hiljaa hyvä tulee!




Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat