lauantai 21. heinäkuuta 2012

Code RED


Winnie on ollut mystisen epämääräinen viimeisen viikon. Sekä lauantaina että sunnuntaina se oli kummallisen kuriton ja hankala ratsastaa, minkä vuoksi vaihdoin sen kuolaimet muistaakseni sunnuntaina. (Winniellä on ollut apple mouth- kolmipala, joita huomasin ponin pureskelleen niin, että nissä saattoi olla suuhun pistäviä piikkejä. Vaihdoin tilalle normaalin, kolmipalojen kanssa saman pituisen nivelen. ) Maanantaina ponilla oli vapaapäivä, tiistaina kävin työskentelemässä sen kanssa maastakäsin. Keskiviikkona kiipesin taas ponin selkään ja huomasin sillä pienen ruhjeen oikeassa suupielessä. Se oli juuri kuolaimen kohdalla, mutta en jaksa uskoa että se olisi kuolaimesta sunnuntaina tullut niin, että olisin sen vasta keskiviikkona huomannut.

Varmuuden vuoksi vaihdoin kuitenkin ponin kuolaimet ja lisäsin niihin kumitutit. Pari päivää meni taas maastakäsin touhutessa, kunnes tänään taas kiipesin selkään. Winnie ei ollut oma normaali itsensä, vaan jännittynyt ja sen oloinen, että se olisi jumissa tai muuten jokin olisi hullusti. Normaalisti tammaa voi ratsastaa pehmeällä kädellä niin, että se tukeutuu ohjaan ja pyöristyy. Nyt poni liikkui jännittyneesti eikä tukeutunut kuolaimeen, lisäksi se punki ulkolavalla helposti ulos eikä tahtonut taipua. Yksi ratsastuksenopettajista katsoi hetken meidän menoa ja totesi, että poni on luultavasti jumissa kaulastaan/niskastaan. Lisäksi voisi olla taas raspauksen aika.




Hieroin ponin läpikotaisin parhaan osaamiseni mukaan ja lisäksi venyttelin ponin kaulaa herkkujen avulla. Oikealle päin venytys oli kyllä ihan selkeästi ponille hankalampaa, ehkä kaveri siis on tosissaan jumissa. Huomenna katsastetaan taas aamulla tilanne, venyttelen ponin läpi ja kiipeän taas selkään ja työskentelen sen mukaan, miltä poni tuntuu allani. Mikäli W tuntuu paremmalta, hypellään  pikkuisia esteitä. Toivottavasti saataisiin raspaus järjestymään myös piakkoin!


Tänään Winnie pääsi ensimmäistä kertaa esittelemään tuunattuja suitsiaan. Tykkään näistä kovasti ja koristelu on mielestäni onnistunut, vaikka itse sanonkin. :) Kuvista kiitos Nennalle!

9 kommenttia

  1. kauniit suitset ! ♥
    ja kaunis winnie!♥

    VastaaPoista
  2. Aivan upeat suitset nyt! :D Hienoa Essi! Ihana Winnie ♥

    VastaaPoista
  3. Heip, jätin teille hyvän mielen haasteen :) http://jauhokuono.blogspot.fi/2012/07/hyvan-mielen-haaste.html

    VastaaPoista
  4. Ihanat noi suitset <3 Mistä oot ostanut noi timantit ja millä liimasit? :) Ihana kun Winnie on sävysävyyn noissa kuvissa :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Timanteista osa on ostettu askarteluliikkeestä ja osa tilattu netistä. Liima on ihan Prismasta, Scotch merkkinen Gel Glue.

      Poista
  5. Voivoi , toivottavsti Winnie alkaa olemaan taas Essi-hierojan jälkeen oma itsensä :D Mutta oikeesti tosi hienot suitset! Ja söpöt tutit! Ja Winnielle sopii muuten tosi hyvin toi punainen :3

    VastaaPoista
  6. ^ Hih, saman totesin kanssa kun katsoin nuo kuvat, jossa satulahuopa ja pintelit kävivät sävy sävyyn. :) Ja toivottavasti Winnie rupeaa olemaan taas omaitsensä, ja pyöristyy samaan malliin kuin ennenkin. Lämppäri, jota liikuttelen, oli kanssa hieman jäykän oloinen varsinkin kaulasta viimeksi kuin menin sillä ilman satulaa. Kuitenkaan en ole taitava käsistäni ainakaan hevoshieromisen suhteen, joten en voinut auttaa lämppäriruunaa sen enempää.

    Myöskin ihailen tuota sun taitoa käsitellä hevosia maastakäsin, oisi kiva itsekkin kokeilla vaikka tuon lämppärin kanssa miten edistyttäisiin, mutta pyörittely sen kanssa pyöräaitauksessa tai kentällä on haastavaa, koska hevonen tulee luokse muutenkin, eikä tykkää kun juoksutan sitä.

    Mutta aina saan lisää innostusta sun postauksista, joten enköhän joskus uskallaudu kokeilemaan maastakäsittelyä tuon ponin kanssa. :3

    juliaheppailee.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti Winnien ongelma on nyt suussa, raspaajaa yritetään tilailla että tulisi poni kuntoon. :)

      Kokeile maastakäsittelyä rohkeasti hoitoheppasi kanssa, aloita vaikka seuraamis- ja pysähdystehtävillä niin että hevonen on sulla narussa. :) Mulla olisi tarkoitus tehdä videosarja maastakäsittelystä, ehkäpä saat siitä vinkkejä ja rohkeutta homman aloittamiseen!

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat