tiistai 31. maaliskuuta 2015

Valmentautuminen tavoitteiden tukena, tavoitteet kehittymisen tukena

Täytyy todeta, että valmentautuminen on tuonut ihan hirmuisesti sisältöä ratsastukseeni. Viikoittain saman valmentajan tunneilla käydessä ei ole kyse enää vain ratsukosta, vaan pakettiin tulee kolmas osapuoli. Itsenäisesti ratsastaessa vaikuttajia on vain kaksi, joista ainoastaan toinen, kaksijalkainen,  kykenee asettamaan tavoitteita ja arvioimaan suorituksia. Valmentajan tullessa kuvioon mukaan on yhtälössä ratsukon ulkopuolinen vaikuttaja, joka näkee virheet, asettaa ratsukolle odotuksia ja venyttää ratsukon työskentelyä mukavuusvyöhykkeen ulkopuolelle.

Itsenäisesti ratsastaessani koin itseni esteratsastajaksi; ratsastuksessa nautin eniten kovaa ja korkealta menemisestä. Esteillä pystyi huomaamaan kehityksen ratsukkona, kun poni selviytyi ensin 50 cm radasta, myöhemmin 60 cm radasta ja lopulta 70 cm radastakin voittaen. Koulupuolella en ollut yhtä innostunut ja tavoitteellinen, koska en itse nähnyt virheitäni, enkä sen myötä myöskään kehitystä. Hyppäämisen ja maastoilun välissä tuli vain ratsasteltua koulua.



Kun vihdoin pääsin ensin käymään satunnaisesti valmennuksissa ja myöhemmin säännöllisesti, muuttui koko asenteeni ratsastusta ja etenkin kouluratsastusta kohtaan täysin. Nyt joku kertoi mitä teen oikein ja mitä väärin, joku ulkopuolinen käytti aikaansa ja energiaansa nähdäkseen minun ratsastavan paremmin. Valmentajat näkivät puutteeni, mutta myös mahdollisuuteni ja teettivät tehtäviä, joita en olisi ikinä itsenäisesti tehnyt. 

Valmentautumisen myötä olen saanut huomata kehitystä ja olen motivoitunut treenaamaan vielä vain enemmän ja enemmän tullakseni entistä paremmaksi. Koen itseni myös tilivelvolliseksi; en saa antaa itseni ratsastaa huonosti tai rumasti, koska hyvä valmentaja on opettanut minut ratsastamaan oikein. Haluan nähdä ja kokea itse suoriutuvani haastavista tehtävistä, mutta samalla haluan näyttää sen myös valmentajille; olen oppinut ja tehnyt kuten on neuvottu. Valmentajan työ ei ole ollut turhaa!

Kun valmentajat tukevat kehitystä viemällä ratsukkoa mukavuusvyöhykkeen ulkopuolelle tekemään haastavia tehtäviä, tulee valmentautumisen myötä myös tavoitteiden asettamisesta ja niihin pyrkimisestä helpompaa. Valmentautuminen on se työkalu, jonka avulla tavoitteisiin voidaan päästä. Yhdessä asetettuihin tavoitteisiin pyritään pääsemään tiiminä, eikä työstä ja treenaamisesta voi luistaa.


Millaisia tavoitteita te olette asettaneet tälle kaudelle? 

Minä olen jakanut tavoitteeni kolmeen osioon; kouluratsastukseen, esteratsastukseen sekä istuntaan.

Kouluratsastuksessa tavoitteenani on kilpailla tällä kaudella 1-tasolla helppoa B:tä ja helppoa A:ta, sekä nousta 2-tasolle kilpailemaan helppoa B:tä. B:n radoilta tavoitteena on vähitellen parantaa prosentteja ja tehdä radoista varmoja ja sujuvia. A:ssa en hae tällä kaudella sijoituksia, vaan tavoitteena on saada ratsastettua sujuvia ja kehityskelpoisia ratoja suorittaen kaikki radan tehtävät ilman suuria ongelmia.

Esteratsastuksessa tavoitteenani on kilpailla tällä kaudella Aksun kanssa 80 cm luokissa tehden siistejä ja sujuvia ratoja. Viime kaudella päästiin hyppäämään 80 ratoja, mutta radoilta puuttui vauhtia sekä sujuvuutta. Sijoituksia ei lähdetä hakemaan, vaan ratoja, joihin voi olla tyytyväinen niin ponin kuin ratsastajankin osalta.

Istunnan osalta tahdon kehittää kouluratsastuksessa erityisesti ryhtiäni. Selkäni on suoristunut vuoden aikana paljon, mutta tämän vuoden aikana toivon pystyväni kiinnittämään enemmän huomiota pääni asentoon niin, että ryhtini olisi hyvä läpi koko kehon päästä varpaisiin saakka. Estepuolella taas tavoitteenani on kehittää pehmeämpää myötäävää kättä niin, että pystyn antamaan ponille hypyissä tilaa kadottamatta ohjastuntumaa.


maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kultaista keskitietä etsimässä - kisat Korpimäen ratsutilalla

Lähdettiin noin kuukauden kilpailutauon jälkeen taas kokeilemaan onneamme kisakentille. Tällä kertaa lähdettiin himpun verran kauemmas 1-tason kilpailuihin ratsastamaan K.N. Special ja A-merkin kouluohjelma.

Aikataulu meni hieman tiukille, kun toinen kilpaileva hevonen päätti käyttää lastautumiseensa aikaa reilun tunnin. Harri kävi hieman kierroksilla kun päästiin lähtemään, eikä se ollut kisapaikallakaan kaikista seesteisimmillään. Saavuttiin perille niinkin tiukassa aikataulussa, että saatiin varustaa hevoset välittömästi ja lähteä verryttelemään kentälle. Kilpailuiden verryttely oli maneesissa verkkaryhmissä, mutta ryhmäverryttelyyn oli varattu aikaa vain 15 minuuttia. Kenttää sai myös käyttää ja ajatukseni olikin ratsastaa Harri ensin rauhassa hyväksi kentällä ja siirtyä vasta sitten maneesiin verryttelemään ja hiomaan ratsastusta vielä valmiimmaksi rataa varten. Ehdittiin verrytellä kentällä kuitenkin vain kymmenisen minuuttia ennen kuin pitikin siirtyä jo maneesiin.





Maneesissa Harri kävi kierroksilla enkä itsekään renotutunut. Harri kipitti, käynti oli kiireistä ja lyhyttä ja itse lähinnä vain hätäännyin, kun tiesin ajan loppuvan kesken. Kaiken lisäksi olin vielä oman ryhmäni ensimmäinen lähtijä, koska minua edeltävä ratsukko olikin peruuttanut lähtönsä.

Ensimmäinen rata meni melkoisen pahasti penkin alle. Alku oli hyvä, saatiin seiska suorasta sisääntulosta ja tervehdyksestä. Siitäpä se alamäki oikeastaan alkoikin. Harri ei rentoutunut oikeastaan missään vaiheessa rataa ja oli sen vuoksi melko hankala ratsastaa. Se juoksi ja kipitti ja ylireagoi apuihin, koska en saanut sitä koottua rennoksi. Kun pyysin pohkeella jatkamaan keskiravia loppuun saakka lävistäjällä, se hypähti parin askeleen ajaksi laukalle. Vasemman laukan nostossa nousi väärä laukka ja lopputervehdykseenkään ei päästy käynnissä, vaan Harri pyrki raville.






Ihan muutamiin harvoihin pätkiin olin olosuhteisiin nähden tyytyväinen, mutta kyllä päälimmäisenä fiiliksenä radan jälkeen oli harmitus. Prosentteja saatiin kurjat 56,6 %. Näin jälkeenpäin ajateltuna harmitus on kuitenkin laantunut, koska teimme kuitenkin parhaamme mihin vain pystyimme. Mikäli kisapaikalle ei olisi tullut niin kiire ja olisin ehtinyt verrytellä Harria vaikka kymmenenkin minuuttia pidempään, olisi se voinut olla jo aivan toisenlainen ratsastaa. Kilpaileminen hevosen kanssa nyt vain on tällaista; joskus on huonoja päiviä ja joskus olosuhteen vaikuttavat kilpailusuoritukseen.


Helpon A:n radalle lähdin sekavissa tunnelmissa. Pelkäsin, ettei saataisi edes hyväksyttyä tulosta, kun kerran ensimmäinenkin rata meni niin huonosti ja A:n rata sentään olisi huomattavasti haastavampi. Verryttelyssä Harri oli kuitenkin jo parempi ja rennompi, vaikkakin ajoittain tykkäsi rullata itsensä kuolaimen taakse. Verkassa sain hevosen kuitenkin nostettua hyvin takaisin kuolaimelle ja ryhdikkääksi. En tiedä väsähtikö Harri radalla vai menikö muuten vain kipsiin, mutta radan aikana sain nostella turpaa ryntäistä käytännössä joka toisella askeleella. Pätkittäin Harri oli kovin hidas ja tahmea ja välillä taas ihan kivan aktiivinen ja ratsastettavissa.




A:n radalta saatiin yllättäen paremmat prosentit kuin B:stä, 57,22 %, mikä oli tähän mennessä paras tuloksemme helposta A:sta. Harri oli haastava ratsastaa, mutta sain sen kuitenkin pysymään himpun verran paremmin kuolaimella kuin viime kisoissa, joissa ratsastin A:n kangilla. Jälkimmäiseen rataan olin siis oikeastaan aika tyytyväinen - suoritettiin kaikki tehtävät ilman mokia ja menetimme pisteitä vain kuolaimen takana liikkumisesta ja lyhyestä käynnistä. Tässä siis kaksi ahkerasti treenattavaa seuraaviin kisoihin, niin ehkä päästään parantamaan tulosta taas. :)



Lopulta kisoista jäi siis kuitenkin ihan hyvä fiilis, vaikkei kumpikaan radoista ollut erityisen onnistunut eikä lähdetty kotiin palkintojen kanssa. Nyt tarvitaan vain tasaisuutta ratoihin; liika vauhti pois, mutta vastaavasti taas riittävästi aktiivisuutta, jotta muoto säilyy oikeana. Kultainen keskitie pitäisi siis löytää kisoissa yhtä hyvin kuin valmennuksissa. Oppimaan ja treenaamaanhan me lähdettiin kuitenkin, joten tavoite tuli täytettyä. Nyt ollaan taas yhtä kokemusta rikkaampia ja saatiin eväitä seuraaviin kisoihin.

Valtava kiitos kuvista Maijulle!







sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Oivalluksia estetunnilla

Tällä viikolla päästiin pitkästä aikaa taas Aksun kanssa ihan opetukseen hyppäämään! Päästiin kahden muun ratsukon seuraksi tunnille, joita on ilmeisesti tarkoitus jatkaa säännöllisemminkin. Säännöllinen tunneilla käyminen olisikin juuri se mitä nyt kaivataan Aksun kanssa; aivan liian usein olen joutunut käymään tallilla ihan yksin, jolloin en ole voinut hypätä ollenkaan. Toki toisinaan on kiva ratsastaa ihan kouluakin ja radalla laukkaileminen on hyväksi myös hyppäämistä ajatellen, mutta  monen viikon hyppytauko ei tee meille kummallekaan varmasti hyvää esteillä kehittymisen suhteen.


Jos nyt päästäisiin vaikka joka toinen viikko käymään tunneilla, niin päästäisiin varmasti myös kehittymään ratsukkona nopeammin. Yksinään ratsastaessa ja hypätessä on vaikea korjata omia virheitä etenkin, jos niitä ei itse huomaa. Nyt olen tunneilla saanut myös hyviä vinkkejä ylipäätään Aksun laukan ja hyppyjen parantamiseen, mutta lisäksi tietysti oman ratsastukseni parantamiseen.

Tunnilla aloitettiin työskentely puomeilla toisella pitkällä sivulla. Heti alusta saakka sain lähteä korjaamaan omaa ratsastustani; olen pitkään ratsastanut hitaan oloista ponia pyytämällä sitä reippaammin ja reippaammin eteen, mikä on kuitenkin johtanut vain siihen, että ponista tulee etupainoinen. Eteenpäin tuuppaamisen sijaan pitäisikin keskittyä enemmän siihen, että hevonen liikkuu aktiivisesti ylämäkeen. Tahdin ei tarvitse olla edes kovin nopea, kun hevosesta tulee paljon aktiivisempi ja ratsastettavampi, kun liike lähtee takajaloista oikein.



Samaan asiaan sain keskittyä myös laukassa. Ponin ei tarvitse mennä lujaa, vaan laukan täytyy suuntautua ylös. Laukannostoissakin saan vaatia täsmällisiä nostoja ylämäkeen, enkä saa tyytyä etupainoiseen valahtamiseen ravista laukkaan.

Aloitettiin hyppääminen pienillä ristikoilla tavoitteena tehdä laukanvaihdot esteen päällä. Taas kerran sain keskittyä pitämään ponin pään ylhäällä ja laukan aktiivisena, mutta riittävän hitaana. Kun Aksu tuli esteille lyhemmässä ja korkeammassa muodossa, se suoriutui myös esteistä helposti. Laukanvaihdotkin onnistuivat hyvin ja poni kuunteli apuja yllättävän hyvin! Esteillä sain ohjeen myödätä rohkeammin, jotta poni voi venyttää kaulaansa esteen päällä enemmän ja näin tehdä myös pyöreämpiä hyppyjä. Olen helposti jäänyt ratsastamaan esteitä liian lyhyellä ohjalla, koska olen ennakoinut jo esteen jälkeisiä laukka-askeleita, joiden aikana poni pitäisi saada kuulolle ja valmisteltua kohti seuraavaa estettä. Kun pidemmin myötääminen alkoi onnistua, teki poni myös paljon sulavampia hyppyjä!







Lopuksi hypättiin tehtäviä vielä lyhyenä ratana, joka opettajan mukaan sujuikin yllättävän kivasti. Lopputunnista Aksu oli paljon paremmin avuilla ja kulki aktiivisesti takaa eteen. En joutunut ratsastamaan ponia ollenkaan eteen radan aikana, vaan päinvastoin sain istua laukkaa kokoon kaarteissa.

Haasteeksi jäi vielä saada hevonen kääntymään paremmin ulkoavuilla. Kun Aksu ei kääntynyt ulkopohkeesta kovin helposti esteelle, jouduin kääntämään liikaa sisäohjalla. Sisäohjalla kääntäminen taas saa ulkolavan pullahtamaan ulos ja hevosen "kaatumaan" sisälle, jolloin vauhti hidastuu liikaa ja suoristamiseen ennen estettä ei jää välttämättä riittävästi aikaa. Kaatuminen vie laukasta myös vauhtia ja aktiivisuutta, mikä voi kostautua esteellä. Tätä siis treenataan jatkossa aktiivisemmin, jotta voidaan pärjätä myös kisoissa!

Kuvista ja videoinnista kuuluu suuri kiitos ja kunnia Emmalle!







lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kouluhevonen esteillä ja koulussa

Emma pääsi torstaina kuvaamaan meidän itsenäistä treeniä, kun käytiin Hartsan kanssa läpi kouluohjelmia sunnuntain kilpailuihin. Alkuverryttelyssä sovellettiin keskiviikon valmennuksessa tehtyä tehtävää; ratsastin laukkaa pääty-ympyrällä taivuttaen sisälle ja ympyrän kahdelle sivulle tein yhdestä useampaan volttia peräkkäin taivuttaen taas reippaasti hevosta koko rungostaan.





En tiedä johtuiko tuulesta vai mistä, mutta Harri oli kovin vauhdikas ja haastava saada koottua. Radat sujuivat ihan mukavasti, vaikkakin olisin halunnut päästä vaikuttamaan hevoseen vielä enemmän ja ratsastaa huolellisemmin.









Kouluratojen jälkeen Emma kantoi meille pitkälle sivulle pari kavalettia. Ei olla Harrin kanssa pitkään pitkään aikaan tehty mitään puomeilla tai kavaleteilla, joten oli hyvä käyttää tilaisuus hyödyksi, kun oli kaveri auttamassa kavalettien kanssa ja kentälläkään ei ollut meidän lisäksi ketään muita, joille oltaisiin voitu olla häiriöksi.

Harri tuli yllättävän rohkeasti kavaleteille ja ravissakin lähestyessä hyppäsi kavalettien yli. Aikaisemmin kun Harri on ollut todella varovainen ja huolestuneen oloinen hypätessä ja se on mieluusti hidastanut käyntiin tai pysähtynyt jo monta metriä ennen ensimmäistä kavalettia. Nytpä ruuna paineli korvat tötteröllä palikoita kohti ja loikkasi yli!

Tultiin kahta kavalettia in-and-out välillä molemmista suunnista ja onnistuneiden suoritusten jälkeen kasattiin kavaletit päällekkäin yhdeksi isommaksi esteeksi. Eipä Harri taaskaan kysellyt mitään, vaan laukkasi esteelle ja loikkasi tyytyväisenä. Vitsailinkin Emmalle, että vaihdetaan kokonaan lajia, jos ei koulukisoissa suju kivasti!






tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kun kaupasta ei löydy

Viikonlopun pikku projekti oli Harrin maastoilusuitsien uudistaminen. Tykkään ajatuksesta, että edes kerran - pari viikossa Harri saisi tulla ratsastetuksi ilman kuolaimia, kun toisinaan suussa on paljonkin rautaa kankien muodossa. Niinpä olen käyttänyt Harrilla Winnie-ponilta perittyjä hakamoreja, jotka nyt sattumalta ovat vaaleanpunaiset. Ihan söpöt juu, mutta ei välttämättä se Harrin ykkösjuttu ja lempiväri noin niinkuin pojalle. Selkeästi asialle siis piti tehdä jotakin.

Biltemasta hain metallinhohtoisen lilan spraymaalin ja autotallin perukoilta kaivoin esiin vanhat, pitkään käyttämättömänä olleet suitset. Maalasin kaikki metalliosat spraymaalilla ja pujotin vanhojen ja kulahtaneiden hackamoren nahkaosien päälle karvapehmusteet. Innostuinpa vielä lisäämään otsapantaan pieniä lilan sävyisiä timantteja - onnistui muuten yllättävän hyvin!

Siinäpä se, nyt on Harrilla vähän fiksumman väriset maastoilusuitset. Ei nämä nyt tyylikkäät ole, eikä ole tarkoitus ollakkaan. Kivan pirteät piristämään myös lenkkeilijöiden päivää, kun maastoillaan samoilla teillä. :)

Oletteko te tuunanneet varusteita, tai tehnyt varusteita itse alusta saakka? 






Kaikkien aikojen luetuimmat postaukset