Wilman ensimmäiset kilpailut, joissa ei tarvinnut hävetä edes koko ajan!
Meidän naapuriratsastuskoululla järjestettiin pari viikkoa sitten harjoitus/ 1-tason estekilpailut, joissa päädyttiin avaamaan Wilman kisaura. Mietin pitkään, kannattaisiko meidän vielä tässä vaiheessa lähteä kilpailemaan, mutta tilaisuus oli kaikin puolin niin hyvä, että osallistuminen oli koulutusmielessä vähintäänkin viisasta. Kilpailupaikan kun voisi käydä näyttämässä ponille etukäteen, kilpailuihin voisi saapua ratsain trailerin sijasta ja harjoitustason luokissa saisi varmasti ratsastaa radan loppuun, mikäli kömmähdyksiä kävisi.
Oltaisiinkohan hypätty kolmesti vai neljästi pikkuruisia esteitä ennen kilpailuihin ilmoittautumista. Wilma oli ollut treeneissä varsin hyvin hallinnassa ja vaikuttanut tykkäävän hyppäämisestä kovasti. Kilpailuihin ilmoittauduin kahteen pienimpään luokkaan; puomiluokkaan ja 40 cm luokkaan. Tämän kokoiset esteet kun voisi lopulta tarvittaessa ylittää vaikka käynnissä!
Tavoitteena oli, että Wilma kävisi kilpailupaikalla totuttelemassa hälinään vieraassa ympäristössä ja vieraiden hevosten ympäröimänä. Kisaradalla riittäisi, että Wilma ylittäisi jokusen esteen missä tahansa askellajissa aiheuttamatta suurempaa pahennusta.
Kilpailupäivänä Wilma maastoili leppoisin elkein kisapaikalle, jossa ponin huoltohenkilökunta olikin jo sankoin joukoin paikalla odottamassa. Wilma lähtisi luokkansa toisena, joten olin verryttelemässä hyvissä ajoin; elättelin toiveita, että ehtisin verrytellä ponin jo hyvissä ajoin ennen kuin verryttelykenttä alkaisi täyttyä muista hevosista.
Wilma tarkkaili kovasti ympäristöään ja oli hetkittäin hieman huolestuneen oloinen, mutta ravailimme silti sulassa sovussa muutaman muun ponin seurassa. Ehdimme viipyä verkassa varmasti vähintäänkin kymmenisen minuuttia ilman ongelmia, kun Wilmalla meni kuppi totaalisen nurin; verryttelykentälle saapui pieni kirjava poni. En mitenkään jaksa uskoa, etteikö Wilma olisi kaiken kokoisia ja värisiä hevosia eläessään nähdyt, mutta Wilman mielestä nyt oli todellakin henki kulta vaarassa.
Wilma ei voinut liikkua ponia kohti eikä ponista pois päin. Se pysyi nahoissaan ainoastaan saadessaan tuijotella pientä kirjavaa ponia hyvin jännittyneenä. Kun yritin patistaa Wilmaa liikkeelle saadakseni sen ajatukset muualle, poni vastasi leiskauttamalla muutaman komean pukkihypyn. Kun en päästänyt Wilmaa peruuttamaan enkä juoksemaan villisti pois, se käväisi takasillaan esittelemässä, kuinka tuhmia haflingerit voivat olla.
Kymmenen minuutin aktiivisen häpeämisen jälkeen Wilma alkoi päästä pienestä ponista yli ja kykeni taas hölkkäämään rennosti ja ylittämään verryttelyesteitäkin. Onneksi poni kykeni näyttämään, että osaa toisinaan myös koota itsensä pienistä palasista ja käyttäytyä niin kuin kuuluu!
Radalla kaikki oli kovin jännittävää. Wilma katsoi etenkin esteiden johteita kovin epäillen, enkä ehtinyt kaikkia esteitä käydä esittelemässä ennen meidän lähtövuoroa. Vaikka kovasti jännitti, Wilma tsemppasi ja ylitti ravissa ensimmäisen esteen. Toisella esteellä iskikin jo aivan ylitsepääsemätön kriisi ja napattiin järkyttävän pelottavalta puomiesteeltä kaksi kieltoa. Ystävällinen ratahenkilökunnan Täti saapui kuitenkin apuun ja talutti Wilman esteestä yli. Matka jatkui varsin hallitusti kuudennelle esteelle saakka, jossa kaivattiin taas Tädin apua.
Seuraava verryttely sujuikin jo moitteettomasti Wilman keskittyessä omaan tekemiseensä. Poni kesti hienosti seitsemän muuta hevosta ympärillään! Radalle lähdettiin hieman luottavaisemmin mielin kuin puomiluokassa, mutta harmikseni en ehtinyt esitellä samaista pelottavaa kakkosestettä riittävästi ennen lähtömerkin saamista. Napattiin taas kielto ja toinenkin. Ensimmäisen kiellon jälkeen olisin voinut ratsastaa Wilman käynnissä esteen yli, mutta koin tilanteessa kuitenkin reilummaksi ottaa uuden lähestymisen ja tarjota Wilmalle mahdollisuuden hyvään hyppyyn. Olisi pitänyt jatkaa ehkä kuitenkin käynnissä, mutta jälkeenpäin on turha voivotella.
Täti auttoi Wilman taas eteenpäin ja nyt pärjättiinkin koko loppurata ilman avustusta. Olin aika hurja ja laukkasinkin pitkät pätkät! Wilma todisti olevansa lopulta varsin potentiaalinen kisaponi; kunhan saadaan rutiinia ja kilpaillaan niin isoissa luokissa, ettei verryttelyissä tule varmasti kirjavia shetlanninponeja vastaan, ei kilpailuissa tarvitse välttämättä edes hävetä omaa poniaan kovin paljon! Kovin samanlainen tämä on kuitenkin kuin äitinsäkin; itse kisaradalla ei tarvitse jännittää, mutta kunhan jollain ilveellä selviäisi verryttelystä hengissä...
Seuraavia kisoja ei toistaiseksi ole vielä suunnitteilla - parasta olisi, jos päästäisiin toistamiseen vielä lähitallille harjoittelemaan ihan perusjuttuja ja itse kilpailutilannetta. Trailerilla yritetään varmaan ensin käydä tutustumassa vieraisiin paikkoihin ihan vain valmennusten merkeissä, jottei tarvitse heti selviytyä kuljetuksen jälkeen kisahulinastakin.
Apua tuo kuudes kuva. :,D Kertoo haflingerien mielenliikkeistä jotakin olennaista. Mutta nämä raa'at hevoset ja ponit ovat oikeasti tosi mielenkiintoisia projekteja. Jossain vaiheessa voi muistella sitä aikaa, kun poni ei mennyt puomeista yli.
Meidän hovikuvaaja ihmettelikin, että miten näin nätistä ponista saa näin rumia kuvia! :'D Mulla on vahva fiilis siitä, että Wilmasta tulee vielä todella hieno! Mikäpä sen hienompaa, kuin tehdä se työ projektin kanssa ihan itse. :)
Ihanaa, että näytät myös niitä hetkiä, kun kaikki ei mene putkeen. Osaisinpa itsekin ajatella kisoja harjoitustilanteena, niin kuin kuuluisi, ettei epäonnistuminen tuntuisi niin vakavalta. Tsemppiä jatkoon!
Jos kirjoittelisin vain ja ainoastaan onnistumisista, voisi blogissa olla melko paljon hiljaisempaa! :'D Onhan kisoissa rankasti epäonnistuminen raskasta, normaalisti kun tavoitteena on käydä näyttämässä, mitä ollaan opittu treeneissä. Vastoinkäymisistä ei kuitenkaan saa lannistua, vaan pitää treenata lisää kotona niitä juttuja, joissa oli kisoissa haasteita! Wilman kanssa on helppo asennoitua kisoihin leikkimielisesti, kun ponilta ei voi odottaa ja vaatia onnistumisia sellaisessa tilanteessa, jossa se ei ole koskaan ennen ollut.
Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :) Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.
Ihana, kun tuo Maiju elää videoilla niin tunteella mukana :)
VastaaPoistaApua tuo kuudes kuva. :,D Kertoo haflingerien mielenliikkeistä jotakin olennaista. Mutta nämä raa'at hevoset ja ponit ovat oikeasti tosi mielenkiintoisia projekteja. Jossain vaiheessa voi muistella sitä aikaa, kun poni ei mennyt puomeista yli.
VastaaPoistaKuolaintuella.blogspot.fi
Meidän hovikuvaaja ihmettelikin, että miten näin nätistä ponista saa näin rumia kuvia! :'D
PoistaMulla on vahva fiilis siitä, että Wilmasta tulee vielä todella hieno! Mikäpä sen hienompaa, kuin tehdä se työ projektin kanssa ihan itse. :)
Ihanaa, että näytät myös niitä hetkiä, kun kaikki ei mene putkeen. Osaisinpa itsekin ajatella kisoja harjoitustilanteena, niin kuin kuuluisi, ettei epäonnistuminen tuntuisi niin vakavalta. Tsemppiä jatkoon!
VastaaPoistaJos kirjoittelisin vain ja ainoastaan onnistumisista, voisi blogissa olla melko paljon hiljaisempaa! :'D Onhan kisoissa rankasti epäonnistuminen raskasta, normaalisti kun tavoitteena on käydä näyttämässä, mitä ollaan opittu treeneissä. Vastoinkäymisistä ei kuitenkaan saa lannistua, vaan pitää treenata lisää kotona niitä juttuja, joissa oli kisoissa haasteita! Wilman kanssa on helppo asennoitua kisoihin leikkimielisesti, kun ponilta ei voi odottaa ja vaatia onnistumisia sellaisessa tilanteessa, jossa se ei ole koskaan ennen ollut.
PoistaEikö vain! Meidän huoltojoukot oli kyllä 110% jännityksessä mukana! :D
VastaaPoista