maanantai 19. marraskuuta 2012

Pieni kisaponi


Eilen oli naapuritallilla Turun Ratsastajien harjoitusestekilpailut, joihin mielenhäiriössäni ilmoittaudun tiistaina, viimeisenä ilmoittautumispäivänä. Ovela kun olin, en tietenkään maininnut asiasta blogissa, koska olin melko varma että jänistäisin ja peruisin ilmoittautumisen ennen sunnuntai aamua;)

Ilmoittauduin pienimpään mahdolliseen luokkaan, jonka estekorkeus oli tällä kertaa 60 cm. Rata itsessään ei jännittänyt tai pelottanut, mutta stressasin mielettömästi verryttelytilannetta. Vieras maneesi, vieraat hevoset, paljon yleisöä, kilpailukuulutuksia, härdelliä... Olin varma että Winnie saisi aikaan katastrofin omassa verryttelyryhmässään peruuttamalla muiden hevosten päälle, pukittamalla ja loikkimalla sekä hyppimällä pystyyn.

Yritin valmistautua mahdollisimman hyvin ja laitoinkin ponin heti aamulla kävelytyskoneeseen noin puoleksi tunniksi. Ilmeisesti poni sai suurimmat energiansa purettua tuona aikana, kun selkään noustessani se oli suhteellisen rauhallinen. Verryttelyssä pyysin ponilta heti ravia - liiasta pidättämisestä poni hermostuu ja vain kävellessä se ehtii keskittyä liikaa ympärillä pyöriviin muihin hevosiin. Verryttely sujuikin ihan yllättävän hyvin! Muutaman kerran Winnie loikahti kun muut hevoset riehuivat, mutta muuten tamma keskittyi hyvin omaan tekemiseensä ja suuntasi energiansa työntekoon. Pari verkkahyppyämolempiin suuntiin ja se oli siinä!

Verkan jälkeen poni oli vakuuttunut siitä, että päivän urheilusuoritus oli jo tehty. Winnie ei olisi millään halunnut palata maneesiin suorittamaan rataa, joten tarvittiinkin pientä talutusavustusta. Vähäsen hävetti, mutta päästiinpähän radalle asti. ;) Rata itsessään oli helppo ja yksinkertainen; pari suhteutettua väliä ja helppoja teitä, ei erikoisesteitä. Kakkosesteelle tultiin vähän lujaa ja kutonen tuli vähän puun takaa mulle, mutta selvittiin kuitenkin puhtaalla radalla! :) Arvosteluna oli "kaikki puhtaat radat palkitaan" joten saatiin punavalkoinen ruusuke kotiin vietäväksi. Olen niin ylpeä pienestä esteponista! :)










12 kommenttia

  1. Kivastiha tuo meni :) Winnie on ihan äly suloinen otus x) Toivottavasti jatkatte pitkään parina! :)

    VastaaPoista
  2. sanot että sulla ei oo rahaa ostaa / ylläpitää winnietä mutta silti sulta löytyy rahaa 200e jalustimiin ...jooo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mun jalustimet, vaan penkki & jalustimet on lainassa Winniellä silloin kun satulan omistaja ei tarvitse penkkiä itse. :)

      Poista
    2. Sitäpaitsi hevosen ostaminen ja ylläpitäminen maksaa vähän enemmän kuin 200 e. Kyllä rahaa keräämällä varmasti pystyisin tuollaiset jalustimet ostamaan ihan itsekin, mutta ei multa löydy montaa sataa euroa kuukaudessa hevosen ylläpitämiseen kaikkine juoksevine kuluineen.

      Poista
    3. minkä merkkiset nuo jalustimet oikeen on? :)

      Poista
  3. Hieno juttu! :) Onnea! Mulla ei kyllä riittäis rohkeus ihan heti ton körilään kanssa estekisoihin :D Löysin muuten ht-netistä tällasen topan, jossa kysellään Metsäkylän hevosista, jos kiinnostaa: http://forum.hevostalli.net/read.php?f=6&i=556397&t=556397

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! :D Mitä Grandin Metsäkylän ajoista muistan niin se vissiinkin oli melkoisen vauhdikas esteillä, taitaa olla sitä edelleen?
      Täytyy käydä kurkkaamassa tuota keskustelua. :)

      Poista
  4. kannattaa vähän harjoitella winnien hypyissä mukanaolemista ennen kisoja... meinaan jäit monessa hypyssä jälkeen ja silloin vedit suusta :c mutta muuten ihan jees...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienon analyysin teit, mahtavaa :)) Eihän kisoihin kannatakkaan lähteä ennen kuin on täydellinen ratsastaja, sitten voikin lähteä suoraan metrin radoille! Eihän kisoissa (etenkään harjoituskisoissa) käydä opettelemassa, vaan se pitää tehdä yksin suljettujen ovien takana maneesissa, ettei kukaan pääse näkemään ja arvostelemaan jos kaikki ei onnistu ihan täydellisesti. :)

      Poista
    2. No voi jestas sentään taas :D Anonyymit on usein mestareita syntyessään.

      Hyvinhän teidän rata meni, vaikka olikin härdelliä ja ponilla selkeästi vähän lyhykäinen pinna tuollaisissa tilanteissa. Ja nimenomaan jos sitä ponia ei sinne tilanteeseen vie, niin ei se koskaan siihen totu :D

      Hieno suoritus ^_^

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat