keskiviikko 8. kesäkuuta 2016
Kesän paras päivä - retki uittopaikalle
Tiistaina Maiju nappasi minut töiden jälkeen kyytiin ja huristeltiin taas kohti laidunlomalaisten paratiisia. Luvassa oli hieman pidempi maastoreissu lammelle, jossa saisi uittaa hevosia. Reppuun oli pakattuna naksutin ja hirveät kasat leipää - jos niiden avulla Harria ei saada veteen, niin ei sitten millään. Odotukset eivät olleet erityisen korkealla, sillä tiettävästi Harri on käynyt ehkä kerran aikaisemmin kahlaamassa vedessä, eikä hevosen veteen saaminen ollut erityisen helppoa. Kaupunkilainen herkkäpeppu kun kiertää maastoillessakin vesilätäköt, ettei varpaat vain vahingossakaan kastu.
Matka lammelle kesti vajaan tunnin ja kulki mitä ihanemmissa maalaismaisemissa! Kiivettiin mäkiä tiheässä metsässä, ravailtiin hiekkateitä pellon vieressä ja kuljettiin poluilla hakattujen metsien läpi lämpimässä auringonpaisteessa. Harrikin oli mitä parhaimmalla mielellä liikenteessä. Ruunalla ei ollut kiire minnekkään ja se tuntui nauttivan uusissa maisemissa kuljeskelemisesta.
Lammelle päästyämme riisuttiin hevosilta suojat ja satulat ja minä sulloin taskuni täyteen leipää. Maiju sai käydä ensin pulikoimassa Jipon kanssa, kun me päivystimme Harrin ja kameran kanssa vastarannalla. Vakaasti luotin esimerkin voimaan - eiköhän Harri hyppäisi tyylikkään uimahypyn ja lähtisi sukeltelemaan muina miehinä, kun kerran on nähnyt kaverin menevän veteen edeltä.
Esimerkillisen uintisuorituksen jälkeen tehtiin vaihto ja oli Harrin vuoro kastella varpaansa. Ensimmäiset hetket näyttivät epätoivoisilta, kun tuo ruuna ei suostunut metriä lähemmäs rantaviivaa. Naksuttimella ja leivillä palkkailin tuota prinsessaa kuitenkin jokaiselta rantaa kohti otetulta askeleelta ja melkoi pian jo seisottiinkin vedessä kauhomassa minkä ehdittiin. Kun Harri oli päässyt kauhomisen ja roiskuttelun makuun, ei leivät enää edes kiinnostaneet.
Harri uskaltautui kastelemaan itesnsä ryntäisiin saakka. Syvemmälle päästäkseen olisi pitänyt uskaltaa lähteä kohti lammen keskustaa, mutta Harri koki turvallisemmaksi vaihtoehdoksi pysytellä rantaviivan lähettyvillä. Myöhemmin päästiin Jipon perässä hieman lähemmäs lammen keskustaa, mutta Jipon suunnistaessa vielä kauemmas totesi Harri turvallisemmaksi vaihtoehdoksi jäädä rantaan päivystämään.
Yhteisten uimaleikkien jälkeen sain hypätä vielä Jipon selkään ja käydä ihan kunnolla uimassa. Jippo toteutti pyynnön oikein vain kunnolla ja suuntasi suoraan lammen syvimpään kohtaan. Tamma intoutui ihan sukeltamaan saakka, kun yhtäkkiä hevosesta allani näkyi pelkät korvat! Varsinainen vesipeto, ei voi muuta sanoa! Kyllä vain oli hymy herkässä ja vaatt
eet märkänä alushousuja myöten tuon uinnin jälkeen. Kotiinpäin ratsastaessa oli kyllä istunta kohdillaan, kun niin takapuoli kuin jalatkin pysyivät satulassa kiinni kuin liimattuna.
Tunnisteet:
harri,
kesä,
kuva,
maastoilu,
uittaminen,
video,
vierailevat tähdet
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Olen saanut etuoikeuden tutustua ja ystävystyä hevoskuvaaja Jaana Vuolan kanssa muutamia vuosia sitten, kun Jaana haki bloggaajaa yhteistyö...
Kuukauden luetuimmat
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Matkaillessa pääsee nauttimaan kaikesta uudesta ja erilaisesta; maisemista, luonnosta ja kulttuurista esimerkiksi. Mainio tapa päästä sisäll...
Postauksia aiheittain
video
Winnie
harri
esteitä
erikoispostaus
maastoilu
kilpailut
varusteurheilu
veikka
kouluvalmennus
Julita
Aksu
pellolla
Joulukalenteri
estekilpailut
maastakäsintyöskentely
koulukilpailut
kanget
irtojuoksutus
miniwinnie
estevalmennus
sponsoroitu postaus
valmennusvideo
talliarvostelu
temppukoulutus
varusteeton ratsastus
jalkapallo
matkailu
laidun
istunta
ratsastustehtäviä
tuotetestaus
laukkaradalla
kaulanaru
letitys
ohjasajo
uittaminen
Voi apua miten ihania kuvia ja mikä ikävä heppatyttövuosiin taas iskeekään!
VastaaPoistaMä pääsin nyt vasta elämään menetettyjä heppatyttöaikoja! Koskaan ei ole liian myöhäistä! ;)
PoistaIhanan kuulonen ja näkönen uintireissu teillä, oi että! Tekee itsekin mieli lähteä pulikoimaan :3
VastaaPoistapollenkirjakarsina.blogspot.fi
Voi vitsi miten kivan näköistä! Toivon että meidän hienohelma tamma suostuu veteen tänä kesänä, ois se niin kiva pulikoida sen kanssa lämpiminä päivinä!
VastaaPoistaIhania kuvia taas!
VastaaPoistaVau teillä on huippukivan näköinen uittopaikka! Ihania kuvia. :)
VastaaPoistaTämä oli kyllä aivan ihanteellinen paikka! Hiekkapohja ja kirkas vesi, koko ajan saattoi nähdä pohjaan. Lisäksi ranta oli vielä todella hitaasti syvenevä- juuri passeli tuollaiselle nössölle kuin Harri!
PoistaMissä toi uittopaikka on? Tai missäpäin Turkua? :D
VastaaPoistaHevoset on laitumella Salossa, joten tämä uittopaikkakin on siis siellä. :)
Poista