perjantai 19. heinäkuuta 2019

Neljän kuukauden työn tulos

Wilmasta tuli ihan oma ponini maaliskuussa. Tuolloin lähdimme ajamaan kohti Keski-Suomea ja pysähdyimme lumipyryssä huoltoaseman pihaan katsomaan ponia, josta oli puhuttu jo lähes kaksi kuukautta. Trailerista tuli ulos pörröinen ja lihava, mutta syötävän suloinen poni. Nimet laitettiin papereihin, raha vaihtoi omistajaa ja tuo pullea mantelisilmä käveli sisälle toiseen traileriin. Seuraavana päivänä kiipesin ponin selkään ottamaan selvää siitä, mitä olin mennyt ostamaan.


Wilma oli sitä mitä oli luvattukkin; melko lailla ruosteessa, reaktiivinen, mutta hyvä liikkuja. Ensimmäiset kuukaudet kohoteltiin kuntoa ja tutustuttiin toisiimme keskittyen löytämään yhteistä säveltä perusratsastuksen saralla. Kehitystä tapahtui tasaisesti viikko toisensa jälkeen. Wilman kunto koheni, vatsanympärys pieneni ja viikko toisensa jälkeen se testasi kuskiaan yhä vähemmän ja vähemmän. 

Neljän kuukauden aikana Wilma on edistynyt hirmuisesti. Se jaksaa jo kantaa itseään huomattavasti paremmin kuin kevättalvella ja on motivoituneempi harjoittelemaan myös vaikeampia asioita. Kun hommat alkoivat sujua muutamien viikkojen yhteiselon jälkeen, Wilma toimi melko kivasti perustyöskentelyssä. Sen sijaan vähääkään vaikeammat tehtävät, kuten väistöt tai avotaivutukset saivat Wilman hermostumaan täysin. Se heitti hommat läskiksi ikään kuin heittäen kädet ilmaan ja todeten, että "Ei pysty, tee keskenäs!".




Kunnonkohotuksen myötä Wilma on saanut itsevarmuutta koulutreeneihin. Siitä on tullut myös monin verroin sinnikkäämpi harjoittelija! Edelleenkään ponia ei voi käskeä ja komentaa, eikä sille ole tarvettakaan. Sen sijaan Wilmaa voi houkutella yrittämään tasapainoa ja taipumista vaativia tehtäviä. Esimerkiksi pohkeenväistöt aloitettiin keväällä aivan nollasta, jolloin Wilma sai pelkästään takajalkojen ristiin asettamisesta valtavasti kehuja ja pitkät ohjat.

Vähitellen askelten määrää lisättiin, aloin vaatia suoruutta ja ulko-ohjan tukea. Nyt Wilma tekee pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa sujuvasti molempiin suuntiin ja kykenee tekemään siistejä siirtymisiäkin väistön sisällä! Edelleen Wilma mieltää väistöt ja esimerkiksi avo- ja sulkutaivutustreenit haastaviksi tehtäviksi, sillä harjoitusten aikana se mupeltaa kuolainta erityisen ahkerasti, vaikka tuntuma suuhun olisi olematon ja painetta väistöön olisi todella vähän.




Avainsana Wilman koulutreeneissä onkin rentous. Tavoitteena on rento ratsastaja, rento pehmeä käsi ja rento poni, joka keskittyy työskentelyyn. Joinain päivinä kaikki tämä tuntuu mahdottomalta saavuttaa, mutta hetkittäin saamme jo ihan hyviä onnistumisen kokemuksia. Työtä kuitenkin riittää, eikä ikinä varmasti tule täysin valmista.


Väistöjen ja avotaivutusten lisäksi olemme päässeet vihdoin työstämään laukkaa enemmän. Ensimmäiset kuukaudet laukkaaminen oli hyvin pitkälti pukkien laskemista, kun Wilma riehaantui laukkaamisesta ja koki hyvin usein tarpeelliseksi lehahtaa laukkaan pukkien saattelemana. Mitä enemmän päästiin laukkaamaan, sitä vähemmälle pukit jäivät. Tällä hetkellä ollaan siinä tilanteessa, että Wilma pukittaa vain niin selkeästä syystä, että ymmärrän sen itsekin; pelästyessään poni saattaa hypähtää pukin kautta eteenpäin, se voi protestoida liian vahvaa pohjetta tai rankaista ratsastajaa esteen jälkeen huonoon paikkaan osuneesta hypystä tai puomin pudotuksesta.

Perus laukkatyöskentely ei ole siis enää pelkkää jännitystä siitä, montako askelta ehtii laukata pukkien välissä. Wilma on saanut selvästi voimaa kantaa itsensä laukassa, minkä myötä laukasta on tullut myös rauhallisempaa ja tasapainoisempaa. Olemme aloittaneet vastalaukkaharjoituksetkin, jotka ovat olleet oikea menestys! Wilma pystyy tekemään jo laukassa kahdeksikkoa säilyttäen vastalaukan koko kaarteen läpi.




Hyvin sujuneiden treenien myötä motivaatio yhdessä uuden opetteluun on korkealla. Jos ollaan neljässä kuukaudessa kuljettu jo tällainen matka, niin mistähän löydämme itsemme vuoden kuluttua?

Kaikki postauksen kuvat © Amanda Kemppi



Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat