sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Ei voi, ei pysty, ei kykene!


Ymmärsinhän minä sen vihdoin, vaikka Winnie jo eilen yritti selvästi asiaansa kertoa. "Mamma minä en vain pysty keskittymään kun kentällä on toinen hevonen! Pelkään että se livahtaa pois ja jättää minut yksin!" Mutta Winnie, sinähän teet aina yksin töitä ja pärjäät isommassakin porukassa?

Poni siis kykenee työskentelemään oikein hyvin yksinään, silloin se keskittyy hyvin ja tekee parhaansa. Nykyään poni pärjää myös vallan mainiosti porukassa. Silloin se keskittyy myöskin omaan tekemiseensä, kun ympärillä vilisee muita hevosia. Kahdestaan toisen hevosen kanssa oleminen kentällä on kuitenkin tamman mielestä AIVAN eri asia! Kun kavereita on vain yksi, se saa pienen ponin täyden huomion. Winnie pystyy työskentelemään suht nätisti kun liikutaan kaveria kohden, mutta kun selkä kääntyy kaverin suuntaan, muuttuu ravi vempulaksi ja poni yrittää kurkkia olkansa yli "eihän se vain karkaa, eihän!"

Tämän ymmärsin vasta siinä vaiheessa, kun olin tapellut ponin kanssa reilun puoli tuntia ja kentältä lähti toinen hevonen pois. Poni muuttui parissa minuutissa täysin ja alkoi olla ihan ratsastettavissa. Seuraavaksi kentälle tuli kuitenkin taas toinen hevonen ja keskittyminen oli jälleen kerran tiessään! Noh, tiedänpä ainakin mitä tullaan tulevaisuudessa treenaamaan oikein urakalla! Rakennan vaikka Julitalle pikkuruisen tarhan keskelle kenttää ja ratsastan sitten Winnien kanssa sen ympärillä, totutellaan keskittymiseen toisen hevosen läheisyydessä.


En tahdo!
Tein Winnien kanssa tänään paljon pysähdyksiä ja olin kyllä positiivisesti yllättynyt siitä, että tamma keskittyi niihin oikein hyvin vaikka hermoilikin kaverihevosen menettämistä. Tamma jaksoi seistä paikallaan ja odottaa. Laukkatyöskentely sujui myös mallikkaasti, silloin Winnie ei pystynyt enää keskittymään kaverihevosen toimintaan. Ravissa en kuitenkaan kyennyt ilmeisesti antamaan tammalle riittävästi tekemistä, että se olisi voinut unohtaa toisen hevosen olemassaolon ja keskittyä vain omaan tekemiseensä. Pohkeenväistöt sujuivat ihan ok, mutta perus työskentely ympyröillä ja kahdeksikolla ei.

On kyllä niin totta, että yksikään hevosen selässä vietetty hetki ei mene hukkaan. Epäonnistumisista oppii myös enemmän kuin onnistumisista, nyttenhän tiedän mitä minun pitää korjata ja tehdä ensi kerralla toisin, meillä on ponin kanssa tavoite johon voidaan pyrkiä.

Häntä kertoo etten ole kovin tyytyväinen tilanteeseen!
Winnie on nämä pari päivää tehnyt kuitenkin kovasti töitä, joten alkuviikko onkin sille mieluisampi ja rennompi. Huomenissa touhutaan varmaan maastakäsin kentällä tai lähdetään taluttelulenkille maastoon. :) Jossain välissä poni saa vapaan ja loppuviikosta treenataan ihan kaksistaan koulua. Hypelläkkin Winnie varmaan tahtoisi taas, ehkä viikonloppuna yritetään taas työskennellä toisen hevosen seurassa.

Suuren suuri kiitos Marisalle kuvista! Mistä näitä tyttöjä siunaantuu, jotka ihan itse tulee kysymään saako kuvata. :D
KRÄÄÄÄÄH!

7 kommenttia

  1. Hauska tuo viiminen kuva :D Meillä on kanssa vähän sama juttu, että pojan keskittyminen tuppaa katoamaan kun kentälle ilmaantuu muita paljon työskentelyä kiinnostavampia kavereita. Kai sekin on vaan sitten totuttelu ja harjoittelu kysymys ;)

    VastaaPoista
  2. Winnie on NIIIIIN söpö ! :3 :D Ja ihan hyvinhän se loppujenlopuks sit meni (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitäis joskus nähdä kun se menee oikeesti hyvin :D

      Poista
  3. Käyttääkö muutkin kuin me HaffuEssit itsestään sanaa Mami/Mamma oman hevosensa kanssa, ja leikkii että hevonen puhuisi sillai? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah, onpas hassu yhteensattuma :D En tosiaan ole kyllä törmännyt muihin ;)

      Poista
  4. Ai että onpa tosi kiva blogi sinulla! Löysin tämän ihan vain sattumalta ja selailin jonkin aikaa. Nyt on kyllä pakko liittyä ihan lukijaksikin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, hauska kuulla! Tervetuloa lukijaksi :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat