maanantai 10. helmikuuta 2020

Rakkaudesta hevosiin; #positiivisempihevosala

Blogini on ehdolla Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE!:n järjestämässä Hevosalan SomeGaalassa vuoden 2019 parhaaksi hevosblogiksi jo toista vuotta peräkkäin. Tämä on huikea suosion- ja kunnianosoitus, josta pitäisi olla onnellinen!

Kun sain kuulla ehdokkuudestani, ensimmäinen reaktioni oli kuitenkin jännitys. Ei jännitys pärjäämisestä kilpailussa, vaan jännitys siitä, joutuisinko tänä vuonna anonyymien arvostelijoiden kynsiin. Pian ehdokkuuden vastaanotettuani sain kuulla, etten ollut huoleni kanssa yksin. Yli 20 muulla finalistilla oli sama huoli.


Vaikka SomeGaalan pitäisi olla "pohjimmiltaan positiivinen ja lähtökohtaisesti provosoimaton", kuten tapahtumaa järjestävä Maisa kirjoittaa blogissaan Hän pakastaan, sai Sotilaan, se saa kuitenkin aikaan paljon arvostelevaa, negatiivista ja asiatontakin kommentointia foorumeissa, joissa nimetön kommentointi on mahdollista. On suorastaan järkyttävää, että tapahtuman järjestäjätkin joutuvat jännittämään nimeämiensä finalistien puolesta, vaikka tarkoituksena on antaa tunnustusta ja palkita sosiaalisen median sisällöntuottajia hyvästä työstä!

SomeGaalan äänestykseen valituille somettajille tiedotuskanavaksi perustetussa kesksuteluryhmässä lähti nopeasti vireille keskustelu halusta ja tarpeesta nousta negatiivista kommentointia vastaan positiivisuudella. Yhdessä ideoitiin kampanja tunnisteella #positiivisempihevosala, jolla löytyy joka päivä yhä enemmän julkaisuja niin blogeista, Facebookista kuin Instagramistakin! SomeGaalan äänestysviikon aikana haluamme yhdessä pohtia keinoja hevosalan nettikiusaamisen vähentämiseen ja haudata negatiiviset kommentit positiivisuuden vyöryn alle.


Sosiaalinen media on haastava ympäristö, jossa kukaan ei voi miellyttää kaikkia. Samalla somesta löytyy kuitenkin jokaiselle jotakin, ellei systemaattinen negatiivinen palaute säikäytä sisällöntuottajia ja romahduta tarjontaa. Hevosblogien määrä on vähentynyt merkittävästi viime vuosien aikana, enkä toisaalta ihmettele sitä. Kuinka moni on valmis jakamaan ajatuksia rakkaasta harrastuksestaan, jos on suuri riski joutua epäreilun arvostelun ja jopa kiusaamisen kohteeksi?

Tapoja harrastaa hevosia on vähintään yhtä paljon kuin meitä on harrastajia. Jokainen varmasti yrittää parhaansa ja myös oppii virheistään. Virheiden pitäisi olla sallittuja ja jopa toivottavia, sillä ne edistävät oppimista huimasti! Lannistamisen sijaan meidän pitäisi kannustaa toisiamme yrittämään aina uudestaan ja uudestaan. Olemmehan kuitenkin yhtä suurta perhettä, jota yhdistää hevoset. Meidän kaikkien hevosharrastajien pitäisi vetää yhtä köyttä rakkaudesta hevosiin!

Kannustatko yrittämään uudestaan, vai lannistatko arvostelemalla?
Todellisuudessa tilanne hevosalan negatiivisuuden suhteen ei varmastikaan ole niin paha, kuin miltä se vaikuttaa. Negatiivisuuden voima on vain niin suuri, että se varjostaa vähäisenäkin määränä koko hevosalaa. Negatiiviset kommentit ovat kuin öljy vedessä - ne nousevat pinnalle, eivätkä sekoitu suureenkaan vesimäärään. Muuliprojekti -blogin Kaisa kirjoittikin äärettömän mielenkiintoisen postauksen negatiivisten ja positiivisten palautteiden suhteesta. Tiivistettynä: yhtä negatiivista kommenttia vastaan tarvitaan seitsemän positiivista, jotta negatiivisen vaikutus neutralisoituu. Se on hirvittävän suuri määrä! Suosittelen lämpimästi lukaisemaan ajatuksella Kaisan postauksen!

Haluan kannustaa kaikkia hevosalan somen sisällöntuottajia kuin seuraajiakin kiinnittämään erityisesti tällä viikolla huomiota positiivisuuteen. Pelkän selailun sijasta käytä aikaa kommentoimiseen ja kehumiseen, etsi aktiivisesti hyvää sanottavaa! Karsi lukulistoiltasi tilit, jotka ärsyttävät tai joita seuraat vain nähdäksesi toisten epäonnistumisia. Mikäli koet tarpeelliseksi antaa kiritiikkiä, tee se tavalla, jolla haluaisit sen itse ottaa vastaan. Tee, kuten toivoisit sinulle tehtävän!


SomeGaalan äänestys on auki 10.-16.2. osoitteessa https://www.playsson.net/somegaala-2020-aanestys/,  jossa pääsee myös tutustumaan muihin ehdokkaisiin neljässä eri kategoriassa.

Luulenpa, etten ole ainoa, jolle äänestyksen tulos on yhdentekevä. Me olemme jo kaikki voittajia, mikäli olemme saaneet tuotua edes himpun verran lisää positiivista ajattelua hevosalalle!


2 kommenttia

  1. Hyvin kirjoitettu :) Olen samaa mieltä, että me kaikki ehdokkaat olemme jo voittajia, kun olemme päässeet tähän asti. Ja ehkä koko kilpailua tärkeämpi on juurikin tämä "positiivisempihevosala, jota jokainen pohti omalla tahollaan. Muulinhankinnassa oli muten yksi syy se, että kukaan ei tule nälvimään minulle, että teen asioita väärin. Voin nimittäin aina kuitata, että tämä on tällainen muulijuttu. No, tähän ei ole tarvinnut turvautua, mutta on aika huolestuttavaa että nelisen vuotta sitten muulia hankkiessani ajattelin jo suojautumiskeinoja negakommentteja vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi apua, tuo kertoo jo aika paljon somen säälimättömyydestä, mutta toisaalta myös sun rohkeudesta pelosta huolimatta kuitenkin kirjoittaa blogia ja jakaa niitä "muulijuttuja"! Teilläkään ei ole mikään ihan helpoin tie Muulin kanssa ollut, eikä sitä varmasti ole helpottanut matkan varrella arvostelevat sivustaseuraajat. Hyvä Kaisa ja Muuli, jatkakaa!

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat