Pellolle pakoon pakkasta

Etelä-Suomen talvi antaa vielä vain odottaa itseään. Lunta on satanut muutaman kerran, mutta kovin moneksi päiväksi se ei ole maahan jäänyt. Sen sijaan lämpötilat ovat tippuneet pakkasen puolelle, mikä on hankaloittanut hevosten liikuttamista - kaikki pohjat kun ovat jäässä, mutta pehmentävää lumikerrosta ei ole. 

Luntakin on vihdoin luvattu, joten elättelen toiveita ratsastuskuntoisista kentistä. Toistaiseksi ponit ovat kuitenkin liikkuneet kanssani kentän ulkopuolella maastossa ja pelloilla. 

Veikan kanssa suuntasin viikko sitten pellolle ensimmäistä kertaa. Kenttä oli yön pakkasista mennyt koppuraiseksi, mutta pelto oli pohjaltaan ihan ratsastettavassa kunnossa. Veikalle peltotyöskentely vain meinasi olla ihan ylitsepääsemätön juttu. Normaalisti niin leppoisa ja jähmeä poni oli muttunut tikittäväksi aikapommiksi.

Herkkäsieluinen Veikkis oli täysin vakuuttunut siitä, että joko laiduntolpat tai laitumen nurkassa seisova lato hyökkäävät pienten ponien kimppuun. Veikka oli todella huolestunut ja hypähteli aivan yllättäen milloin mihinkin suuntaan; pohkeella puristaessa se jopa "nousi pystyyn" ehkä hurjan puoli metriä, mutta etuosasta keveneminen oli tälle ponille jotain aivan uutta. 

Päädyin työskentelemään isolla ympyrällä tehden siirtymisiä käynnin ja ravin välillä ja väistättäen takajalkoja ympyräuran ulkopuolelle. Hetkittäin Veikka alkoi tuntua jo rennommalta, mutta yllättäen puoli kierrosta myöhemmin se saattoi taas hypähtää pukin saattelemana ympyrältä toiseen suuntaan. 

Ilmeisesti olen kehittänyt jonkinlaisen itsesuojeluvaiston, sillä päätin suosiolla jättää laukkatyöskentelyn tekemättä. Jo ravissa Veikka tuntui hetkittäin siltä, että ohjaa antamalla saattaisin hetken kuluttua löytää itseni kotia kohti kiitolaukkaavan ponin kyydistä. Niinpä päätin tyytyä ravissa rentoutuneeseen poniin enkä kerjännyt verta nenästäni yrittämällä onneani laukan kanssa. 

Ravi oli lopulta kyllä super hyvän tuntuista! Liikkuisipa Veikka kentälläkin näin aktiivisesti - se pidensi ja lyhensi ravia istunnalla ja aivan minimaalisilla ohjasotteilla. 

Kun Veikka lopulta rentoutui niin, että suostui vauhdin kiihdyttämisen sijaan pidentämään kaulaansa saadessaan ohjaa, oltiin valmiita siirtymään pois pellolta. Jatkettiin matkaa lyhyelle maastolenkille, jolla poni sai jäädytellä pintaan noussutta hikeä. 

Selkeästi jokin asia jännitti Veikkaa pellolla, sillä maastossa allani oli taas normaali rento poni, joka laahusti metsässä pitkin ohjin. Toivotaan, että poni vakuuttui nyt kerralla siitä, että pellollakin voidaan ihan hyvin tehdä töitä jännittämättä! 

2

Pienissä pätkissä eteenpäin hitaasti, mutta varmasti

Projekti "Aaposta Vakavasti Otettava Kouluponi" on edennyt tasaisen varmasti. Pakkasten yllätettyä treenejä on jäänyt väliin jäisen kentän vuoksi, mutta toivottavasti saadaan pian lunta, jotta päästään taas jatkamaan harjoituksia!

Aapo on päässyt liikkumaan säännöllisesti vuokraajansa kanssa, mikä on vaikuttanut ponin ratsastettavuuteen positiivisesti. Säännöllisellä liikutuksella Aapon kunto on kasvanut, mikä helpottaa omaa työtäni ponin kanssa. Selkeästi poni jaksaa työskennellä nyt pidempiä aikoja ja siirtää paremmin painoa takaosansa päälle. Mahtavasta kokoamiskyvystä ei voida vielä puhua, mutta selkeästi tuntuu, että Aapon on helpompi vastata ratsastajan apuihin, kun lihas- ja kestävyyskunto on paremmalla tasolla!

Olen keskittynyt Aapon kanssa edelleen paljon perusratsastettavuuden kehittämiseen; pieniin apuihin nopeasti reagoimiseen sekä kevyeen ohjastuntumaan. Aapo on suhteellisen helppo ratsastaa edestä pyöreäksi, mutta se helposti valahtaa etupainoiseksi ja rullaa turpansa ryntäisiin samalla jääden rungostaan pitkäksi ja takajaloistaan hitaaksi. Aapo onkin malliesimerkki siitä, kuinka hevonen pitää ratsastaa takajaloista aktiiviseksi ja kohti kevyttä kuolaintuntumaa.

Aapo valuu herkästi etupainoiseksi ja raskaaksi kuolaimelle, jolloin sen niska laskee ja takajalkojen työntövoima "menee hukkaan". 

Takajalkoja aktivoimalla ja siirtämällä painoa takaosalle saadaan ponin niska nousemaan, kuolaintuntuma kevenemään ja otsa optimaalisempaan kulmaan.

Siirtymiset käynnin ja ravin välillä ovat toimineet Aapolla hyvänä harjoituksena niin kevyen kuolaintuntuman kuin aktiivisten takajalkojenkin säilyttämiseen. Eri pituisilla ravipätkillä ponin saa pidettyä hyvin kuulolla ja joka askeleella valmiina uuteen tehtävään; siirtymiseen lyhyempään tai pidempään raviin tai käyntiin asti. Mikäli poni on raskas edestä ja helposti taipuvainen valumaan etupainoiseksi, saavat ravipätkät pysyä niin lyhyinä, että poni jaksaa kantaa itsensä niiden läpi. 

Kun Aapo on alkanut suoriutua siirtymisistä käynnin ja ravin välillä, olen vähentänyt siirtymisiä askellajien välillä ja lisännyt niitä ravin sisällä; pyydän lyhentämään ravia muutaman askeleen ajaksi ja ratsastan eteenpäin heti, kun poni polkee muutaman askeleen aktiivisesti takajaloillaan ja pysyy samalla kevyenä kuolaimelle. Tällä tavalla Aapon raviin on saatu jo aika kivasti säädeltävyyttä!

Laukka on Aapolle edelleen haastavin askellaji, mutta sekin on silminnähden kehittynyt kuluneen syksyn aikana. Kesällä saatiin iloita hyvistä laukannostoista, mutta nyt Aapo jaksaa säilyttää ryhdikkään laukan jo pidempiä pätkiä. Tukea se tarvitsee ratsastajalta edelleen paljon, mutta nyt meillä on jo enemmän edellytyksiä harjoitusten tekemiseen. 

Laukan kehittämisessäkin keskeisessä roolissa meillä on siirtymiset niin askellajien välillä kuin sisälläkin. Kesällä painotin enemmän laukannostoja, kun taas nyt Aapon kunnon kohennuttua ollaan päästy tekemään enemmän siirtymisiä laukan sisällä; temponlisäyksiä harjoituslaukasta isompaan laukkaan ja takaisin ilman, että poni pudottaa raville tai valuu pitkäksi ja etupainoiseksi.

Edelleen Aapon treenituokiot olen pitänyt melko lyhyinä; kevyen verryttelyn jälkeen vain noin 15 minuuttia keskittymistä vaativaa työskentelyä, jolloin päästään todennäköisesti lopettamaan vielä hyvän mielen vallitessa onnistumisiin. Etenkin nuorten ja raakojen hevosten kanssa on erityisen tärkeää pitää työskentely mielekkäänä - väsymyksen rajan ylityttyä onnistumiseen lopettaminen voi olla jo mahdotonta.

Aapo on ollut erityisen miellyttävä työskentelykaveri, joka yrittää aina parhaansa ja palkitsee oikein tekemisestä. Tällä ponilla on ainakin asenne kohdillaan ja sillä pääsee jo pitkälle!

0

Mitä kuuluu, Winnie?

Koko syksy on ollut melkoista myllerrystä ponirintamalla. Ensin Veikka muutti pienemmälle itsehoitotallille lähikuntaan ja pian sen jälkeen saimme alkaa etsiä Maijun kanssa uutta tallipaikkaa myös Winnielle, kun Kartanon tallin toiminta loppui. Tuntui pahalta ja pelottavaltakin erota perheeksi muodostuneesta talliyhteisöstä ja lähteä maailmalle monen vuoden yhteiselon jälkeen. Onneksemme Winnielle löytyi melko pikaisesti vanhan ystävän kautta paikka, joka oli erityisesti sijainniltaan meidän molempien ponityttöjen kannalta ihanteellinen.

Jouduimme luopumaan tutuista tallikavereista, maneesista ja kävelytyskoneesta, mutta saimme tilalle uskomattomat maastot, Winnielle tarhakaverin ja vapaan heinän sekä meille uusia mukavia ihmistuttavuuksia. Maneesi löytyy reilun puolen tunnin ratsastusmatkan tai kymmenen minuutin ajomatkan päästä, joten aivan säiden armoilla ei tarvitse koko talvea harrastaa.

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei ole harmittanut ratsastaa säikkyvää ponia pimeällä kentällä tuulen tuivertaessa ja vesisateen pistellessä naamaa. Olen kaivannut valoisaan maneesiin enemmän kuin kerran! Tämän muutaman kuukauden aikana olen kuitenkin oppinut sen, että kaikkeen kyllä tottuu. Kunhan varusteet ovat vedenpitävät, ei viikon kolmannella sateisella ratsastuskerralla enää edes huomaa vesisadetta, vaan sitä keskittyykin jo iloitsemaan super hyvistä ravi- laukka -siirtymisistä. Ponikaan ei välttämättä enää muutaman kuukauden kentän kiertämisen jälkeen jaksa säikkyä aivan jokaista kulmaa pimeällä.

Ensimmäiset puolitoista kuukautta uudella tallilla käytettiin hyvin pitkälti maastoiluun. Winnie oli mennyt alkusyksyn aikana ratsastettavuudeltaan huonompaan suuntaan ja sille tehtiinkin eläinlääkärin tarkastus ja taivutuskoe ennen muuttoa. Mitään merkittävää ei löytynyt, mutta aika jalkojen röntgenkuvaukseen varattiin klinikalle ja ponia päädyttiin liikuttamaan ensin vain käynnissä ja myöhemmin pelkästään maastossa, jossa se liikkui omasta halustaan kaikissa askellajeissa. Kentällä Winnien ilme muuttui hyvin kiukkuiseksi, eikä etenkään laukan nostaminen onnistunut ilman suuria mielenilmauksia.

Epäilykset kääntyivät vatsahaavaan, sillä ponin oireilu oli hyvin samankaltaista kuin muutama vuosi sitten, jolloin vatsan tähystyksessä löytyi vatsahaavoja vatsan yläosasta. Klinikka-aika vaihdettiin toiselle klinikalle, sillä epäilimme, ettemme saisi ponia traileriin ilman herkkuja; vatsan tähystys kun vaatii paaston. Aika vaihdettiin lähiklinikalle, jonne poni oli mahdollista viedä taluttaen.

Klinikalla selvisi, että aavistuksemme oli oikea. Ponilta löytyi jo parantumassa olevaa, arpeutunutta vatsahaavaa vatsan yläosasta. Tilanne oli parempi kuin edellisellä kerralla ja tällä kertaa selvittiinkin pelkällä Antepsin -kuurilla. Uskallan väittää, että vapaa heinä ja pienempi talli on käynnistänyt vatsahaavan paranemisprosessin jo pian muuttomme jälkeen!

Tällä hetkellä palaillaan vähitellen normaaliin liikutukseen ponia kuunnellen. Ollaan päästy tekemään jo ihan kunnollisia koulutreenejä kentällä ilman, että poni on protestoinut liikkumista tai laukannostoja ollenkaan. Maastoilu on kuitenkin ollut edelleen pääasiallinen treenimuoto - maastot onkin tullut koluttua aika hyvin niin metsän kuin kaupunginkin suuntaan!

Winniestä onkin kuoriutunut varsin leppoisa ja mukava maastoilukaveri. Edelleen ponia jännittää monet asiat, mutta dramaattisen ilmaan hyppimisen sijaan Winnie on pääasiassa tyytynyt vain jähmettymään paikoilleen tuijottamaan milloin mitäkin. Yhtäkään ohikulkijaa ei olla onnistuttu säikäyttämään aikanaan kovin pahasti! Ponin seuranhakuisuus on ollut etenkin kaupunkiin päin maastoiltaessa suurin haaste; Winnie kun haluaisi ensin kipittää edellään kulkevat kävelijät kiinni ja jäädä sitten seurustelemaan sen sijaan, että suostuisi asiallisesti kulkemaan ihmisistä ohi!

Viime kuukaudet ovat siis olleet hyvinkin tapahtumarikkaita, minkä vuoksi blogin päivittely on jäänyt normaalia vähemmälle. Itseäni inhottaa lukea "anteeksi pitkästä postaustauosta, nyt yritän tsempata" - asisältöisiä blogitekstejä, mutta haluan kuitenkin pahoitella sitoutuneita lukijoita siitä, etten ole pystynyt pitämään blogia ajan tasalla. Josko nyt pimeänä vuodenaikana jäisi enemmän aikaa kirjoittamiselle! Winnien palatessa pikkuhiljaa treenikuntoon päästään toivottavasti jatkamaan valmennuksia senkin kanssa ja samalla sulattelemaan kertynyttä heinävatsaa...

0