Vai voiko sitä comebackiksi edes sanoa, ei täällä Turussa ole mitään talvea oikeastaan ollutkaan. Nyt kuitenkin vihdoin saatiin lunta ihan kunnolla! Pääsin heti käyttämään tilaisuuden hyväksi, kun Veikka oli lauantaina vailla kuskia. Poni jouti pellolle siinä missä omistajansakin kamera kaulassa.
Ensimmäistä kertaa turvauduin Veikan kanssa norsujarruun, olympiakuolaimeen. Tähän saakka olen ratsastanut ruunaa tavallisella nivelkuolaimella, mutta avoimelle pellolle teki mieli ottaa ylimääräinen käsijarru mukaan ihan kaiken varalta. Pääasiassa Veikan ongelma pellolla on ollut haluttomuus liikkua, mutta toisaalta onhan tuo ruuna väläytellyt pahaa tapaansa ottaa lähtöjä.
Pieniä motivoitumisongelmia Veikalla kyllä oli. Ruuna kulki vinottain ja poikittain, punki kohti pellon reunaa ehdotellen, että eikös kuitenkin poistuttaisi täältä. Pohjetta ja raippaa sai kuitenkin käyttää ponin suuttumatta, joten sen suurempia keskusteluja ei poistumisehdotuksista tarvinnut käydä. Rennon hölkkäilyn jälkeen Veikkis oli jo valmis tekemään töitä ja ravailikin todellisen työmyyrän lailla reipasta ja pyöreää ravia.
Laukassa piti taas keskustella työnteon jatkumisesta - pellon reunassa ei edelleenkään saisi siirtyä käyntiin ja punkea vinossa kohti tallia. Muutamien laukkaympyröiden jälkeen päästiin jo peltolaukkailun fiilikseen; baana auki, pohkeet kiinni ja kevyeen istuntaan! Vihdoin Veikka laukkasi jo vähän reippaammin ja isompaa laukkaa. Siitähän se sitten lähti, kuin raketin suusta. Poni viiletti pitkin peltoa vailla tietoakaan norsujarrusta suussaan, suunta oli suoraan kohti tallia. Pieneen hetkeen ei tämä ponityttö ollutkaan laukannut niin lujaa... Juuri ennen pellon reunaa ja ojaa palautui sentään jonkinlainen kontrolli ja sain pahisruunan käännettyä ympyrälle ja siirrettyä raviin. Niin vikkelästi ehti ruuna pinkaista, ettei kamerakaan ehtinyt mukaan näytökseen.
Tästä pyrähdyksestä Veikka sai muutaman sakkokierroksen laukkaa isolla ympyrällä. Päästiin vähitellen taas yhteisymmärrykseen vauhdista ja suunnasta, joten kotvasen kuluttua päästiin lopettelemaan hommia. Selkeästi hangessa kahlaaminen oli raskaampaa kuin maneesin pohjan tallaaminen, joten hieman lyhyempi treeni riitti tälle päivälle. Tehokastahan hangessa työskenteleminen kyllä on, tekee ponin lihaksistolle varmasti hyvää!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Olen saanut etuoikeuden tutustua ja ystävystyä hevoskuvaaja Jaana Vuolan kanssa muutamia vuosia sitten, kun Jaana haki bloggaajaa yhteistyö...
Kuukauden luetuimmat
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Matkaillessa pääsee nauttimaan kaikesta uudesta ja erilaisesta; maisemista, luonnosta ja kulttuurista esimerkiksi. Mainio tapa päästä sisäll...
Postauksia aiheittain
video
Winnie
harri
esteitä
erikoispostaus
maastoilu
kilpailut
varusteurheilu
veikka
kouluvalmennus
Julita
Aksu
pellolla
Joulukalenteri
estekilpailut
maastakäsintyöskentely
koulukilpailut
kanget
irtojuoksutus
miniwinnie
estevalmennus
sponsoroitu postaus
valmennusvideo
talliarvostelu
temppukoulutus
varusteeton ratsastus
jalkapallo
matkailu
laidun
istunta
ratsastustehtäviä
tuotetestaus
laukkaradalla
kaulanaru
letitys
ohjasajo
uittaminen
Tosi kivoja kuvia! Ei mikään mukavin fiilis kun polle päättää ottaa äkkilähdön eikä jartuista ole tietoakaan... nimimerkillä been there :-)
VastaaPoistaTäytyy kyllä myöntää että hetken jännitti, kun odotin ponin pukittavan :D
Poista