tiistai 17. heinäkuuta 2012

Shall we dance, my dear?

Vastoin suunnitelmia Winnie saikin vapaapäivänsä jo eilen, kun luonnonvoimat kääntyivät minua vastaan. Vettä tuli taivaan täydeltä ja mulla oli käytössä vain mopo. Tilanne tosin ei ollut tänään sen parempi; kastuin aivan läpimäräksi siinä tasan 12 minuutin rankkasadekuurossa, joka osui juuri sille kohdalle päivästä, kun minä ajoin mopolla tallille sen 12 minuutin matkan.

Sateen vuoksi Winnie oli karsinassaan pupeltamassa heinää, eikä tarhassa. Suunnattiin ponin kanssa maneesiin tekemään maastakäsinharjoituksia. Winnie oli mielettömän hyvä, hieno ja aktiivinen. Se keskittyi ihan täysillä ja halusi täyttää kaikki toiveeni mitä sille asetin! 

Alkuun tehtiin perus seuraamisharjoituksia. Winnie tarkkaili mun kehonkieltä oikein hyvin ja siirtyi askellajista toiseen lähes samalla askeleella kanssani. Pysähdykset ravistakin sujui oikein hyvin ja poni pysyi silloinkin poissa omasta tilastani.

Jäätiin keskelle maneesia treenaamaan väistämistä. Kohdistin oman kehonkielieni vuoroin ponin etu- ja takapäähän sen mukaan, kumpaa halusin ponin väistävän. Winnie oli hieno, niin hieno! Se väisti takasillaan etujalkojensa ympäri niin kauan kuin pyysin ja teki saman etujaloillaan takajalkojen ympäri pyörien. Se myös lopetti väistämisen välittömästi, kun lopetin paineistamisen. En siis missään vaiheessa koskenut hevoseen, vaan siirsin omaa painopistettäni ja muutin asentoani joko "uhkaavammaksi" tai neutraalimmaksi. 

Väistämistä treenattiin myös pohkeenväistön muodossa. Riitti, että siirryin itse lähemmäs ponia, jolloin se astui ristiin pois altani. 

Tyytyväisin olin peruutusharjoituksiin. Peruutukset ovat olleet vähän hukassa tänä kesänä, joten olin erittäin yllättynyt, kun Winnie peruutti pitkiä matkoja ilman, että jouduin edes koskemaan siihen. Aloitettiin myös takaa ohjatun peruutuksen harjoitteleminen; ponin tulee siis jäädä paikoille seisomaan kun siirryn sen taakse ja peruuttaa sitten minua kohti. Saatiin muutamia askeleita aikaiseksikin, hieno ja nopeasti oppiva tamma!

Loppuun aloitettiin myös uuden tempun treenaaminen. Tähän mennessä ollaan hieman laiskasti opeteltu maneesin valojen sammuttamista ja hymyilemistä, mutta tänään aloitettiin treenaaminen raipan maasta nostamiseen. Nyt ensimmäisellä kerralla Winnie sai palkinnon ottaessaan raipan suuhunsa, kun pidin sitä sen turvan edessä. Ensin sain avata sen suun kuten kuolaimia laitettaessa, mutta lopulta Winnie ymmärsi itse ottaa raipan suuhunsa. Tempun opetuksen seuraavassa vaiheessa pyritään siihen, että raippa pysyisi ponin hampaiden välissä niin, että voin itse irroittaa otteen siitä. Lopulta raippa pitäisi poimia itse maasta ja ihan viimeiseksi vielä ojentaa takaisin minulle selkään. 

13 kommenttia

  1. voitko tehdä joskus sellaisen videopostauksen jossa aloittasit kuvaamisen jo kotoota kun lähdet tallille? :)

    VastaaPoista
  2. "Sateen vuoksi Winnie oli karsinassaan pupeltamassa heinää, eikä tarhassa"

    Eikö metsäkylän hevoset tarhaa sateella :-O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hepat on usein sateella ulkona, mutta haetaan rankimpien sateiden ajaksi sisälle.

      Poista
    2. Okei, aika outoa kyllä. Siis tuo että haetaan sisään jos sataa kovemmin. Tai että joskus eivät ole ollenkaan kun sataa.

      Poista
    3. En ole kyllä sellaiseen päivään 9 vuotenani Metsäkylässä törmännyt, etteikö hevoset olisi päässeet ollenkaan ulos sateen takia. Rankkasateella haetaan sisälle ymmärtääkseni siksi, ettei tuntihepat ole läpimärkiä kun pitäisi mennä tunneille. Hevosia kyllä loimitetaan jos esim koko päiväksi on luvattu sadetta. :)

      Poista
  3. Voi vitsit sää ja Winnie ootte niin ihania ♥ :)

    Sanot tuolla sun esittelysivulla, että sitten kun löydät hyvän valmentajan/opettajan alat epäsäännöllisesti valmentautumaan ratsastamalla Winnietä. Ehdottaisin opettajaa Elina Albertsonia :) Elina opettaa Kaisan tallilla, mutta on kyänyt tosi monissa paikoissa pitämässä yksityitunteja. Mun mielestä Elina on Center ridingin ensimmäisen tason ohjaaja. Tai jos ei ole, hän on ainakin käynyt noita kursseja.

    Eipä mulla muuta :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :)

      Ja kiitos ehdotuksesta, täytyykin kokeilla häntä joskus opettajana! Osaatko sanoa yhtään millaista hintaa hän pyytää yksityistunneista? CR mua erityisesti kiinnostaakin, kun siitä oli mulle kovasti apua kesällä Pojun kanssa. :)

      Poista
  4. Ihan asian vierestä, mutta mitä ihmeen tekemistä sateella on tarhauksen kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän en tarhauksista päätä, sitä sun täytyy kysyä tarkemmin tallin henkilökunnalta. :)

      Poista
  5. Aika kätevä tuo raippatemppu! :) Voisit kertoa joskus enemmän tuosta maastakäsinkoulutuksesta, vai oletko kertonut jo joskus? :)
    Sovitte Winnien kanssa niin hyvin yhteen ♥ ootte ihana pari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus olisi jonkinlainen video aiheesta vääntää, kun saisin vain aikaiseksi ja vielä jonkun kuvaamaan. :)

      Poista
  6. En tiiä oikein hintaa, varmaan siinä 20-30e, en osaa sen tarkemmin sanoa :)

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat