Kesä kastelee minkä kastelee

Joitain viikkoja sitten hypättiin Winnien kanssa naapuritallin Malja-kentällä. Ideasta ja valmiiksi kasatuista esteistä innostuneena hyödynsin tilaisuuden muutamaa päivää myöhemmin myös MiniWinnien kanssa aivan silkkaa laiskuuttani. Vaikka kuinka rakastan esteiden hyppäämistä, on pakko myöntää, että olen liian useasti jättänyt hyppäämättä vain ja ainoastaan, koska en ole jaksanut kasata kentälle esteitä. Puolusteltakoon sen verran, että olen halunnut tehdä homman kunnolla ja hypätä enemmän kuin kahta estettä, jotta hommasta saisi jotain irtikin. Koska olen hypyttänyt Maijua ja Winnietä vähintäänkin kerran kuussa, on onneksi tullut edes suhteellisen säännöllisesti tehtyä kunnon tehtävät ja hypättyä ihan suunnitelmallisesti, kun samat esteet on voinut myöhemmin hyödyntää pikkuponin kanssa.

Moona pyrähti paikalle videoimaan meidän hyppyjä. Tällä kertaa jouduttiin tyytymään pelkkiin videoihin (ja hävyttömän laaduttomiin kuvankaappauksiin videolta), sillä kamerani putki hajosi heti kättelyssä. Kyllä harmittaa! Tuo putki kun kävi lähes tasan vuosi sitten korjauksessa aivan saman vian takia, eikä kamera ole edes ollut hirmu kovassa käytössä viimeisen vuoden aikana.. Saatiinpahan kuitenkin siis edes videoita!

Oltiinkohan ehditty juuri ja juuri verrytellä, kun kentän viereisen maneesin kattoon alkoi ropista vesipisaroita. Ei ei ei -huudoista huolimatta sade levisi kentän puolelle ja sen kun yltyi ja yltyi vain. Eipä auttanut itku markkinoilla, olipahan sentään lämpöinen kesäsade. Todettiin kyllä, että sanonta "minkä kesä kastelee, sen se myös kuivaa" ei todellakaan pidä paikkaansa. Ei ainakaan Suomen suvessa.

Kovin kummoista tehtävää ei Maljakentällä hypätty, mutta saatiin kaivattua ratatreeniä 80-90 cm esteiltä. Etenkin videolta näki jälkeenpäin ne asiat, joita saadaan jatkossakin treenata, jos tahdotaan suorittaa sujuvia 90 ratoja ja edes kuvitella hyppäävämme joskus metriä. Ilahduttavaa oli kuitenkin myös huomata, että videolla loppupään hypyt ovat ehdottomasti sujuvampia kuin alkupään - jotain tuli siis korjattua oikein jo tuon yhden treenikerran aikana.

Vähitellen hyppäämisen helpottuessa esteiden korkeus on menettänyt minulle merkitystään. Kun 80 ja 90 radat tuntuivat vielä alkukesästä aivan valtavilta ja ylitsepääsemättömiltä, ei tuon kokoiset esteet enää hetkauta samalla tavalla. Rimakauhu on hieman hellittänyt ja itse ratsastamisesta on tullut sen myötä helpompaa. Nyt on helpompi luottaa, että poni suoriutuu esteistä ja myös kuski siinä samalla.

Pikkuponin kanssa seuraavat kisat on suunnitelmissa noin viikon päähän. Lauantaina käydään hyppäämässä pelkkä 80 cm seuraluokka ja sunnuntaina 80 ja 90 cm radat. Pitäkäähän peukkuja pystyssä!