Tavat tutuiksi

Treenit ihanan Aapo-ponin kanssa ovat jatkuneet säännöllisesti. Hurjat helteet ovat rajoittaneet ratsastamista jonkin verran, mutta ilta-aikoihin painottamalla ratsastaessa on voinut tehdä muutakin kuin työskennellä käynnissä hikeä tippuen. Nyt kun takana on jo useampia ratsastuskertoja Aapon selässä, alkaa palaset vähitellen loksahdella kohdilleen.

Muutamalla viime kerralla Aapo on alkanut tuntua jo tutummalta; se on väläytellyt sitä potentiaalia, josta sen omistaja Heidi on minulle puhunut. Poni on alkanut selkeästi rentoutua ja luottaa minuun kuskinaan. Se työskentelee kevyemmällä ohjastuntumalla ja on jatkuvasti paremmin kuulolla - valmiina reagoimaan apuihin. Reaktionopeudessa on kuitenkin vielä parannettavaa ja sen parissa tahdonkin tehdä töitä.

On ollut super hyödyllistä, kun Heidi on päässyt paikalle ratsastaessani Aapoa. Hän tuntee poninsa hyvin ja osaa neuvoa minua pienissä, mutta tärkeissä jutuissa. Omistajan vinkkien ja oman osaamiseni yhdistämisen myötä ollaan saatu Aapon liikkeessä jo positiivista muutosta aikaan! Keskiravit pysyvät aikaisempaa paremmin kasassa ja raviin on tullut lisää ryhtiä.

Laukan suhteen edistys on ollut ehkä parhaiten nähtävissä. Siinä missä ensimmäisillä ratsastuskerroilla en meinannut saada laukkoja ollenkaan nousemaan, nostaa Aapo nyt melko täsmällisesti laukat molempiin suuntiin. Oikeaan kierrokseen riski väärän laukan nousemisesta on ollut suurempi, mutta painoavuilla auttaessa virheet ovat vähentyneet selvästi.

Laukka on edelleen melko kiivastahtista. Aapo nostaa laukat ryhdikkäästi ja kykenee muutaman askeleen kokoamiseen, mutta laadukkaan, säädeltävän ja tasapainoisen laukan saavuttamiseksi Aapo tarvitsee vielä niin lihaskuntoa kuin tasapainoakin. Lähtökohdat tällä ponilla ovat kuitenkin hyvät ja ratsun asenne työntekoa kohtaan mallillaan, joten uskon laukan kehittyvän vielä melkoisesti lyhyessäkin ajassa!

Erityisen iloinen olen siitä, kuinka Aapo antaa minun nykyään säädellä ja ratsastaa ravia. Se on selkeästi rentoutunut suustaan ja niskastaan ja sen sijaan, että painaisi kädelle ja vastustaisi pidätteitä, se ottaa pidätteet vastaan ja polkee takajaloillaan runkonsa alle. Viime ratsastuskerralla Heidi totesikin, että Aapo näytti kasvattaneen ratsastuksen aikana puoli metriä lisää pituutta jalkoihinsa! 

Nyt alkaa tuntua siltä, että aktiivisella treenillä tästä ponista saadaan vallan mainio kisapeli kouluradoille! 

Treenin alussa Aapo liikkui jo aikaisempaa rennompana, mutta liike oli vielä melko suppeaa.

Laukkaverryttelyn jälkeen ravissa tapahtui suuri muutos ja Aapo alkoi ravata ryhdikkäämpänä ja selkeästi ilmavampaa ravia!

2

Valmennuspostaus: Istuntalääkärin vastaanotolla

Postaus on toteutettu yhteistyössä Essi L Dressagen kanssa.

Viime kouluvalmennuksesta Veikan kanssa ehti vierähtää melkoinen tovi. Olen käynyt tunneilla pääasiassa Winnien kanssa, kun taas Veikkaa olen näyttänyt valmentajalle vain satunnaisesti. Toki molemmissa poneissa on omat haasteensa, mutta olen kokenut tarvitsevani enemmän apua juuri Winnien kanssa. Niinpä Veikka on jäänyt valmennusten suhteen vähemmälle huomiolle, vaikka sitä aktiivisesti ratsastankin ja pyrin kouluttamaan eteenpäin koulupuolella.

Veikan kanssa olen keskittynyt hyvin paljon laukan laadun parantamiseen. Etenkin laukan kokoaminen on ollut Veikkikselle haastavaa, eikä esimerkiksi siirtymiset laukasta käyntiin tulleet vielä jouluna kysymykseen laisinkaan. Nyt ollaan kuitenkin päästy harjoittelemaan myös laukka-käynti -siirtymisiä ja tehty temponvaihteluita vastalaukassa. Hyvin tehty työ on tuottanut tulosta, sillä Veikka sai heti valmennuksen alussa kehuja laukastaan; se oli mennyt selkeästi eteenpäin viime näkemästä.

Päivän tehtävä oli hyvin simppeli, tai ainakin olevinaan sitä. Tehtävänä oli ratsastaa voltteja uran sisäpuolelle, koota hevosta hieman voltilla ja ratsastaa voltilta suoralle uralle reippaammassa temmossa niin ravissa kuin laukassakin. Helpon kuuloinen tehtävä osoittautui hyvin haastavaksi suorittaa rehellisesti oikein, kun vaatimuksena oli istua suorassa.

Veikka suoriutui tehtävästä kohtuullisesti niin ravissa kuin laukassakin, mutta huomion kohteeksi joutui tällä kertaa istuntani. Etenkin Veikan kanssa luistan huomaamattani keskivartalolla tehtävästä työstä ja lähden nojaamaan harjoitusravissa taaksepäin. En itse tunne takakenoani, minkä vuoksi suora ryhti on erittäin hankala säilyttää. Vastaavasti laukassa taas nojaan huomaamattani eteenpäin.

Valmentajani Essi totesikin, että tällä valmennuskerralla saisin enemmän huomautuksia istunnastani kuin ratsastuksestani, sillä se on tärkeysjärjestyksessä korkeammalla. Vaatimustaso suoritusten suhteen oli siis normaalia matalammalla, mutta istuntani ei saanut yhtään sääliä.

Kun oikein keskittyy ja pyrkii vastaamaan ohjeisiin, istunta pysyy vielä jokseenkin kasassa. 

Kun huomio karkaa hetkeksikin ja samalla pitäisi ratsastaa voltille, siirtyy ylävartalon painopiste jo selkeästi taakse.

Etenkin Veikalle vaikeammassa oikeassa laukassa lähden laukkaan liikaa mukaa istunnallani. Volteilla ylävartaloni kääntyy eteenpäin ja kiertyy sisälle, jolloin ponin on entistä vaikeampi pysyä tasapainossa.

Volteille käännettäessä ponin tuli taipua tasaisesti koko rungostaan sisäpohkeen ympäri ja astua aktiivisesti, mutta kiirehtimättä alleen. Hitaammassa temmossa ravia kootessa suorassa istuminen oli helpompaa, mutta voltilta suoristuksessa ja askeleen kasvaessa takakeno hiipi kuin huomaamatta. Laukassa taas lähdin könöttämään etukenossa ja kiertämään ylävartaloa.

Istuntaani suoristettiin pääasiassa jatkuvalla palautteella; pienikin etu- tai takanoja, ja sain kuulla siitä niin kauan, kunnes istuin taas suorassa keskellä satulaa. Oikea asento haettiin pysähdyksessä kädestä pitäen ja ryhti tuli säilyttää keskivartalon lihaksilla - niitä tarvittiinkin yllättävän paljon! Avainasemassa oli kuitenkin istuinluut; niiden piti tuntua tasaisesti molemmilla puolilla satulassa myös silloin, kun korjasin ylävartaloani eteenpäin ravissa.

Oman ryhtini parantuessa myös Veikka ryhdistyi selkeästi. Ravin laatu parani ja poni kantoi itsensä kevyempänä ja korkeammassa muodossa. 

Toinen murheenkryyni ovat hartiani. Vasen lapaluuni jouduttiin operoimaan muutama vuosi sitten ja leikkauksessa jouduttiin poistamaan lähes puolet lapaluusta. Tästä syystä kaikki lavan lihakset kiinnitettiin normaalista poikkeavasti lapaluun yläosaan, mikä taas aiheuttaa toispuoleisuutta hartialinjaani.

Vasen käteni on hieman oikeaa heikompi, minkä vuoksi "lapatuki" jää helposti uupumaan. Kun vain keskityn ja kiinnitän vasempaan lapaan huomiota, pystyn kuitenkin korjaamaan toispuoleisuuden melko hyvin. Valmentajille lapani tuottavat kuitenkin päänvaivaa, sillä istuntaani on hankalampi korjata toispuoleisuuden vuoksi. Oikea hartia näyttää valuvan eteen, vaikka todellisuudessa vasen lapa pitäisi komentaa taakse.

Istunnan korjautuessa myös Veikka suoristui ja kykeni esittämään kelvollista laukkaa oikeaankin kierrokseen.  

Istuntapainoitteisen tunnin päätteeksi sain taas todeta, että lähen aivan liian usein niin sanotusti takapuoli edellä puuhun. Kuvittelen ratsastavani hevosen ensin hyväksi ja avuille, jonka jälkeen vasta keskityn istuntaani. Tämänkin valmennustunnin aikana sain kuitenkin huomata, kuinka Veikka suoristui samassa tahdissa kun itse suoristuin satulassa ja koko ratsastamisesta tuli helpompaa, kun maltoin hetken keskittyä pitämään itseni lihaksistollani kasassa.  Hyvän lihaskunnon merkitystä ei voi myöskään liikaa korostaa - se tekee ratsastamisesta niin paljon helpompaa! Vatsalihastreeniä, kävi istuntalääkärin määräys.

Postauksen kuvat © Maiju Aaltonen, iso kiitos! 

2

Laitumelta läskileirille

Winnie palasi laidunlomaltaan heinäkuun alussa ehdittyään ahtaa itseensä vihreää ruohoa noin kuukauden ajan. Tuona aikana kävin Maijun mukana vain moikkailemassa ponia ja ratsastin samalla kesäprojektiani Aapoa, joten treenilomaa Winnien kanssa kertyi jonkin verran. Laidunlomansa aikana poni sai olla melko vähäisellä liikutuksella muutenkin, joten heinäkuun alussa aloiteltiin töihin paluuta kevyesti.

Lomansa aikana Winnie ehti kasvattaa itselleen komean pallomahan ja niskaläskin. Koulusatula todettiin ahtaan puoleiseksi, joten päivittäiseen käyttöön valittiin hieman leveämpi yleissatula, jota on normaalisti käytetty vain hypätessä ja maastoilussa karvaromaanin kanssa. Onneksi sentään on satula, joka istuu ponille myös tukevammassa kunnossa!

Sain heti kolmen päivän poniputken Winnien palattua laitumelta, kun Maiju suuntasi festareille koko viikonlopuksi. Ensimmäisenä päivänä tuuppailtiin kevyesti koulua, toisena höntsäiltiin ilman satulaa ja kolmantena hypättiin pieniä esteitä. Hommat rullasi yllättävän kivasti alusta asti, vaikka taukoa olikin kertynyt monta viikkoa! Toki tavoitteet olivat aivan eri tasolla kuin ennen laidunlomaa, mutta koulutreeneistäkin jäi hyvä mieli.

Winnie oli selkeästi vielä lomatunnelmissa, sillä se ei jaksanut välittää ollenkaan Ruisrockin kentän laidalle tuomasta telttakylästä. Telttakankaat lepattivat, musiikki soi ja torvet töötöttivät, mutta poni kyttäsi ainoastaan kentän nurkissa seisovia kakkaämpäreitä, jotka ovat olleet paikoillaan niin kauan kuin muistan. Niin Winnien tyylistä!

Sunnuntain estetreeneihin sain seuraa toisesta poniratsastajasta ja houkuttelinpa paikalle miehenkin, joten kantoavun ja puomien nostelun lisäksi saatiin vielä kuviakin. Hyvin on hevosista mitään tietämätön mieskin oppinut ratsastusta kuvaamaan, täytyy kehua!

Lomalta paluu -hypyt tehtiin melko simppelillä tehtävällä, jossa oli helpot ja pitkät lähestymiset kaikille esteille. Kentän toiseen päätyyn kasattiin kavaletit noin kolmen metrin välein jumppasarjaksi.  Estekorkeus sai jäädä maltilliseksi, sillä lomailun jäljiltä Winnien kunto oli kuitenkin hieman rapautunut.

Hypättiin lyhyehköjä radanpätkiä, joilla Winnie jaksoi suorittaa oikein kiitettävästi. Villi Winnie ei ollut, mutta oli kuitenkin sen verran innoissaan, että laukkasi patistamatta eteenpäin ja teki oikein hyviä hyppyjä sopivista paikoista. Taas kerran sain todeta, kuinka hyppääminen on helppoa, kun laukka vain on kunnossa!



Treenit jatkuvat esteillä, sillä Winnie on lähdössä koettamaan onneaan derby- kilpailuun heinäkuun loppupuolella. Tarkoituksena on, että Maiju kilpailee kouluosuuden ja itse hyppään 80 cm korkeudella derbyesteradan. Ponitiimissä elättelemme toiveita, että kouluradan jälkeen Winnie olisi sen verran väsähtänyt, että sillä voi ilman suurempaa jännitystä hypätä ponin ensimmäiset ulkopuoliset estekisat. Nähtäväksi jää, kuinka kuskin käy!

0

Stunttikuskina Aapo-ponin ensimmäisissä kilpailuissa

Olen käynyt kesän aikana ratsastelemassa ihastuttavaa vuonohevosruunaa Aapoa noin kerran viikossa. Kesäkuun loppupuolella vinkkasin ponin omistajalle lähettyvillä järjestettävistä koulukilpailuharjoituksista, joista Heidi innostuikin - tosin hän ei kuulemma itse kilpailisi, mutta kuskaisi mieluusti poninsa kilpailupaikalle, jos suostuisin ratsastamaan sillä sen ensimmäisissä kilpailuissa.

Kilpailut tulivat hieman turhan ripeällä aikataululla, sillä ratsastuskertoja ehti kertyä Aapon kanssa vain neljä ennen kilpailupäivää. Tilaisuus oli kuitenkin mitä parhain, joten siihen tartuttiin. Kilpailut olisivat pienet ja rennot kilpailut lähitallilla, eli tilaisuus olisi täydellinen Aapoa ajatellen. Tavoitteeksi asetettiin, että Aapo kävisi kouluradalla esittämässä edes jotain ja selviäisi siitä jännittämättä ylitsepääsemättömän paljon. Luokaksi valittiin raviohjelma, jotta tehtävät olisivat ponille mahdollisimman helppoja. Laukannostot kun ovat olleet alle vuoden varsinaisena ratsuna toimineelle Aapolle vielä hankalia.

Kilpailuihin lähdettiin melkoisella miehityksellä; mukana Aapon kisatiimissä oli ponin omistaja, omistajan mies kuljettajana, Aapon vuokraaja apukäsinä sekä Maiju hovikuvaajana. Kisapaikalle päästessämme sain jättää ponin huoltotiimin hoidettavaksi, kun lähdin maksamaan lähtömaksuja. Takaisin trailerille saapuessani ponia jo varustettiin ja sen kavioita rasvattiin. Ihan nolotti seisoskella tekemättä mitään!

Verryttely tapahtui ryhmissä kilpailukentällä, mikä oli Aapoa ajatellen super juttu. Normaalisti en oikein välitä ryhmäverryttelyistä siksi, että odotteluaika verryttelyn ja oman suorituksen välillä voi venyä pitkäksi, mutta nyt kun kyseessä oli ponin ensimmäiset kilpailut, oli mahtavaa, että Aapo pääsi rauhassa tutustumaan kilpailukenttään ennen suoritustaan. Raviohjelmassa oli kaiken lisäksi vain huimat kaksi kilpailijaa, joten verryttelyssä ei ollut ruuhkaa, eikä omaa kilpailusuoritusta tarvinnut odottaa kuin muutama minuutti.

Aapoa tosissaan jännitti melkoisesti. Se huuteli jatkuvasti tehden kaikille selväksi, missä se milläkin hetkellä liikkui. Ylimääräisiä hyppyjä tai singahduksia se ei esitellyt, mutta rentous oli sen liikkeistä pitkään hukassa. Reilu varttitunti verryttelyssä kuitenkin riitti Aapolle ja se alkoi tuntua valmiilta radalle rentouduttuaan hieman.

Aapo ylitti kaikki odotukset radalla. Jännitystä oli ilmassa, mutta poni suoritti tasaisesti kaikki vaaditut tehtävät. Hetkittäin se liikkui jopa aika kivasti rentona! Rikkeitä ei tullut, mitä nyt pientä kiemurtelua muutamassa kohdassa, kun en saanut ratsastettua ulkopohjetta riittävästi läpi. Arvostelupöytäkirja oli mieltä ylentävää luettavaa; Numerot vaihtelivat 6 ja 8 välillä ja lopullinen tulos oli 72,50%, jolla Aapo nappasi ylivoimaisesti luokan voiton. Ei ollenkaan huono kisauran aloitus!

Arvostelu oli toki löyhä, sillä suurin osa kilpailijoista oli tuntiratsastajia tallin tuntihevosilla. Oli kuitenkin kiva lukea arvostelupöytäkirjasta positiivista palautetta ja tulokset kuitenkin antoivat suuntaa siitä, mikä sujuu Aapolta helposti ja mitä täytyy vielä hioa. Tulosten julkistamisen jälkeen pohdiskelimme jo seuraavia mahdollisia kilpailuita, joissa Aapo saisi suorittaa jo helpon C:n ohjelman. Kilpailuiden toimihenkilö kuuli ohi mennessään keskustelumme ja vinkkasi, että näiden kilpailuiden helppo C -luokassa olisi peruutuspaikka vapaana, mikäli poni haluaisi samalla reissulla testata senkin.

Hetki mähkittiin asiaa ja päädyttiin tarkistamaan, millainen ohjelma nyt olisi tarjolla. Helppo C E.B. Special oli minulle ennestään vieras enkä ollut sitä koskaan aikaisemmin kilpaillut, mutta se osoittautui parhaaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi Aapolle; se sisälsi täysin samat tehtävät kuin raviohjelma, mutta laukkaympyröillä höystettynä. "Se ei pelaa joka pelkää" - todettiin, ja kerättiin kolehti jälki-ilmoittautumismaksua varten.

Päästiin jo lyhyen odottelun jälkeen verryttelemään ja radalle. Laukat nousi verkassa pienen hiomisen jälkeen ihan kivasti, mutta vasen laukka tuntui selkeästi vaikeammalta. Radalle lähdin sillä ajatuksella, että ratsastaisin erityisesti vasemman laukan noston super huolellisesti - oikea nousisi helposti. Kuinkas kävikään - oikeaan kierrokseen nousikin kahdesti väärä laukka. Sain lopulta kuitenkin laukan korjattua myötälaukaksi, joten aivan pohjalukemiin ei tiputtu pisteiden osalta. Vasempaan kierrokseen laukka taas nousikin täsmällisesti ja heti oikein!

Olin rataan tyytyväinen, vaikka oikean laukan esitys olikin fiasko. Kokonaisuudessaan suoritus oli kuitenkin oikein hyvä ja tasainen - erityisesti ensimmäiseksi helpon C:n radaksi! Aapo oli myös selkeästi rennompi kuin raviohjelman radalla, mikä näkyy mielestäni jo Maijun ottamissa kuvissakin; askel venyy enemmän ja poni liikkuu jäntevämmin näissä jälkimmäisen radan kuvissa! Prosentteja Aapo napsi hurjat 67,8%, jolla irtosi päivän toinen voitto! Osallistujia oli tässä luokassa jo yhdeksän, eli tällä kertaa vain yhden toisen ratsukon päihittäminen ei riittänyt.

Aapo ansaitsi kisareissullaan hurjasti kehuja ja herkkuja - väläyteltiinpä suoritusten jälkeen ajatusta ensi vuoden vuonohevosten mestaruuksistakin! Aika näyttää, miten hieno tästäkin pienestä ponista vielä tulee.

0

Yosemiten kansallispuisto hevosen selästä koettuna

Suosittu tallikierros -sarja on viime vuosien aikana keskittynyt ulkomaanmatkailuun, koska kotimaassa riittää ratsastettavia poneja niin paljon, ettei huviajeluun ratsastuskouluissa oikein riitä aika. Siinä missä hevosharrastus on lähellä sydäntäni, vetää matkailu sille lähes vertoja. Niinpä olen pyrkinyt aina mahdollisuuksien mukaan yhdistämään näitä kahta.

Viimeisin ulkomaanmatkani suuntasi rapakon taakse USA:han Kalifornian, Nevadan, Arizonan ja Utahin osavaltioihin. Matkaa suunnitellessa korkealla toivelistalla oli päästä vaellukselle jossain vaiheessa matkaa; joko Grand Canyonilla tai Yosemiten luonnonpuistossa. Kun matka oli pääpiirteittäin suunniteltu ja aikataulutettu, päädyimme valitsemaan kahden tunnin vaelluksen Yosemitessa Big Tree's Stable -tallilla.

Tallin nettisivut: Big Tree's Stable
Tallin sijainti: Yosemiten luonnonpuisto, Kalifornia, Yhdysvallat
Vaelluksen kesto: 2 h
Vaelluksen hinta: 62 USD (=56€)
Ratsukoita vaelluksella: 10+
Ratsu: Charlie Brown

Vaellusten suhteen valinnanvaraa ei ollut erityisen paljon; Yosemiten alueella on vain kaksi vaelluksia tarjoavaa tallia, joista Big Tree's oli lähempänä majoitustamme ja vaihtoehdoista hieman edukkaampi. Valintaperusteena painoi myös vaelluksen sopivuus vähän ratsastaneille, sillä matkaseurueemme miehet tahtoivat osallistua vaellukselle siitä huolimatta, että hevosen selässä vietetyt kerrat oli kummallakin laskettavissa yhden tai kahden käden sormilla. Tällä kertaa ei siis ollut odotettavissa villiä laukkaa rantahietikolla, vaan rauhallista menoa maisemista nauttien.

Big Tree's oli kaikista vierailemistani vaelluksia tarjoavista talleista keskittynein turisteihin. Siinä missä esimerkiksi Barcelonassa tai Skotlannissa vierailemani tallit pyörittivät ratsastuskoulua paikallisille ja tarjosivat siinä sivussa vaelluksia, oli Yosemitessa tarjolla vain ja ainoastaan eri pituisia vaelluksia. Koska Yosemiten luonnonpuistossa ei ole varsinaisesti asutusta, muodostuu luonnollisestikin asiakaskunta puistossa vierailevista turisteista.

Turisteille suunnatussa palvelussa oli puolensa ja puolensa. Toiminta oli hyvin vastuullista ja turvallisuushakuista; jokainen osallistuja joutui täyttämään vastuuvapautuskaavakkeen tai vastaavan, joka oli täynnä pientä pränttiä siitä, kuinka osallistuja vakuuttaa ymmärtävänsä kaikki mahdolliset riskit, joita hevosen selkään kiipeämisessä on. Ennen ratsaille nousua ratsastajille esitettiin reilu 10 minuutin turvallisuusvideo ja kaikkien kanssa käytiin läpi hevosen hallinnan perusteet. Hevoset jaettiin jokaisen ratsastajan koon ja osaamistason mukaan.

Turvallisuudesta huolehdittiin siis niin, että ensikertalainenkin koki varmasti olonsa hyväksi vaelluksen aikana. Kokeneena ratsastajana olisin kaivannut mahdollisuutta esimerkiksi varustaa hevonen itse ja ratsastaa vaihtelevammassa maastossa. Kahden tunnin vaelluksemme kulki umpiturvallisessa ja hyvin tasaisessa maastossa, jossa hurjimpia juttuja olivat pienen puron ja sillan ylittäminen. Vaelluksen sisältö tosin oli meille jo etukäteen hyvin tiedossa, sillä sitä markkinoitiin hyvin ensikertalaisillekin sopivaksi.

Koko kahden tunnin vaellus taitettiin käynnissä lukuunottamatta itsenäisiä lyhyitä ravipyrähdyksiä, mikäli ratsumme ajautuivat turhan kauas edellä kulkevasta hevosesta. Reitti kulki Wawona Meadow Loop Trail -vaellusreittiä pitkin ja kiersi suuren niittyalueen metsän reunassa. Valtavat punapuut suojasivat mukavasti auringoltaja paikoiltellen puiden lomasta saattoi nähdä kauempana siintävät vuoret. Maisemat olivat hienot, mutta alkoivat puolen tunnin jälkeen toistaa itseään. Toki täytyy huomioida, että tässä vaiheessa matkaamme olimme jo jonkinmoisen nähtävyys- ja luontoähkyn partaalla. Kun on seisonut Grand Canyonin reunalla ja nähnyt Yosemiten hienoimmat näköalapaikat, eivät punapuut tee enää kovin kummoista vaikutusta.

Kokemuksesta viisastuneena voin todeta, että vaellus Grand Canyonilla olisi saattanut tarjota enemmän nähtävää. Itse suosin etenkin vaelluksia ulkomailla, sillä hevosen selässä pääsee usein näkemään hyvin erilaisia maisemia ja pääsee paikkoihin, joihin turistit eivät muuten ehkä pääsisi kovin helposti. Yosemitessa emme nähneet hevosen selässä erityisesti mitään uutta, vaikkakin kokemus oli rahan arvoinen. Luulen, että puolen päivän kokeneempien ratsastajien vaelluksella olisi ollut jo enemmän tarjottavaa matkaseurueemme hevosharrastajille.

0