sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kuvauskaluston päivitystä ja testausta mielettömän ruunan kanssa

Koko pitkän ja pimeän talven olen voivotellut kuvauskalustoani, joka ei ole kovinkaan kilpailukykyinen loputonta pimeyttä vastaan. Suhteellisen valoisissa olosuhteissa kuvauskalustoni on ollut oikein riittävä, mutta manesissa sillä on saanut aikaiseksi korkeintaan pahan mielen. Vihdoin sain uskoteltua itselleni, että kyllä aikuinen töissäkäyvä ihminen voi saada ostaa kameraansa toisenkin putken ja pian kotiutuikin varsin valovoimainen Nikonin 35 mm putki. Vihdoin voin saada blogiin hyviä kuvia myös silloin, kun käytössä on oma kalustoni!




Uutta putkea pääsi tai joutui testaamaan mies, jota ei ilmeisesti ennen seurustelukumppanin valintaa oltu varoitettu hevosnaisista. Poikaystäväksi ryhtyessäsi sitoudut myös hevosenhoitajaksi, puomien nostelijaksi sekä valokuvaajaksi... Ratsuna näissä kuvissa on pitkästä aikaa ihan oikea hevonen - puoliveriruuna Leo. Leo on hurmaava herrasmieskouluruuna, jonka onnekkaana ponityttönä sain hoidettavakseni viikon ajaksi hevosen omistajan lomaillessa.

Muutamassa ratsastuskerrassa menetin sydämeni tälle hurmurille ja kipeytin vatsalihakseni niin, että nauraminenkin tuottaa tuskaa. Toki näinkin iso ratsu oli varsinainen kulttuurishokki tällaiselle poniratsastajalle, eikä istunta meinannut löytyä kohdilleen niin mitenkään. Liikekin oli himpun verran haastavampi istua kuin tasaisten pikkuponien! Eipä sillä, hirmu hyvää tekee minulle tällainen viikon hevoskuuri. Tänään taas tuntui palaset loksahtelevan hieman paremmin paikoilleen kuin edellisillä ratsastuskerroilla, joten eiköhän sitä viikossa ehdi mukautua väliaikaisesti ihan hevosratsastajaksikin.




Leo on ollut ihanaa vaihtelua vakiohaflingereihin. Reipas ja herkkäsieluinen ruuna tarjoaa onnistumisen kokemuksia ja pönkittää taas itsetuntoa, kun hevosesta saa ulos kunnon pohkeenväistöjä ja sulkuväistöjä laukassa. Toki pudotus on kova, kun ponin selässä saa seuraavassa hetkessä keskustella siitä, voiko ravissa edes liikkua peräänannossa.

Tämän ruunan kanssa on kyllä ilo tehdä töitä! Tulevalle viikolle on luvassa vielä muutama Leo -päivä sekä pitkästä aikaa taas esteitä Winnien kanssa. Tuntuu hyvältä taas ratsastaa useammin kuin muutaman kerran viikossa!




Read More »

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Pikapyörähdys pellolla

Veikka on hieman erityislaatuinen poni. Siinä missä kaikki muut maailman ponit poikkeuksetta haluavat viilettää pellolla lujaa ja olla mahdollisesti tuhmia, haluaa Veikka erottua massasta. Omistajiensa mukaan Veikka suostuu korkeintaan kävelemään pellolla, mieluiten vain seisoskelemaan. Eteen pyydettäessä se mieluusti peruuttaa tai potkiskelee kutittavia oljenkorsia. Haflinger kun on kuitenkin kyseessä, eivät omistajat ole uskaltaneet kunnolla komentaa ponia raipalla liikkeelle. Ymmärrän täysin - sehän voisi vaikka oppia pukittamaan.

Viimeviikkoisen estekokeilun päätteeksi käveltiin loppukäynnit tallin omalla laukkaradalla. Ponin omistaja liittyi koiran kanssa seuraan ja kysäisi, josko ohjaisinkin ponin pellolle ja saisin sen ihan ravaamaankin. Kyllähän tuo pinkkiin puettu poika hieman kyseenalaisti suunnan muutosta, mutta sentään kääntyi pellolle. Ravaamaankin lähti kannustettaessa ja ohjaa antaessa!




Kun kerran liikkeelle oltiin päästy, niin vietiin homma loppuun asti ja tuupattiin poni laukkaan saakka. Voi sitä riemua kun ikuinen ponityttö -Essi pääsi vihdoin taas pellolle laukkailemaan! Ponikin hieman innostui hommasta, mutta ehdotteli toki aina pellon reunassa, josko palattaisiinkin takaisin tallille laukkaradan kautta.

Aivan ihana pieni tynnyri tuo poni - tukka hulmusi vain sen viilettäessä! En malta odottaa, että kelit paranevat taas ja päästään suorittamaan koulutreenit maneesin sijaan pellolla.





Read More »

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Lähtipä kerran kouluponi hyppäämään

Veikka on ollut kouluratsuprojektini syksystä saakka, joten ollaan keskitytty vain ja ainoastaan olennaiseen; koulutuuppaamiseen. Tällä viikolla sain kuitenkin mahdollisuuden testata tuota muhkua ruunaa myös esteillä, joten tottahan tilaisuuteen oli tartuttava!


Ajatuksena oli läpiratsastaa poni tavalliseen tapaan tasaisella ja ottaa lisäksi muutamia hyppyjä parille esteelle ihan vain kokeilumielessä. Maiju lupautui tallille seuraksi ja hovikuvaajaksi, joten hommasta ei tarvinnut edes suoriutua ypö yksin. Maneesi oli tyhjä saapuessamme eikä tallissakaan näkynyt ketään, joten luultavimmin saataisiin hypellä ihan rauhassa. Kootuksi tuli ristikko - okseri -sarja sekä pystyeste lävistäjälle.

Veikka oli heti alkuun aika kivoilla asetuksilla, eikä vaatinut ihmeitä vastatakseen apuihin. Ravi oli kivan letkeää, laukkakin pyöri mukavasti. Ihmeitä ei tehty ennen kuin ryhdyttiin testaamaan ponin valmiuksia ylittää pieniä esteitä.




Suora linja pienelle pystylle ja hupsis, poni pujahtikin sen ohi. Kuski oli jättänyt poniparan ihan yksin pulaan valtavan esteen kanssa luottaen siihen, että riittää kun tuo ruunan suoraan keskelle estettä. Heti ensimmäisellä esteellä tuli selväksi, että nyt on alla aivan erilainen estehaflinger kuin aikaisemmat ratsastamani.

Pystystä päästiin vahvemmalla tukemisella yli näppärästi molempiin suuntiin, mutta sarjaesteellä ristikon jälkeinen okseri oli taas ihan ylitsepääsemätön juttu. Tämä poni ei riskejä ottanut hyppäämällä turhan läheltä tai kaukaa, vaan ratkaisi tilanteen kieltämällä ja räpiköimällä sitten esteen yli. Seuraavalla yrityksellä ruuna ratkaisi ongelman jo hyvissä ajoin pyyhältämällä välittömästi ristikon jälkeen pois linjalta ja okserin ohi.  Pikkuhiljaa alkoi tulla kuskille selväksi tämän ponin ominaisuudet esteitä ylitettäessä.


Veikka tuntui kovin epävarmalta. Itseluottamus puuttui, vaikka intoa olikin. Heti kun askeleet ei aivan osuneet, pyrki ruuna ratkaisemaan tilanteen lähtemällä alta. Veikka vaati ratsastajalta paljon tukea ja selkeitä otteita; kannustaa piti ja yhtään ei saanut jättää yksin. Kun yhteisymmärrys ja luottamus kuskiin löytyi, alkoi hommakin lopulta pelittää. Väittäisin, että lopulta oli molemmilla kivaa!  Esteponina Veikka oli muutenkin aika mainio; hyppytyyli oli kivan tasainen ja tekniikkakin ihan ok, kunhan laukka pyöri riittävästi.





Muutaman testihypyn sijaan jäätiinkin ratkomaan juttuja esteillä. Loppua kohden Veikka tuntui jo paljon itsevarmemmalta ja se suorittikin ongelmitta 80-90 cm tehtävän. Lopeteltiin onnistumiseen ja päästettiin poni vähän vähemmällä treenillä. Estekokeilu tuntui avaavan minulle taas uuden puolen Veikasta ja opettavan lisää sen luonteesta. Olen melko varma, että pystyn hyödyntämään oppimaani myös tasaisen treeneissä ja esimerkiksi kisatilanteissa, joissa hevonen voi menettää itseluottamustaan ja vaatia enemmän tukea ratsastajalta. Nytpähän olen varautunut.


Read More »

Kuukauden luetuimmat

Suositut tekstit