Projektiponista laukkamaisteriksi

Ahkera valmentautuminen on alkanut tuottaa tulosta uskomattoman lyhyessä ajassa ja tehnyt ihmeitä treenimotivaatiolle! Olisimmekohan käyneet viikoittain koulutunneilla jotakuinkin kuukauden päivät.   Alkuvuodesta kävimme muutamilla tunneilla työstämässä ihan perusratsastusta ja samojen aiheiden parissa jatkettiin, kun aloitettiin taas tunnit muutaman kuukauden tauon jälkeen.

Ensimmäiset viikot työskenneltiin ihan perusasioiden parissa ja oikeastaan koko tunti kului alkuverryttelyyn. Kun Wilma vihdoin alkoi taipua rehellisesti molempiin suuntiin ja reagoida apuihin toivotusti, aikaa olikin kulunut jo niin paljon, että oli aika lopettaa. 

Wilman kanssa ollaan aloitettu tunnit monesti pohkeenväistöillä käynnissä. Väistöt ovat avaava liike, jolla on helppo testata ratsun reagointia apuihin; pysyykö se tasaisella ulko-ohjan tuella, väistääkö se pohjetta, ylläpitääkö se aktiivisen käynnin ja poikituksen ilman jatkuvaa muistuttamista? 

Ensimmäisillä tunneilla väistötehtäviin saatiin kulumaan rutkasti aikaa. Väistöjen parissa olen onneksi tehnyt itsenäisesti jo paljon töitä, joten liike itsessään oli Wilmalle jo tuttu. Töitä tehtiin kuitenkin poikituksen säätelyn ja apujen vähentämisen kanssa. Tavoitteena on ollut, että Wilma jatkaa väistöä aktiivisessa käynnissä, vaikka en joka askeleella pyydä pohkeella. Sinnikkäällä harjoittelulla väistöistä on saatu niin sujuvia, että niiden hiomiseen ei tarvitse enää kuluttaa kokonaista tuntia, vaan ne ovat sujuva osa alkuverryttelyä.

Osaksi valmennusten ohjelmaa on tullut erilaiset taivutukset, joilla haetaan hevosen koko kropan kontrollia ja elastisuutta. Olen ollut todella laiska poistumaan mukavuusalueeltani itsenäisessä ratsastuksessa, minkä vuoksi Wilma onkin kokenut helpoksi taipua vain ja ainoastaan ympyrällä sisäpohkeen ympäri. Kun yhtäkkiä onkin alettu vaatia myös asettumista ympyrällä ulos tai pelkän etu- tai takaosan siirtoa ympyräuran sisä- tai ulkopuolelle, on meillä molemmilla joutunut pienet aivosolut töihin!

Wilman kanssa avotaivukset ympyrällä ja niiden jälkeen siirtyminen isommille askelille on toiminut äärettömän kivasti niin ravissa kuin laukassakin. Poni joutuu kokoamaan itseään hetkellisesti enemmän takaosan päälle samalla, kun se taipuu sisälle ja myötää sisäohjalle sen sijaan, että se painaisi tasaisesti molemmille ohjille ja paahtaisi tasapaksua laukkaa. Avotaivutuksilla niin raviin kuin laukkaankin on saatu lisää säädeltävyyttä!

Laukan säätelyssä olemme kehittyneet jo niin paljon, että olemme onnistuneet jopa suoralla uralla saamaan aikaiseksi muutamia rauhallisempia ja odottavia laukka-askelia siirtäen samalla etuosaa uran sisäpuolelle. Tämä on tuntunut aivan valtavalta edistysaskeleelta, sillä laukka on ollut Wilmalle alusta asti haastavin askellaji, jossa se on kompensoinut voimaa vauhdilla. Nyt olen päässyt hetkittäin ihan vain matkustamaan laukassa - olen saanut luottaa siihen, että Wilma kykenee jatkamaan tasapainoista laukkaa, vaikka en tue sitä jokaisella askeleella.

Onnistumisia laukassa on riittänyt jo kahdella valmennustunnilla peräkkäin, kun tällä viikolla työn alle otettiin vastalaukat. Niitäkin ollaan onneksi harjoiteltu melko paljon jo itsenäisesti, joten työtä ei tarvinnut aloittaa aivan alusta. 

Wilma on suoriutunut vastalaukkakahdeksikoista ja parhaina päivinä jopa kolmikaarisista, mutta suorittaminen on valehtelematta ollut aika lailla selviytymistä. Vastalaukkoja on suoritettu kieli keskellä suuta luottaen vauhdin tuomaan turvaan - kokoamista tai taipumista en ole vielä vaatinut, vaan olen tyytynyt pelkkään tasapainon ylläpitämiseen.

Koska menin möläyttämään, että ollaan tehty vastalaukkaa jo itsenäisesti, nostettiin tehtävän osalta heti vaatimustasoa rutkasti. Loivan kiemurauran sijaan meidät heitettiin susille muutaman onnistuneen kaarteen jälkeen, kun komennus kävi jäädä vastalaukassa pääty-ympyrälle. 

Ehdin jo iloita onnistuneista kierroksista ilman rikkoja, kun vaatimuksiin lisättiinkin jo hitaampi vauhti ja kaiken kukkuraksi taipuminen ympyrän sisälle päin - jos olisin tiennyt tulevista vaatimuksista ennen tuntia, olisin lyönyt vetoa, että tehtävä on meille vielä liian vaikea.

Vaan Wilmapa tuumasi, että istu alas ja nauti kyydistä! Se säilytti tasapainonsa hienosti ja ylläpiti laukan, vaikka vauhti tuntui loppuvan kokonaan kesken. Mieleni olisi tehnyt ratsastaa varmuudeksi lisää vauhtia, ettei poni vain pudota raville, mutta se pystyi kuin pystyikin kantamaan itsensä vastalaukassa takaosansa päällä. 

Kun rikkoja laukasta raville tuli, pääsin korjaamaan Wilman suoraan takaisin vastalaukkaan. Eipä olisi vielä vuosi sitten poni nostanut ympyrällä "väärää" laukkaa pyynnöstä! Onnistumisista Wilmaa palkittiin päästämällä se reippaampaan laukkaan, jossa se sai venyttää itseään. Riehaantumiseenkin olisi kuulemma lupa, mutta arvostan kovasti Wilman päätöstä olla iloittelematta kovin hurjasti.

On ollut todella palkitsevaa huomata, miten nopeasti voimme oppia ratsukkona uutta, kun tiimissä on mukana osaava ja motivoitunut valmentaja. Tärkeintä tässä edistymisessä on varmasti ollut säännöllisyys; kun viikoittain treenataan osaamisen äärirajoilla, oppimista tapahtuu tasaisesti. Viikon aikana ehditään treenata opittuja juttuja itsenäisesti useamman kerran, jonka jälkeen päästään taas vahvistamaan opittua ja korjaamaan mahdollisia viikon aikana tehtyjä virheitä.

Tällä hetkellä ei oikeastaan edes harmita, että kisakausi on jäissä. Meillä on nyt niin hyvä vauhti päällä treeneissä, että mielummin treenaan kuin kilpailen ja olen sitten yhdessä Wilman kanssa enemmän kuin valmis kisoihin, kun niitä vihdoin taas järjestetään!

2

Nyt on hyvä flow!

Wilma oli pitkään tallin ainoa asukas, joka hyödynsi estekalustoa säännöllisesti. Lämpenevien säiden ja uusien hevosten ja kuskien myötä tilanne on kohentunut huomattavasti, sillä nyt esteille on kysyntää muidenkin ratsukoiden puolesta viikoittain! Laiskalle radanrakentajalle nykyinen tilanne on oikea onnenpotku, sillä esteiden kantamiseen käytetty aika ja vaiva puolittuu heti, kun työtä saa jaettua toisen ratsastajan kanssa.

Siinä samassa, missä yhdessä muiden kanssa hypätessä säästää vaivaa esteiden kantamisessa, saa myös uusia ideoita hypättäviin tehtäviin. Minusta ainakin tuntuu, että itsenäiset estetreenini alkavat vähitellen toistaa itseään vuosien hyppäämisen jälkeen! 

Viime viikolla lyöttäydyin toisen ratsukon seuraan hyppäämään. Ajatuksena oli hypätä kentällä valmiina olevia esteitä soveltuvilta osin, mutta rakennettu rata toimi sellaisenaan meille oikein hyvin ja päästiin hyödyntämään koko settiä.

Alunperin tarkoitukseni oli hypätä vasta toisen ratsukon jälkeen, mutta aikataulujen venähtämisen vuoksi päädyttiin lopulta kentälle yhtä aikaa. Tilanne toimi hirmu hyvänä harjoituksena minulle, sillä ratsastan pääasiassa aina yksin ja huomaan jännittäväni enemmän tai vähemmän muita kentällä olevia hevosia. Tämä on selkärankaan iskostunut huono tapa, joka on jäännös Winnien herkästä reagoimisesta takaa laukkaaviin tai muuten ilakoiviin hevosiin. 

Vaikka miten hoen itselleni, ettei Wilma ole Winnie, huomaan aina yllättäen kuikuilevani missä toiset ratsukot liikkuvat ja miten hevoset käyttäytyvät. Wilma tuskin reagoisi sitä vähääkään muihin hevosiin, jos lakkaisin itse kyttäämästä.

Tapansa mukaan Wilma suhtautui toiseen hyppäävään hevoseen rennon leppoisasti ja valoi minuun uskoa siitä, että selviydymme tulevan viikon estetunnista toisen ratsukon kanssa. Wilma sai suorittaa tehtäviä sopivassa tahdissa vuorotellen toisen hevosen kanssa ja pääsi aina välissä levähtämään.

Wilma toimi todella kivasti. Se reagoi apuihin nopeasti ja oli sopivan reipas olematta kuitenkaan villi ja kuuma. Odotin, että poni keräisi kierroksia, mutta se suorittikin tasaisen varmasti ja kovin motivoituneen tuntuisena!

Hyppäsimme muutamia esteitä peräkkäin helpoilla teillä ja pitkillä lähestymisillä. Esteiden välissä ehdin tarvittessa vaihtaa laukan ja ratsastaa sen taas sopivaan tahtiin ennen seuraavaa estettä. Laukat vaihtuivat jo paremmin kuin viime valmennuksessa, mutta saisin valmistella Wilmaa vielä paremmin vaihtoihin sen sijaan, että toivon sen osaavan ennakoida kumpaan suuntaan esteeltä ollaan jatkamassa.

Lopuksi hypättiin vielä kaikki esteet sisältävä lyhyt rata, jonka Wilma suoritti todella hienosti! Pääsin hetkeksi siihen samaan fiilikseen, jolla hyppäsin Winnien kanssa sujuvia kisaratoja. Poni laukkasi tasaisen varmasti, reagoi pieniin apuihin ja hyppäsi varmoin ottein tehden ratsastamisesta helppoa ja vaivatonta. Jos tällaisia suorituksia saadaan valmennusten myötä lisää, ollaan kisakauden alkaessa enemmän kuin valmiita radoille!

0

Tee vähemmän, saa enemmän!

Wilma on kunnostautunut niin esteillä kuin koulussakin valmentautumisen suhteen. Koulutreeneihin otettiin vauhtia jo vuoden vaihteessa, mutta tunnit jäivät muutaman kuukauden tauolle valmentajan ollessa poissa Suomesta. Kevään tuoma lämpö ja valo toivat kaivattua tsemppiä ryhtiliikkeeseen ja sain aikaiseksi sopia vihdoin seuraavan tunnin.

Perushommat Wilman kanssa on sujunut itsenäisissä treeneissä vailla suurempia haasteita. Valtavien ongelmien kanssa ei siis lähdetty tunnille, vaan pikemminkin haistelemaan tuulia ja saamaan palautetta siitä, mihin asioihin pitäisi treeneissä jatkossa panostaa, jos haluaa jatkaa meidän positiivista kehitystä ratsukkona.

Aloitimme tutulla pohkeenväistöharjoituksella käynnissä ratsastaen kulmat keskittyen ulkolavan hallintaan ja tehden uran sisäpuolella pohkeenväistöä uran suuntaisesti. Wilma ryhtyi tehtävään hyvällä fiiliksellä - se keskittyi hyvin ja malttoi asetella jalkojaan ristiin säheltämättä mitään ylimääräistä.

Väistöillä heräteltiin Wilmaa herkäksi pohjeavuille ja tukeutumaan tasaisesti ulko-ohjaan, joka tässä tapauksessa oli väistättävän pohkeen vastakkainen ohja. Wilma tukeutui ohjalle yllättävän helposti ja tasaisena, mutta sen eteenpäinpyrkimys väheni helposti liikaakin.

Ratsastajana sain keskittyä tekemään mahdollisimman vähän; kuten alkuvuoden valmennuksissakin todettiin, teen asioita aivan liikaa Wilman puolesta ja varmistelen sen pärjäämistä. Nyt jouduin todella keskittymään, etten naputtaisi varmuuden vuoksi joka askeleella väistättävällä pohkeellani, vaan käyttäisin pohjetta aina vain tarvittaessa.

Seuraavaksi Wilma sai harjoitella itsekseen pärjäämistä kevyessä ravissa uran sisäpuolella. Tavoitteena oli ratsastaa suoraan ilman aidan tukea pystyen asettamaan ponia pitkän sivun aikana sekä sisälle- että ulospäin.

Kuvista näkeekin taas, kuinka suorassa istumisen sijaan nojaan selkeästi asettamaani suuntaan tehdäkseni Wilmalle vieläkin selvemmäksi, minne haluan sen taipuvan. Tällainen liikaa tekeminen jää todella helposti huomaamatta, kun ratsastaelee vain itsekseen! Wilma sen sijaan suoriutui tehtävästä varsin mallikkaasti ja pysyi hyvin tasapainossa, vaikka ratsastaja omalla heilumisellaan varmasti hankaloittikin tehtävää.

Ravissa jumpattiin lapoja siirtäen ympyrällä ponin etuosaa ympyrän sisälle. Wilma ratkaisi tilanteen siirtämällä mielummin takaosansa ympyräuran ulkopuolelle, mutta toistojen ja kehujen avulla saatiin poni reagoimaan halutulla tavalla. Muutaman taivuttavan askeleen jälkeen saatiin lupa suoristaa ja ratsastaa ravia isommin eteenpäin. 

Eteenratsastuksessa lähdin tosissani taas ratsastamaan liikaa. Sen sijaan, että olisin vain hengittänyt ulos ja antanut ponille luvan lähteä etenemään, nostin kädet korviin ikään kuin varmistaakseni, ettei poni valahda pitkäksi ja samalla ajoin niin pohkeella kuin istunnallakin. Kuvittelin kovin, että Wilma tarvitsee tämän kaiken avun ja tuen suoriutuakseen tehtävästä.

Yllättäen kun uskalsin jättää Wilman selviytymään tehtävästä enemmän yksin, se reagoikin juuri toivotulla tavalla. Se ei valunut pitkäksi, vaan pysyi ryhdissä ja venytti itsensä isommille askelille samalla, kun sain vain istua kyydissä häiritsemättä.

Koska ravissa oltiin treenattu siirtymisiä askellajin sisällä, ei ponin ajatuksia haluttu sekoittaa laukalla lisäämällä ravitehtävään nostoja. Niinpä laukannostoja tehtiin käynnistä ratsastaen käynti ensin aktiiviseksi ja nostamalla hallitusti ja pehmeästi puolipidätteen kautta.

Laukannostojen suhteen tehtiin pidempään töitä. Tein helposti liikaa tai sitten olinkin epäselvä ja jätin ponin täysin yksin; pusersin Wilman jännittyneenä ja liian suurilla avuilla räjähtävään laukannostoon tai jäin toivomaan, että poni ehkä nostaisi laukan, jolloin nosto venyi pitkäksi ja jäi löysäksi.

Tasapaino löytyi kuitenkin melko pian ja Wilma teki muutamia oikein hyviä ja rauhallisia, mutta täsmällisiä nostoja. Laukassa leikiteltiin myös taivutuksilla kuten ravissakin. Jotta etuosaa saatiin asetettua ulkolavasta lähtien ympyrän sisälle, piti ponin kyetä hidastamaan ja kokoamaan laukkaa lyhyitä hetkiä. Onnistuneiden askeleiden jälkeen Wilma sai laukata reippaammin eteenpäin. 

Kuski sai  jälleen palautetta liikaa tekemisestä; ajattelin aivan liian usein, että Wilma pudottaa laukan heti, kun annan sen hidastaa vähänkin. Ennakoin jopa niin paljon, että sain ponin luovuttamaan silloinkin, kun se itse yritti korjata tasapainoaan hitaassa laukassa. Uskaltamalla luottaa enemmän Wilmaan sainkin huomata, että se pystyy kuin pystyykin ihan omin voimin ylläpitämään kootumman laukan!

Yli tunnin kestäneen "alkuverryttelyn" jälkeen Wilma alkoi olla aika kivasti avuilla. Se reagoi apuihin täsmällisesti ja nopeasti ja taipui hyvin molemmista kyljistään. Jotta tulevaisuudessa päästäisiin tekemään tunneilla muutakin kuin työskentelyyn valmistavia tehtäviä, olisi hyvin suotavaa harjoitella näitä asioita säännöllisesti. Niinpä otetaan nyt tavoitteeksi valmentautua ihan viikoittain, jotta saataisiin perusasiat niin hyvin haltuun, että ne joskus tulisivat ihan selkärangasta.

2

Vihdoin valmis nextille levelille!

Wilman kanssa olemme treenailleet nyt jotakuinkin vuoden päivät itsenäisesti esteillä. Aloitimme viime keväänä yksittäisistä pikkuruisista esteistä - poni oli kyllä hypännyt ennenkin, mutta mikään esteratojen ruusukehai se ei ollut. Tekniikka oli hakusessa ja motto jotakuinkin "vauhti korjaa virheet". Wilma kyllä hyppäsi, mutta hassuista paikoista ja usein liiankin rohkeasti.

Vuoden aikana ollaan rakennettu Wilmalle kunnon laukkaa, kestävyyskuntoa ja koordinaatiokykyä muun muassa kavalettitehtävillä ja jumppasarjoilla. Poni ehti viime kaudella aloitella kisauraansakin pikkuluokissa, joissa se pärjäsi vallan mainiosti. Suorittaminen on nyt sillä tasolla, että suoriudumme helpoista pienistä esteradoista kunnialla. Lyhyempinä simppeleinä tehtävinä Wilma on hypännyt jo kohtuullisen 80-90 cm, mikä olisi kuitenkin tällä hetkellä kilpailusuorituksena aivan liikaa vaadittu.

Nyt suorittaminen alkaa olla jo sillä tasolla, että oli hyvä aika ottaa askel eteenpäin esteratsastuksessa ja aloittaa valmentautuminen. Koin, että pystyn treenaamaan itsenäisesti perusjuttuja ja luomaan pohjan hyppäämiselle, mutta nyt kun Wilma alkaa olla valmis haastavampiin tehtäviin ja tekniikkaharjoituksiin, otan ilomielin vastaan apua ja neuvoja osaavammilta, jotta voisimme kehittyä yhdessä.

Ensimmäisellä ihan oikealla estetunnilla hyppäsimme erilaisia tehtäviä ja lyhyttä rataa pienillä estekorkeuksilla. Vaikka Wilma oli hypännyt talven aikana vain harvakseltaan, se malttoi keskittyä yllättävän hyvin. Jännitin, että se riehaantuisi päästessään pitkästä aikaa hyppäämään kunnolla pidempiä tehtäviä, mutta se suorittikin keskittyneesti ja pysyi hyvin avuilla koko tunnin ajan.

Hommat aloitettiin ravi- ja laukkapuomeilta. Ravivoltilla puomien yli haettiin tasaisuutta. Tasaista ravin tahtia, tasaista taipumista ja tasaista ohjastuntumaa. Kun homma sujui ravissa kumpaankin suuntaan, tehtiin sama vielä laukassa. Ravissa tehtävä ei tuottanut ongelmia, mutta laukan säätely paljastui yllättävän vaikeaksi; oli hankala arvioida sopivaa tahtia ja askeleen pituutta, jolla askeleet sopisivat ensimmäiselle puomille. Laukkatehtävästäkin kuitenkin suoriuduttiin lopulta kunnialla!

Esteharjoitteluun lähdettiin ravissa, mikä rauhoitti mieltäni suuresti jännitettyäni Wilman villiintymistä. Ravipuomeilta jatkettiin ravissa pitkälle sivulle, jossa odotti pikkueste ponnistus- ja laskeutumispuomien kera. Ajatus oli, että Wilma laskeutuisi esteeltä laukassa ja jatkaisimme matkaa toiselle pitkälle sivulle samanlaiseen tehtävään.

Wilma oli kuitenkin hyvin valveutunut ja tapojensa orja. Poni oli sitä mieltä, että jos puomeille ja kavaleteille tullaan ravissa, niiltä kuuluu tulla myös ulos ravissa. Kuski on joskus ojentanut ravipuomeilla laukkaamisesta ja Wilma fiksuna ponina tietää, että se ei käy! Niinpä Wilma useampaan otteeseen venyi jaloistaan uskomattomiin suorituksiin ravatessaan sinnikkäästi tehtävien läpi. 

Päästiin lopulta kuitenkin yhteisymmärrykseen siitä, että ravilähestymisestä huolimatta on ihan ok nostaa ensimmäisen puomin jälkeen laukka ja hypätä kavaletin yli. Tämä toimi Wilmalle hyvänä harjoituksena kuskin kuuntelemiseen, sillä välillä ponilla on ollut tapana ratkaista tilanteita esteillä liiankin rohkeasti omin päin. Ensimmäiselle kavaletille tultiin siis ravissa ja toiselle sai jatkaa laukassa. Pian kavaletin jälkeen pitikin jo siirtyä takaisin raviin ravipuomeja varten.

14 metrin suhteutetulle linjalle ratsastettiin sopivat neljä ponin laukka-askelta ja pian matkaa jatkettiinkin jo lankkuesteelle lävistäjällä. Tehtävää ratsastaessani tiesin jo saavani palautetta huonoista teistä - en ratsasta esteiden jälkeen suoraan, vaan lähden usein kääntämään aivan turhan aikaisin. Ehkäpä tämä ja monet muut huonot tavat karsiutuvat vähitellen, kun pääsemme hyppäämään valvotusti.

Lopuksi hypättiin vielä simppeliä rataa, josta selviäisin ongelmitta, jos vain ratsastaisin kaikkien esteiden jälkeen riittävän pitkälle suoraan. Wilma tuntui kaikeksi onneksi todella hyvältä; se laukkasi tasaisella temmolla eteen ja reagoi hyvin apuihin. Sain hyvin pitkälti keskittyä ratsastamaan vain teitä ja näyttämään Wilmalle suuntaa. 

Pitkähkö tauko kunnon ratatreeneistä näkyi unohtuneina laukanvaihtoina esteiden päällä. Harmittavaisen monta kertaa jouduin vaihtamaan laukan ravin kautta, koska en ollut valmistellut vaihtoa riittävästi ennen estettä. Tämäkin ongelma korjaantunee harjoituksella - seuraavan tunnin teemaksi sovittiinkin jo vaihdot esteillä.

Wilma sai kehuja rehellisyydestään - se on simppeli ja kiva esteponi! Kuskille tämä tunti oli oikea motivaatiobuusti. Nyt täytyy pitää kiinni suunnitelmista ja rutiineista ja jatkaa valmentautumista säännöllisesti. Lykkääntynyt kisakauden aloitus antaa meille nyt hyvää aikaa treenata vielä lisää ja lähteä sitten yhä valmiimpana kilpailemaan, kun on sen aika.

1