tiistai 15. tammikuuta 2019

Lunta tupaan vaan!

Vihdoin meilläkin alkaa olla lunta sen verran, että kentät ja pellot on varsin hyvässä ratsastuskunnossa! Lunta tuli ja meni jo kuukauden päivät, mutta säiden vaihtelun vuoksi kentät menivät vain jäähän. Tällä hetkellä lunta ja pakkasta on riittänyt sen verran, että Winnie ja Veikka ovat päässeet tekemään ihan täysipainoisia treenejä.


Nyt elellään oikeastaan talven parasta aikaa. Pakkasta on maltillisesti, lunta juuri sopivasti ja aurinkokin malttaa viipyä taivaalla jo hieman pidempään. Hyvällä tuurilla vielä työpäivän jälkeenkin ehtii tehdä maastolenkin ennen pimeän tuloa!

Viikonloppuna suunnattiin kaverin kanssa tallille jo aamupäivällä. Veikka joutui kunnolla töihin työstämään erityisesti laukkoja. Ravissa poni tuntui alusta asti varsin hyvältä; se liikkui mielellään rentona niskastaan ja taipui suhteellisen hyvin ilman suurempaa jumppailua. Vasemmalle se tuntui lievästi vinolta. 

Laukassa puolierot tulivat kuitenkin vasta kunnolla näkyviin. Vasen laukka pyöri oikein kivasti alusta asti, mutta oikea tuntui lähinnä rautakangen vääntämiseltä. Veikka oli oikeassakin laukassa asettunut vasemmalle, jolloin oikealla ohjalla oli aivan liikaa painetta. Vastalaukoilla sain ponin suoristumaan niin, että sain tuen taas ulko-ohjalle myös oikeassa laukassa.




Kun oikea laukka saatiin kuosiin, oli paketti aikalailla hyvin kasassa. Veikka oli ravissakin todella tasainen ja myös melko kevyt edestä. Se vastasi apuihin kohtuullisen hyvin, mitä nyt jäi hieman hitaaksi takaa. Talven aikana takaosan hitaus on noussut esille monessa treenissä; niin väistöissä, lisäyksissä kuin siirtymisissäkin. Hyvällä valmistelulla kaikki tehtävät sujuvat kuitenkin hyvin, joten tiedossa on vain lisää takaosaa vahvistavaa jumppaa.

Veikka on kyllä läpi talven ollut positiivinen yllättäjä. Se on suorittanut super hienosti siihen nähden, että se on ollut hetkittäin hyvinkin kevyellä liikutuksella keliolosuhteiden vuoksi. Vapaa- ja kävelypäivienkin jälkeen Veikka on kuitenkin lähtenyt töihin mielellään ja ollut alusta asti todella miellyttävä ratsastaa!



Koska Veikan työnteko on ollut raskaudeltaan hyvin vaihtelevaa, poni on saanut pitää mammuttiturkkinsa. Kerran tai kaksi viikossa loimilla kuivattelu on lopulta pienempi vaiva kuin jokapäiväinen klipatun hevosen loimittaminen - Veikka kun saa ulkoilla nyt ilman loimea, mikäli taivaalta ei sada vettä.

Paksu karva saa ponin toki hikoilemaan jo pienestäkin työnteosta; viikonlopun koulutreeniä oli takana 15 minuutin alkuverryttelyn verran, kun Veikka näytti jo hyvin paljon rääkätyltä pieneltä ponilta. Hikoilusta huolimatta Veikka jaksoi kuitenkin työskennellä yllättävän hyvin koko 45 minuutin treenin, jonka jälkeen se saikin kuivatella turkkiaan loimen alla pitkillä loppukäynneillä.



Meillä jatketaan treenejä ja iloitaan hyvästä talvesta! Tällaisilla säillä ei tule edes ikävä maneesia. Sitäpaitsi aika tuntuu lentävän niin, että ihan huomaamattamme olemmekin pian jo keväässä. Ei kuitenkaan vielä haaveilla laidunkaudesta, vaan nautitaan hangista kun niitä vielä riittää!


0

torstai 10. tammikuuta 2019

Mihin jäätiin, mistä jatketaan?

Edellisestä kunnon estetreenistä on vierähtänyt aikaa. Viimeksi Winnien kanssa hypättiin rataa syyskuussa, eli yli kolme kuukautta sitten! Päästiin kuitenkin aloittamaan hyppääminen tauon jälkeen uudestaan ja seuraava estevaraus maneesille onkin jo tehty.


Seuraaviin treeneihin lähdetään vielä löysin rantein tekemään kevyttä jumppaa. Ponin kunto on tippunut jonkin verran syksystä ja toki rutiinia lähdetään rakentamaan uudestaan, mutta onneksi kolmessa kuukaudessa kaikki tehty työ ei kuitenkaan ole valunut hukkaan.

Viimeisissä estetreeneissä ennen taukoa hypättiin ensin erilaisia teknisiä tehtäviä ja lopuksi suhteellisen simppeliä rataa. Jumpattiin kavalettisarjalla ja säädeltiin laukkaa kaarevalla, vain kolmen askeleen tiellä kahden esteen välillä. Kun Winnie laukkasi riittävän aktiivisesti, mutta pidätteitä kuunnellen, se pysyi esteiden välissä terävänä ja suoritti tehtävän helposti. Kun laukka jäi löysäksi, vaikeutui tehtävä selkeästi.


Ensimmäiselle esteelle sisään terävässä laukassa ja hieman vinolla lähestymisellä niin, että tie seuraavalle esteelle tulee sujuvammaksi ja taittuu vain kolmella askeleella.

Hyvin valmisteltu hyppy ensimmäiselle esteelle ja hyvä ulkoapujen tuki tuo ponin helposti toiselle esteelle.
Kun vaihdettiin suuntaa kolmen askeleen kaarevalla linjalla, lähestyttiin porttiestettä ovesta pilkottavan auringonvalon suunnasta. Valo teki porttiin juovan, joka olikin yllättäen Winnien mielestä kovin jännittävä. Poni valmistautui kieltämään, mutta rohkeana kaverina päättikin lopulta kimmota esteestä yli viime hetkellä. Hissimäisesti yllättäen ylös ja alas suuntautuneeseen loikkaan oli haastava mukautua ja kämminkin hypyn oikein kunnolla; kippasin satulasta kaulalle laskeutuen koko ylävartaloni painolla vasemman ranteen päälle.

Hypyn jälkeen tuntui, että ranne otti vähän osumaa, mutta sellaista kipua ei tullut, ettenkö olisi pystynyt jatkamaan treenejä loppuun asti. Vasta tallissa ranne alkoi jomottaa. Viikon verran sinnittelin kylmähoidolla ennen kuin hakeuduin varmuudeksi näytille lääkärille. Lopulta magneettikuvista paljastui toisen ranneluun päästä luumustelma, joka voi kuuleman mukaan olla kipeä kiertoliikkeissä jopa neljä kuukautta!

Nyt tapaturmasta on aikaa kolmisen kuukautta, eikä ranne ole vieläkään täysin oireeton. Arjessa ja ratsastuksessa se ei kuitenkaan enää vaivaa, joten rauhassa odottelen ja uskon sen jatkavan hidasta paranemistaan vielä kuukauden päivät. Pienestä vahingosta koitui kuitenkin lopulta monen kuukauden riesa!



Hyppytreenit hoidettiin kuitenkin kunnialla loppuun ratatreenin merkeissä. Winnie tuntui hypätessä todella hyvältä; se imi esteille, laukkasi tasaisesti ( vaikkakin olisi saanut edetä ehkä vielä hieman enemmän) ja löysi ponnistuspaikat ongelmitta. Hypyt olivat tasaisia ja helppoja!

Laukatkin vaihtuivat näppärästi ja homma tuntui taas siltä, miltä sen pitäisi kilpailuissakin radalla tuntua. Olen luottavaisin mielin sen suhteen, että pääsemme pian taas jatkamaan tällä samalla vireellä estelomailun jälkeen!




0

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Vasta kun jotain menettää, sitä oppii arvostamaan

Elämä niin Winnien kuin Veikankin kanssa on rullaillut tasaista tahtia eteenpäin. Kentät ovat olleet jäässä ja käytännössä ratsastuskunnottomat, mutta molemmat ponit ovat onneksi päässeet maneesille treenaamaan. Hassua, miten nyt vasta ymmärtää sen, millaista luksusta maneesitallilla asuminen on!


Veikka lähti koekierrokselle trailerilla, kun meille tarjottiin kyytiä toisen ponin kanssa. Ruuna lastautui tallin pihassa kymmenessä minuutissa ja matkusti rauhaisasti hallille, jossa se käyttäytyi paremmin kuin olisin osannut ikinä odottaa; se kyttäili hieman nurkkia, mutta muuten keskittyi työntekoon ilman stressaamista tai pöllöilyjä. Kaiken kukkuraksi Veikka oli vieläpä varsin miellyttävä ratsastaa, vaikka edelliset viikot liikutus oli ollut hyvin kevyttä!

Kotiin päin lähdettäessä Veikka päättikin käyttää lastautumiseen yli puoli tuntia aikaa, sillä traileriin käveleminen ei vain enää huvittanutkaan. Poni kykeni niinkin monimutkaiseen laskutoimitukseen päässään, että totesi, ettei herkut olisi matkustamisen arvoisia. Lastauksesta selvittiin liinan avulla kuitenkin ilman pahaa mieltä tai hermostunutta ponia, joten nyt vain jatketaan koppitreenejä ennen seuraavaa reissua maneesille.



Winnien kanssa ei olla edes suunniteltu trailerilla matkustamista, vaan olemme suosiolla Maijun kanssa ratsataneet/taluttaneet ponia maneesille. Kävellen noin neljän kilometrin matka taittuu noin 50 minuutissa, pellon reunaa ravaillen kymmenisen minuuttia nopeammin. Maneesireissuun saa siis käytettyä kolme tuntia aikaa, mutta toistaiseksi tuntuu vielä siltä, että tuo aika on ihan käytettävissä kerran viikossa tai kahdessa.

Ensimmäisellä maneesikeikalla Winniekin yllätti käytöksellään positiivisesti; vaikka hallissa oli saapuessamme kaksi ponia (sattumalta meille ennestään tuttuja Kartanolta!), Winnie suhtautui uuteen paikkaan varsin leppoisasti. Olihan se hereillä ja tarkkaili ympäristöään, mutta pysyi hyvin kuulolla ja vastasi apuihin mukisematta. Winnienkin kohdalla sain yllättyä sen hyvästä ratsastettavuudesta, vaikka viimeaikaiset treenit ovat painottuneet maastoiluun.




Winnie pääsi maneesille myös hyppäämään ensimmäistä kertaa yli kolmeen kuukauteen. Aloiteltiin homma aivan pohjamudista hyppäämällä kolmea pikkuruista estettä helpoilla lähestymisillä.

Verryttelyssä Winnie liikkui kivasti ja rentona ravissa, mutta yllättäen protestoikin laukkaa jumiutumalla paikoilleen. Ilme ei kuitenkaan ollut verrattavissa ollenkaan kiukkuilmeeseen, joka ponilla oli sen reagoidessa vatsahaavaan. Laukkaverryttelyn ja muutamien hyppyjen jälkeen Winnien olemus muutui kuitenkin täysin ja se laukkasi reippaasti ja mielellään tehden hyviä hyppyjä esteille.





Kummallista käytöstä saattoi selittää edellisen päivän hieronta, joka saattoi aiheuttaa jäykkyyttä. Toki on myös mahdollista, että poni reagoi kipumuistista; edellisellä kerralla hyppääminen on varmasti tuntunut vatsahaavan vuoksi epämukavalta. Tärkeintä kuitenkin on, että ponin ratsastettavuus muuttui normaaliksi ja päästiin lopettamaan kevyt treeni hyvällä mielellä.

Matkalla takaisin kotiin Winnie tarjosikin taas reipasta ravia ja ehdotteli laukkaakin, joten ilmeisesti treeni ei ainakaan käynyt ponin kunnon päälle. Ehkei se aivan rapakuntoinen olekkaan, vaikka onkin kerryttänyt komean vatsan itselleen!



Tällä hetkellä meidän arki on säiden mukaan maastoilua ja pellolla treenaamista sekä satunnaisia maneesireissuja. Toivon, että talvikauden monipuolinen ja hieman kevyempi liikunta on niin Winnielle kuin Veikallekkin rikkautta, joka luo hyvän pohjan keväällä jatkuvalle kisoihin tähtäävälle treenille!
0

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat