maanantai 2. toukokuuta 2016

Kahden ponin estepäivä

Sunnuntai oli minulle ja Maijulle hevostenvaihtopäivä; minä sain loikkia pitkästä aikaa Winniellä ja Maiju pääsi kevyelle koulutunnille Harrin kanssa. Vaihtopäivä taisi palvella meitä molempia; minä pääsin hakemaan tuntumaa ponin hyppyihin tämän viikon estekisoja ajatellen ja Maiju taas sai fiilistellä ehkä inasen helpommin ratsastettavaa hevosta kuin omansa.

Torstaina naapuritallissamme on 2-tason estekilpailut, joissa käymme molemmat Maijun kanssa hyppäämässä 70 cm seuraluokan. Ajatuksena oli, että minä ratsastaisin ensimmäisen radan ja saisin osakseni ponin mahdolliset hölmöilyt niin, että Maiju saisi kerrankin kiivetä hyvin ja luottavaisin mielin kisapaikalla poninsa selkään ja keskittyä vain suorittamiseen pelkän selässä pysymisen sijaan. Ponilla kun on kevään aikana ollut tapana hieman hölmöillä kisapaikalla, jolloin puuha ei ole ollut ihan niin rentouttavaa ja mukavaa kuin ehkä keskiverto hevosen kanssa.



Aloitin päiväni jo seitsemän jälkeen aamulla ja olinkin tallilla jo ennen kahdeksaa. Suuntasin kentälle MiniWinnien kanssa ja kokosin pari estettä, joita voisin sitten myöhemmin hypätä myös Winnien kanssa. Helpommin saa asioita aikaiseksi, kun pystyy lyömään useamman kärpäsen yhdellä iskulla. Nyt pääsi pikkuponikin vähän hyppäämään, kun esteet oli joka tapauksessa kasattava kentälle!

Poni teki kivoja hyppyjä ja tuntui taas, että jotkin palaset ovat loksahtaneet vahvemmin paikoilleen. Ratsastaminen tuntui helpolta ja poni entistä tutummalta. Laukan säätely tuntui helpolta, samoin ponnistuspaikkojen löytäminen. Muutaman viimeisen hypyn otin videollekin, tässä siis historian lyhin ja tiivistetyin estevideo!



Miniponin aamutreenin jälkeen iskettiinkin yhteisvoimin varusteet Winnien niskaan ja suunnattiin kentälle. Tuntuipa hassulta istua ponin selässä, kun omistaja törröttikin kentällä kameran kanssa! Yleensä asetelma on juuri päinvastainen, kun minä pidän tuolle ratsukolle tunteja ja samassa räpellän kameran kanssa.

Poni oli tällä kertaa kovin hitaan oloinen. Ravi ei edennyt eikä laukka oikein syttynyt. Pohkeesta tamma lähti eteen kahden askeleen verran, mutta hyytyi sitten taas. Yritin ratsastaa laukkaa hieman reippaammin eteen ja tyydyin tällä kertaa siihen, että sain reaktion aikaiseksi. Lyhyen hengähdystauon jälkeen suunnattiinkin ensimmäisille esteille, jotka tekivät tehtävänsä energiaboostin löytymisessä. Winnie syttyi laukassa aivan eri tavalla, kun suunta olikin kohti estettä. Tamma oli tänään kuitenkin hillitty; se laukkasi kivassa temmossa eteenpäin ja teki varsin hyviä hyppyjä, muttei kehittänyt mitään ylimääräistä ohjelmaa. Ei villiä kiitämistä, ei pukkeja, ei mitään muutakaan.





Hypättiin helppoa tehtävää kolmella esteellä kiemurrellen sinne tänne. Haettiin hyviä lähestymisiä keskelle esteitä ja hyviä ponnistuspaikkoja. Poni olisi saanut edetä vielä inasen reippaammin, jotta itse hypyt olisivat olleet pyöreämpiä. Muutamiin hyppyihin poni tuli loikaten pitkänä ilman selkää, jolloin hyppyyn myötääminen tuntui mahdottomalta; väkisinkin jalat lensivät taakse tai oma liike pysähtyi ilmassa.

Hyvä fiilis jäi kuitenkin näistä hypyistä, nyt voi iloisin ja luottavaisin mielin lähteä helatorstaina hyppäämään ponin tämän kauden ensimmäisiin ulkokisoihin. :)






torstai 28. huhtikuuta 2016

Ratsastussimulaattorin istuntatestissä

Tampereen hevosmessuilla varasin ensitöikseni heti aamulla ajan ratsastussimulaattoriin. Simo-simulaattorihevonen on varmasti monelle tuttu eri hevosalan tapahtumista. Itse törmäsin simulaattoriin ensimmäisen kerran pari-kolme vuotta sitten Helsingissä Horse Fair -messuilla, jolloin kaikki istuntatestiajat olivat jo menneet, kun ryhdyin testiaikoja kyselemään. Viime vuoden joulukuussa Playsson.netin blogiexpossa oli suunnitelmissa tehdä uusi yritys, mutta Simopa ei ollutkaan mahtunut messukeskuksen hissiin, eikä siis päässyt paikalle.

Vihdoin tänä vuonna sain ajan varattua. Simulaattorilla pystyy harjoittelemaan ilmeisesti kaikkea laukanvaihdoista esteiden hyppäämiseenkin. Messuilla tarjolla on vain 15 minuutin istuntatestejä, joissa käydään läpi kaikki hevosen askellajit, korjataan istunnan virheita työskentelyjakson aikana ja lopuksi suoritetaan kahden minuutin testi, jonka aikana kirjautuu ylös istunnan vakaus käynnissä,  ravissa ja erikseen molemmissa laukoissa.

Minä törmäsin ensimmäiseen ongelmaan jo heti alussa, kun en saanut tuota hevosta liikkeelle. Pohkeiden paikat simulaattorin kyljissä ei meinannut löytyä mitenkään, enkä saanut antureihin kunnon kosketusta. En tiedä oliko jalkani sitten liian lyhyet, vai missä oli vika. Lopulta saatiin Simo kuitenkin raviin ja päästiin korjailemaan istuntaani.


Simulaattori oli istunnan korjaamiseen aivan huikea laite - milloinkaan muulloin ei ratsastuksenopettaja pääse korjaamaan ratsastajaa ravissa ja laukassa fyysisesti. Nyt ohjaaja seisoi koko ajan korokkeella vieressäni ja pystyi koskettamalla korjaamaan niin selkäni kuin käsienikin asentoa. Samassa sain keskittyä täysin istuntaani, kun hevonen allani jatkoi tasaisen tahdikasta ravia.

Ravissa testattiin pätkiä keskiravia ja laukassa tehtiin laukanvaihtoja. "Ratsastaminen" tuntui kummalliselta, koska jouduin käyttämään yllättävän vahvoja apuja, tai ainakin paljon vahvempia kuin mihin olen tottunut Harrin kanssa. Harri on siis monin verroin herkempi kuin Herra Simo. Toisaalta taas Simo suoritti automaattisesti liikkeet oikein - vaihdot tapahtuivat aina takaosa edellä ja yhden askeleen aikana.


Simulaattorissa on antureita, jotka mittaavat ratsastajan liikettä satulassa niin eteen-taakse -suunnassa kuin sivusuunnassakin. Lisäksi satulan kohdalla näkyy näytöllä punainen pallo, joka kertoo painon tasaisuudesta liikkeessä. Pohkeiden kohdalla on myös anturit samoin kuin hevosen suupielissä.

Minä pysyin niin ravissa kuin laukassakin hyvin keskellä satulaa ja liike niin sivuttais kuin eteen-taakse -suunnassakin oli pientä. Laukassa paino kävi hieman takana. Satulaan kohdistuvaa painetta saisin tasata kuitenkin enemmän vatsalihaksillani ja samalla rentouttamalla takapuolta ja reisilihaksia. Nyt pidän itseäni liikaa kasassa takapuolella, kun saisinkin enemmän keskittyä vatsalihaksilla istunnan hallintaan. Takapuoli ei irtoa satulasta ravissa, mutta paino saisi vielä enemmän seurata ja myödätä hevosen liikettä.
Käteni saisivat myös liikkua vähemmän ylös- alas ja enemmän eteen - taakse. Pohkeitani anturit eivät kahden minuutin istuntatestin aikana tunnistaneet ollenkaan. Mielestäni en kyllä ratsasta jalat irti kyljistä, vaan kevyesti halaan hevosta jaloillani. Ilmeisesti painetta ei vain ollut tarpeeksi tälle "hevoselle", tai sitten puristin pohkeella, enkä osunutkaan hevosen kylkiin kantapäällä (joka osuu antureiden kohdalle).

Hevosen asettuminen vasemmalle jäi häiritsemään minua. Vaikka ratsastin täsmälleen saman pituisilla ohjilla ja simulaattorin pää oli suorassa, näkyi näytöllä hevonen katsovan vasemmalle. Kun testin aikana yritin suoristaa kaulaa, sain aikaiseksi vain piikin käyrässä liikaa oikealle. Enpä tajunnut asiasta kysyä testin aikana..


Yleisesti ottaen istuntani on siis suht hyvin kunnossa. Enemmän joustoa käteen, vatsalihaksia enemmän töihin ja rentoutta takapuoleen. Lisäksi saan olla varovainen, etten kaadu ryhtini kanssa liikaa taakse. Viimeisin onkin ollut puheenaiheena kevään valmennuksissa ja siihen on kiinnitetty paljon huomiota. Aikaisemmin nojasin liikaa eteen ja sain kommenttia, että kehittymiseni ratsastajana loppuu pian, ellen saa ryhtiäni suoristettua. Suoristuihan se, mutta on nyt alkanut kaatua jo liikaa taakse.. Eiköhän se kultainen keskitie löydy kun tehdään vielä töitä. :)

Oletteko te käyneet simulaattorin istuntatestissä tai pidemmillä istuntatunneilla? Oletteko kokeneet simulaattorin hyödylliseksi?

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Tartu kiinni harjaan, lennä kanssani tähtiin

Luonnollinen hevosmiestaito on jo pienestä pitäen kiehtonut minua - en voinut kuvitella mitään hienompaa, kuin laukata pellolla hevosella ilman varusteita. Siihen vaadittaisiin jotain enemmän kuin taito ratsastaa ja pysyä hevosen kyydissä. Se edellyttäisi luottamusta, jonkinlaista sidettä hevosen ja ratsastajan välillä.


Olen aikoinaan totuttanut muutaman ponin kaulanarulla työskentelyyn; entisen vuokraponini Pojun ja Winnien useampi vuosi sitten, kun se oli ratsastettavanani viimeistä kevättä ennen myyntiä. Winnien jälkeen kuvioihin tuli Harri, jonka kanssa kuoppasin heti alkuun haaveet varusteettomasta ratsastuksesta. Tuo hevonen kun kiikutti minua kyydissään pitkin kenttää kuin märkää rättiä, vaikka päässä olisi ollut kanget.

Vähitellen pääsin jyvälle Harrin sielunelämästä ja sen tavasta toimia. Opin vaikuttamaan siihen kevyesti, mutta samalla vahvasti ja päättäväisesti. Riimulla ratsastaessa kannatti kuitenkin pitää tiukasti harjasta kiinni ja toivoa parasta. Kun Harri viime syksynä sairaslomaili pidempään sädemädän vuoksi, tuli hevosen kanssa tehtyä ensimmäistä kertaa intensiivisesti kevyempiä maastakäsinjuttuja ja luottamusharjoituksia. Yhä useammin eksyin ruunan selkään pelkän riimun kanssa, eikä enää ollut edes tarvetta roikkua kynsin hampain kiinni harjassa.





Kun Harri sai jäädä varhaiseläkkeelle, halusin asettaa meille tavoitteen, joka ei liity kilpailemiseen ja suorittamiseen vaan luottamussuhteeseen ja kumppanuuteen. Halusin haastaa itseni ja myös Harrin ja pyrkiä siihen, että kesään mennessä ruuna on ratsastettavissa pelkällä kaulanarulla. Väittäisin, että ollaan kevään aikana molemmat nautittu näistä rennoista treeneistä, joissa keskitytään onnistumisiin.

Viikonloppuna Maiju toivoi saavansa kuvata jotain puuhasteluani Harrin kanssa. Hartsa sai päähänsä superhienon ja tyylikkään riimunsa ja selkään satulan. Käytiin alkuun apuja läpi, testailtiin ohjausta ja jarrua. Kaikki toimi kuten pitikin, aivan kuten on toiminut jo muutaman viikon. Verryttelyn jälkeen Harri sai luopua riimustaan.






Kyllä hymyilytti, kun lopulta tallin pihassa tulin alas tuon rakkaan ruunan selästä. Tälle ollaan tehty pohjaa lähes kolme vuotta ja nyt onnistumisen tunne on valtava, kun tuo toisinaan kuuma ja reaktiivinenkin hevonen päättää tehdä yhteistyötä pelkän kaulanarun kanssa. Laukasta hevonen pysähtyy lähes tasajaloin äänimerkistä ja pienestä paineesta.

Tämä on tuhannesti parempaa kuin kilpaileminen tai valmentautuminen. Olen ikionnellinen, että Harrista paljastuu vanhuuden päivillään vielä tällaisia uusia puolia - aivan kuin pääsisin taas hieman lähemmäs tuon ruunan sydäntä.







Kuvista jälleen iso kiitos Maijulle!