Itsevarmuutta ihan tavallisella ratatreenillä

Edellisestä estetreenistä Winnien kanssa on päässyt vierähtämään tovi. Joitain viikkoja sitten suuntasimme ponin kanssa naapuritallin kilpakentälle, jossa oli pitkälle syyskuulle rutkasti valmiita esteitä, joista sai helposti muodostettua pidemmänkin radan. Tällä kertaa suunnitelmana oli hypätä juurikin rataa, eikä treenata erityisesti mitään tiettyä osa-aluetta. Tavoitteena oli vain sujuva ratatyöskentely aktiivisessa laukassa ja asiallinen esteistunta hypyissä.

Winnie oli rento ja letkeä, ehkä jopa liiankin. Vieraalla kentällä treenaaminen on selkeästi tuottanut tulosta, sillä tamma ei ole enää jännittynyt oikeastaan ollenkaan tutuksi tulleessa ympäristössä. Tässä kohtaa vuotta lohtu on enää pieni, sillä tulevat kilpailut ovat kaikki hallikilpailuita. Maneesissa Winnie on kuitenkin käyttäytynyt kilpailusuoritusten aikana mallikelpoisesti, vaikkakin ryhmäverryttelyt ennen varsinaisia suorituksia saattavat aiheuttaa haasteita tänäkin syksynä.

Ravi- ja laukkaverryttelyssä kuulostelin ponin mielentilaa ja totesin, ettei tällä kertaa luultavasti tarvitsisi jännittää ylimääräisiä koikkaloikkia tai liikaa kiihtyvää vauhtia. Aloitettiin helpoilla hypyillä yksittäisille esteille ja tehtiin samalla esteitä ponille tutuksi. Suhteutetut linjat tuntuivat helpoilta ja ponnistuspaikat osuivat pääosin aika hyvin kohdilleen. Homma oli helppoa ja varman tuntuista.

Winnie suoritti tasaisen varmasti ja uskalsinkin pyytää ponista hieman reippaampaa laukkaa. Tehtävät olivat noin 80 cm korkuisia ja tuntuivat juuri sopivan helpoilta. Muutamien toistojen jälkeen hypättiin rataa vielä hieman korkeampana, noin 90 cm korkeudella. Winnie suoritti edelleen tasaisen varmasti ja onnistui valamaan myös kuskiinsa hieman lisää itseluottamusta. Ehkäpä me voisimme selviytyä tällä kaudella vielä 90 radasta kilpailuissa!

Oma istunnalla jännittämisenikin tuntui hieman helpottavan treenin aikana. Alkutunnin hypyissä jäin jonkin verran vielä varmistelemaan turhan paljon ja istumaan pystyyn, mutta oman rentoutumisen myötä istuminenkin koki positiivisen muutoksen. Toki tekemistä vielä riittää, mutta sentään onnistun jo myötäämään ylävartalolla lähemmäs ponin kaulaa. Jalatkin pysyvät jo paremmin omilla paikoillaan, kun olen uskaltanut ratsastaa Winnietä eteen reippaammassa laukassa, jolloin hyppykaaretkin ovat parempia ja helpompia istua. Kunpa vain selkärankaan saakka iskostuisi se ajatus, että hieman liian kaukaa lähtevässä hypyssä on helpompi istua kuin liian lähelle estettä tulevassa!