lauantai 22. kesäkuuta 2019

Lauma koossa

Kolme haflingeria samassa tallissa - uhka vai mahdollisuus?

Koko kevät on ollut täynnä sattumuksia. Minä päädyin suunnittelematta hankkimaan Wilman ja sain sen sattumalta samalle tallille, jossa Veikka asuu. Kuinka näppärää! Kaksi kolmesta haflingerista samassa tallissa, mikä aikataulullisesti mahdollisti aktiivisen työskentelyn jatkamisen Veikan kanssa ja samalla tarjosi minulle mahdollisuuden saada tallivapaita, kun Veikan henkilökunta voisi toisinaan hoitaa Wilmankin.


Kevään aikana varmistui myös, että Winnielle pitäisi löytää uusi kotitalli; sen terveys ei kestäisi vapaata heinäruokintaa enää toista talvikautta. Wilman ja Veikan tallissa vapautui paikka ja piankos Winnie olikin omistajansa Maijun kanssa jo odottamassa tallin viimeisenkin varsan syntymää, jonka jälkeen Winniellä olisi lupa muuttaa.

Siellä ne nyt ovat, kaikki kolme haflingeria samassa pihassa. Vielä vuosi sitten Veikka asui Ruskolla, Winnie Kartanon tallilla ja Wilmasta olin autuaan tietämätön. En varmasti olisi uskonut, jos joku olisi kertonut, että vuoden päästä minulla on oma poni, Winnien varsa, ja samalla vielä Veikka ja Winniekin saman katon alla! Aina sanotaan, ettei kaikkea voi saada, mutta nyt tuntuu kyllä siltä, että minä olen saanut ihan kaiken.




Winnie suhtautui muuttoon paremmin kuin osasimme odottaa. Maijun sinnikkäiden lastaustreenien ansiosta saimme ponin lastattua 15 minuutissa, joten koko muutto oli hoidettu alle tunnissa. Uudessa tallissa Winnie lompsi tyytyväisenä tarhaan ja jäi syömään sen näköisenä, kuin olisi aina asunut siellä! Seuraavana päivänä Maiju kiipesi jo Winnien selkäänkin ja ratsasti rennolla ponilla kaikissa askellajeissa vieraassa paikassa. Itsekin pääsin hetkeksi kyytiin kokeilemaan ponin joustorunkoista satulaa.

Eikös Maiju telonut jalkansa jo seuraavana päivänä, joten minä olen päässyt ottamaan urakalla kiinni pitkää taukoa Winnien kanssa. Onpa ollut mukava puuhastella pitkästä aikaa tämänkin ponin kanssa! Nyt ratsastelen ponia siihen saakka, että Maiju on itse taas ratsastuskunnossa ja jatkossa puuhastelen Winnien kanssa noin kerran viikossa. Nyt on kasassa aika hyvä haflinger -tiimi! Jengissä on kolmen haflingerit henkilökunnat, joihin voi luottaa ja jotka tuntevat rodun kinkkiset ominaisuudet. Jokainen meistä uskaltaa siis toivottavasti lomailla silloin tällöin ja luottaa oman haflingerinsa asiantunteviin käsiin.




0

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Sujuvuutta ja kontrollia esteille

Veikka ja Wilma pääsivät ahertamaan esteille kumpainenkin vuorollaan. Treenien suunnittelu oli helppoa, sillä molempien ponien olisi syytä harjoitella samoja asioita; kontrollia ja yleistä sujuvuutta esteiden välillä. Wilmalla haasteiden taustalla on vähäinen kokemus esteiltä, kun Veikalla taas painaa talven aikainen tekemättömyys ja rutiinin puute hyppäämisessä.


Veikka sai aloittaa treenit, jotta saisin koeajettua tehtävän varmemmalla ponilla ja haettua myös itselleni rutiinia. Wilman kanssa olisin ehkä itsevarmempi, kun olen jo kerran ylittänyt samat esteet suurempina onnistuneesti.

Veikka on ollut kevään estetreeneissä melkoinen kuumakalle. Ruuna on kerännyt kierroksia pikkuesteiltä sellaiseen malliin, että olen ihmetellyt, kuinka olen voinut tämän kaverin kanssa vielä syksyllä kilpailla 80-90 korkeudella hallitusti! 



Hyppääminen on ollut Veikan mielestä super kivaa, mutta samalla jännittävää. Poni imee esteille, hyppää kovaa ja korkealta, mutta vetää koko herneenpalon hengitysteihinsä, jos kaikki ei menekkään täydellisesti. Kun ponnistuspaikka ei osu tai takajalat kolahtavat puomiin, Veikka voi nähdä parhaaksi poistua paikalta ja rynnätä hirmuista haipakkaa eteenpäin. 

Lähtöjen varalta olen hypännyt babypelhamilla kahdella ohjalla; niin kauan kuin poni on hallinnassa, voin ratsastaa vain yhdellä ohjalla. Kuolaimen varteen kiinnitetty toinen ohja toimii hätäjarruna niissä tilanteissa, kun kaasu hirttää kiinni.



Veikan kanssa tärkeintä on juuri nyt saada esteille taas rutiinia. Kun hyppäämisestä tulee säännöllistä ja arkista, laskevat kierrokset samalla kun poni kerää itsevarmuutta esteille. Siihen saakka treenataan samankaltaisia tehtäviä kuin tällä treenikerralla; helppoja esteitä helpoilla ja pitkillä lähestymisillä niin, että ehdin saada ponin kontrolliin aina ennen seuraavaa estettä.

Ensimmäisenä tehtävänä hyppäsimme kahdeksikolla kahta pientä estettä, joilla Veikka rauhoittui kivasti ja pysyi hyvin kuulolla. Myöhemmin lisättiin tehtävään kolmen laukka-askeleen suhteutettu väli ja viimeisenä tehtävänä tultiin kaikkia esteitä lyhyenä ratana.




Veikan suoriuduttua treeneistään oli Wilman vuoro. Esteet laskettiin taas pikkuruisiksi ristikoiksi, joita olisi helppo lähestyä myös ravissa. Verrytellessä Wilma tuntui jo varsin hyvältä; se oli reipas, mutta hyvin kuulolla ja laukkasi aktiivista, mutta hallittua laukkaa pukittelematta. 



Wilma sai aloittaa samasta tehtävästä kuin Veikkakin, eli kahdesta esteestä kahdeksikolla. Ensimmäisillä kierroksilla ratsastin ponin esteille ravissa, mutta pian annoin Wilman jatkaa tehtävää laukassa. Hetkittäin Wilma oli turhan vikkelä, mutta tie esteeltä toiselle oli aina niin pitkä, että ehdin saada laukan rauhoitettua ja hallintaan ennen seuraavaa hyppyä. 

Laukat Wilma vaihtoi hienosti! Lähes poikkeuksetta poni laskeutui esteiltä aina oikeassa laukassa. Satunnaisesti laukkaa korjailtiin ravin kautta tai lähestyttiin seuraavaa estettä ravissa, jolloin hypystä saatiin alle taas oikea laukka.



Suhteutettu linja oli Wilmalle haastava; kaksi estettä peräkkäin ja vain kolmen askeleen päässä toisistaan kutsuivat Wilmaa kirmaamaan niiden yli TÄYSILLÄ! Suhteutetusta välistä tuli Wilmalle kontrollitehtävä, jossa ratsastin kahden esteen väliin ympyrän. Näin sain ponin vastaamaan pidätteisiin ja odottamaan. Useampien toistojen jälkeen Wilma malttoi odottaa jo niin hyvin, että pystyin ratsastamaan hallitusti suoran linjan esteeltä toiselle.

Wilmalle riitti kontrolliharjoitus suhteutetulla linjalla ja työskentely kahdeksikolla ja jätimme radan ratsastamisen vielä myöhempiin treeneihin. Seuraavaksi jatketaan harjoittelua linjoilla ja haetaan rauhallisuutta sarjaesteitä ajatellen. Seuraavien viikkojen puomi- ja kavalettitreeneissä keskitytään enemmän laukkaharjoituksiin!




0

maanantai 27. toukokuuta 2019

Vielä matkaa ammattimalliksi

Ystäväni Annika on vuosien aikana ikuistanut minulle rakkaita hevosia mitä ihanimpiin kuviin, kun olen saanut olla mukana hänen kuvaprojekteissaan. Kun Annika kuuli tulevasta omasta ponista ja näki kuvan pienestä tukkajumalasta, oli Wilma jo varattu malliksi.

© Annika Mäki
Annikan vierailu järjestyi yllättäen päivän varoitusajalla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuvauksia lähdettiin toteuttamaan ilman selkeää ennakkosuunnitelmaa. Siistin ponin parhaani mukaan ja jäimme odottamaan, mitä kuvaaja Wilman varalle keksisi.

Hieman ennen Annikan saapumista alkoi sataa. Ei mitenkään aivan valtavasti, mutta tasaiseen tahtiin ja sen oloisesti, ettei sade välttämättä ihan heti loppuisi. Päädyttiin aloittamaan kuvaukset sisällä tallin oviaukossa, kun Wilma oli vielä kuiva. 

© Annika Mäki

Wilmalla on selkeästi puolensa ja puolensa mallina; se on ilmeikäs ja nätti kuin karkki, mutta myös hieman turhan aktiivinen. Moni muu hevonen olisi ollut helppo parkkeerata pönöttämään tallin ovelle, mutta Wilman kanssa osoittautui haasteelliseksi saada poni jäämään paikoilleen minun siirtyessä siitä kauemmas. Wilma kun ei ymmärtänyt, että nyt ei saa eikä kuulu kulkea taluttajan perässä!

© Annika Mäki
Kun oviaukosta oltiin saatu riittävästi toivotunlaisia kuvia, lähdettiin lähimetsään etsimään sopivaa kuvauspaikkaa. Kovin pitkälle ei tarvinnut kulkea, kun jo löytyi sopiva metsäpolku. Kuvaaminen olikin taas oma lukunsa! Wilma halusi syödä ja se halusi kulkea taas aivan kiinni kyljessäni. Kun otin askeleen sivuun, Wilma joko seurasi perässä tai vähintään käänsi rintamasuuntansa minua kohti tai sitten se käytti heti tilanteen hyväkseen ja hyökkäsi pureskelemaan kuusenoksia.

Annikalta vaadittiin salamannopeita reaktioita hyvien kuvien saamiseksi ja oletan, että kuvien jälkikäsittely on ollut myös melkoisen työlästä; en muista päässeeni puoltatoista metriä kauemmas ponista varmaan kertaakaan! Oletan, että minut on siis jouduttu käsittelemään pois lähes jokaisesta metsäkuvasta.

© Annika Mäki
© Annika Mäki
Seuraavia mallin töitä ajatellen olemme aloittaneet Wilman kanssa jo treenit. Työn alla on paikka- käsky, jolla toivon Wilman oppivan seisomaan pyynnöstä paikoillaan samalla, kun käsittelijä narun toisessa päässä voi hiipiä hevosesta kauemmas. Jo ensimmäiset treenit tuottivat tulosta ja pääsin useamman metrin päähän ponista ilman, että se otti askeltakaan minua kohti! 

Paikoillaan pysymisen lisäksi olen yhdistänyt paikka- käskyyn poseeraamisen. Olen käyttänyt kaikessa koulutuksessa apuna naksutinta, joka paikka- treeneissä toimii erityisen hyvin, kun käskyyn sisällytetään poseeraus. Naksauksen ja palkkion poni saa pysyttyään paikallaan ja nostaessaan päänsä   ylös korvat hörössä. Kukapa haluaisi kuvata laiskasti paikoillaan torkkuvaa ponia! 

© Annika Mäki
© Annika Mäki
1

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Wilman ensimmäiset kilpailut, joissa ei tarvinnut hävetä edes koko ajan!

Meidän naapuriratsastuskoululla järjestettiin pari viikkoa sitten harjoitus/ 1-tason estekilpailut, joissa päädyttiin avaamaan Wilman kisaura. Mietin pitkään, kannattaisiko meidän vielä tässä vaiheessa lähteä kilpailemaan, mutta tilaisuus oli kaikin puolin niin hyvä, että osallistuminen oli koulutusmielessä vähintäänkin viisasta. Kilpailupaikan kun voisi käydä näyttämässä ponille etukäteen, kilpailuihin voisi saapua ratsain trailerin sijasta ja harjoitustason luokissa saisi varmasti ratsastaa radan loppuun, mikäli kömmähdyksiä kävisi.

© Amanda Kemppi
Oltaisiinkohan hypätty kolmesti vai neljästi pikkuruisia esteitä ennen kilpailuihin ilmoittautumista. Wilma oli ollut treeneissä varsin hyvin hallinnassa ja vaikuttanut tykkäävän hyppäämisestä kovasti. Kilpailuihin ilmoittauduin kahteen pienimpään luokkaan; puomiluokkaan ja 40 cm luokkaan. Tämän kokoiset esteet kun voisi lopulta tarvittaessa ylittää vaikka käynnissä!

Tavoitteena oli, että Wilma kävisi kilpailupaikalla totuttelemassa hälinään vieraassa ympäristössä ja vieraiden hevosten ympäröimänä. Kisaradalla riittäisi, että Wilma ylittäisi jokusen esteen missä tahansa askellajissa aiheuttamatta suurempaa pahennusta. 

© Amanda Kemppi
© Amanda Kemppi
Kilpailupäivänä Wilma maastoili leppoisin elkein kisapaikalle, jossa ponin huoltohenkilökunta olikin jo sankoin joukoin paikalla odottamassa. Wilma lähtisi luokkansa toisena, joten olin verryttelemässä hyvissä ajoin; elättelin toiveita, että ehtisin verrytellä ponin jo hyvissä ajoin ennen kuin verryttelykenttä alkaisi täyttyä muista hevosista. 

Wilma tarkkaili kovasti ympäristöään ja oli hetkittäin hieman huolestuneen oloinen, mutta ravailimme silti sulassa sovussa muutaman muun ponin seurassa. Ehdimme viipyä verkassa varmasti vähintäänkin kymmenisen minuuttia ilman ongelmia, kun Wilmalla meni kuppi totaalisen nurin; verryttelykentälle saapui pieni kirjava poni. En mitenkään jaksa uskoa, etteikö Wilma olisi kaiken kokoisia ja värisiä hevosia eläessään nähdyt, mutta Wilman mielestä nyt oli todellakin henki kulta vaarassa. 

© Amanda Kemppi
© Amanda Kemppi
© Amanda Kemppi
Wilma ei voinut liikkua ponia kohti eikä ponista pois päin. Se pysyi nahoissaan ainoastaan saadessaan tuijotella pientä kirjavaa ponia hyvin jännittyneenä. Kun yritin patistaa Wilmaa liikkeelle saadakseni sen ajatukset muualle, poni vastasi leiskauttamalla muutaman komean pukkihypyn. Kun en päästänyt Wilmaa peruuttamaan enkä juoksemaan villisti pois, se käväisi takasillaan esittelemässä, kuinka tuhmia haflingerit voivat olla. 

Kymmenen minuutin aktiivisen häpeämisen jälkeen Wilma alkoi päästä pienestä ponista yli ja kykeni taas hölkkäämään rennosti ja ylittämään verryttelyesteitäkin. Onneksi poni kykeni näyttämään, että osaa toisinaan myös koota itsensä pienistä palasista ja käyttäytyä niin kuin kuuluu!

© Amanda Kemppi
© Amanda Kemppi
Radalla kaikki oli kovin jännittävää. Wilma katsoi etenkin esteiden johteita kovin epäillen, enkä ehtinyt kaikkia esteitä käydä esittelemässä ennen meidän lähtövuoroa. Vaikka kovasti jännitti, Wilma tsemppasi ja ylitti ravissa ensimmäisen esteen. Toisella esteellä iskikin jo aivan ylitsepääsemätön kriisi ja napattiin järkyttävän pelottavalta puomiesteeltä kaksi kieltoa. Ystävällinen ratahenkilökunnan Täti saapui kuitenkin apuun ja talutti Wilman esteestä yli. Matka jatkui varsin hallitusti kuudennelle esteelle saakka, jossa kaivattiin taas Tädin apua. 

© Iina Ajosenpää


© Emma Pajuvesa
© Emma Pajuvesa
© Emma Pajuvesa
© Carita Kattelus
Seuraava verryttely sujuikin jo moitteettomasti Wilman keskittyessä omaan tekemiseensä. Poni kesti hienosti seitsemän muuta hevosta ympärillään! Radalle lähdettiin hieman luottavaisemmin mielin kuin puomiluokassa, mutta harmikseni en ehtinyt esitellä samaista pelottavaa kakkosestettä riittävästi ennen lähtömerkin saamista. Napattiin taas kielto ja toinenkin. Ensimmäisen kiellon jälkeen olisin voinut ratsastaa Wilman käynnissä esteen yli, mutta koin tilanteessa kuitenkin reilummaksi ottaa uuden lähestymisen ja tarjota Wilmalle mahdollisuuden hyvään hyppyyn. Olisi pitänyt jatkaa ehkä kuitenkin käynnissä, mutta jälkeenpäin on turha voivotella. 



Täti auttoi Wilman taas eteenpäin ja nyt pärjättiinkin koko loppurata ilman avustusta. Olin aika hurja ja laukkasinkin pitkät pätkät! Wilma todisti olevansa lopulta varsin potentiaalinen kisaponi; kunhan saadaan rutiinia ja kilpaillaan niin isoissa luokissa, ettei verryttelyissä tule varmasti kirjavia shetlanninponeja vastaan, ei kilpailuissa tarvitse välttämättä edes hävetä omaa poniaan kovin paljon! Kovin samanlainen tämä on kuitenkin kuin äitinsäkin; itse kisaradalla ei tarvitse jännittää, mutta kunhan jollain ilveellä selviäisi verryttelystä hengissä...



© Carita Kattelus
© Emma Pajuvesa
© Emma Pajuvesa
© Amanda Kemppi
© Amanda Kemppi
Seuraavia kisoja ei toistaiseksi ole vielä suunnitteilla - parasta olisi, jos päästäisiin toistamiseen vielä lähitallille harjoittelemaan ihan perusjuttuja ja itse kilpailutilannetta. Trailerilla yritetään varmaan ensin käydä tutustumassa vieraisiin paikkoihin ihan vain valmennusten merkeissä, jottei tarvitse heti selviytyä kuljetuksen jälkeen kisahulinastakin.

© Carita Lukka
© Aino Ruokonen
© Aino Ruokonen



6

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat