maanantai 11. kesäkuuta 2018

Hyppyjen kautta lomalle

Tällä hetkellä Winnie rouskuttelee jo vihreää kesälaitumella, mutta palataan vielä muutaman viikon taakaisiin itsenäisiin estetreeneihin ennen lomatunnelmiin siirtymistä.

Sovittiin edellisen farssiin päättyneen estevalmennuksen jälkeen Maijun kanssa, että saisin hypätä Winniellä vielä ennen omaa lomaani ja ponin laitumelle lähtöä. Winnie oli tuntunut jo reippaaammalta ja normaalilta ratsastaa, mutta en halunnut ottaa riskiä turhasta valmennuksesta nihkeän ponin kanssa - mielummin hyppäisin itsenäisesti ponin ehdoilla ja jatkettaisiin valmennuksissa taas Winnien laidunloman jälkeen.



Emma lupautui hyppäämään seuranani ja rakennettiin viiden esteen rata, joka sisälsi muutaman suhteutetun linjan ja trippelin pitkällä lähestymisellä. Moona pääsi avustamaan meitä esteiden kanssa ja kuvaamaan samalla.

Halusin pitää radan simppelinä, jotta saataisiin varmasti onnistuneita pätkiä. Ei sarjaesteitä, ei tiukkoja käännöksiä, vaan laajoja kaarteita ja pitkiä lähestymisiä, jolloin esteistä ei tulisi ongelma, vaikka Winnie olisikin hidas. Aloiteltiin pienillä korkeuksilla ratsastaen kaikki esteet kertaalleen ja testaamalla suhteutetut välit.




Alusta saakka tuntui siltä, että tämän päivän treeni onnistuisi paremmin kuin edellinen valmennus. Winnie oli taas normaali itsensä; se laukkasi reippaasti eteenpäin, imi esteille ja hyppäsi mielellään. Suhteutetuilla linjoilla sitä sai ottaa hieman kiinni ja muutamaa metriä ennen esteitä ei tarvinnut tehdä enää mitään; poni eteni itse, eikä sitä tarvinnut yhtään tuupata.

Winnie sopi suteutettuihin väleihin hienosti ja hyppääminen oli taas helppoa. Trippeli oli jännittävämpi kuskin mielestä, kun taas Winnie muodosti kriisin korotetusta ristikosta; yhtäkkiä se näytti ilmeisesti aivan ylitsepääsemättömältä! Winnie kielsi ristikolle useamman kerran ennen kuin rohkaistui hyppäämään sen yli valtavalla ilmavaralla. Tämän jälkeen este oli taas hypättävissä, kun poni pääsi toteamaan, että siitä voi mennä yli kuten kaikista muistakin. Tamman tempaus lähinnä huvitti, sillä se on aina ollut todella varma hyppääjä.




Tultiin rataa muutamana eri versiona korottaen esteitä vähitellen. Winnie suoritti koko ajan tasaisella tahdilla, eikä kriisi-ristikon jälkeen ilmennyt enää ongelmia. Lopulta hypättiin rataa noin 80-90 cm korkeudessa, mikä sai riittää tällä kertaa. Jäi kyllä hyvä mieli, tähän oli hyvä päättää estetreenit tältä keväältä! Sujuvien ratojen jälkeen mieli haikaili jo taas kilpakentille, mutta saapa taas nähdä mikä jännitys iskee, kun kilpailuihin pitäisi taas joskus ponin laidunloman jälkeen lähteä. Nyt kuitenkin nautitaan kesästä ja rennommista viikoista ennen treenien jatkamista!



1 kommentti

  1. Ihana kuulla, että hypyt sujuivat hyvin ja poni liikkui reippaammin sekä imi esteille. Muiden postauksia tulee lukiessa jotenkin aina niin hyvä fiilis, jos kuulee, että joku on onnistunut. Tykkäsin todella paljon tästä postauksesta ja mahtavaa, että siulla on ollu näin paljon videomateriaalia näiden postauksien seassa!

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat