Ehdin ratsastaa Veikkaa valmennusten välissä vain kerran tai kaksi, mikä saattoi olla lopulta ihan hyvä asia. Edellisen valmennuksen vinkit olivat vielä mielessä ja päästiinkin jatkamaan aika pitkälti siitä, mihin viimeksi jäätiin. En ollut ehtinyt kehitellä uusia ongelmia, vaan päästiin rakentamaan lisää niiden perustusten päälle, joita edellisellä kerralla rakennettiin.
Veikka ei tälläkään kertaa tuntunut heti aivan unelmalta ratsastaa; oikea lapa tuntui taas hankalalta ja poni muutenkin hieman pökkelöltä. Ongelma paikallistettiin hevosen keskelle; kylkiä piti saada jumpattua, jotta ongelmat tuntuman ja etuosan keveyden kanssa korjaantuisivat. Oikeaa lapaa tuupattiin taas rungon alle ja kylkiä notkistettiin avotaivutuksilla ilman seinän tukea. Puolierot näkyivät avotaivutuksissa selkeästi; toiseen suuntaan tuli helposti liikaa taivutusta ja toiseen taas poikitusta.
Laukan lyhentämisessä jouduin epämukavuusalueelleni. Veikka ei tahtonut jäädä laukan lyhentyessä pyöreänä takajalkojensa päälle, vaan lyhentäminen tuntui vaikealta ja työläältä. Saatiin kuitenkin tehtyä eroja laukkaan ja pieniä onnistumisen kokemuksia. Mieltä rauhoitti valmentajan toteamus siitä, että tehtävä vahvistaa hevosta myös "turpa taivaissa tehtynä", jolloin laukka pääsee kehittymään ja lopulta hevonen pystyykin kantamaan itsensä peräänannossa lyhyemmässäkin laukassa.
Intensiivisestä ja tehokkaasta valmennuksesta jäi taas paljon pureskeltavaa, jota voin varmasti soveltaa myös Winnien ratsastamiseen. Treeniputki vain päälle kummankin haflingerin kanssa ja kisakalenteria suunnittelemaan!
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.