sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Lomaromanssi 2018

Kyllä nyt taas poniratsastajaa hemmotellaan! Olen löytänyt itselleni kesäheilan; saanko esitellä ihastuttavan herrasmiesponin Aapon!


Kuulin ratsu-uransa alkutaipaleella olevasta vuonohevosruunasta jo talvella, kun Aapo-ponin omistaja kyseli Winnien omistajalta Maijulta, josko voisin ehkä joskus päästä auttelemaan myös Aapon kanssa. Talvella aikataulut olivat kuitenkin tiukilla ja kulkeminen Aapon kotitallille hankalaa, joten homma jäi muutamien viestien ja kuvien vaihtamiseen.

Kesä muutti kuviot, kun Aaposta tuli Winnien laidunkaveri. Maijun käydessä Winnien luona pääsen samalla kyydillä ratsastamaan Aapoa. Samalla pääsen moikkailemaan Winnietä säännöllisesti, vaikken sillä ratsastakaan. Maastoileminenkin on paljon mukavampaa, kun molemmille löytyy omat ratsut!




Pääsin tutustumaan Aapoon ensimmäisen kerran kesäkuun alkupuolella. Viime syksyyn saakka poni oli ollut ilmeisesti hyvin vähäisellä käytöllä ja sen osaaminen rajoittui suurin piirtein kääntymiseen ja käynnistä raviin siirtymiseen. Kevään aikana Aapo on opetellut ratsujuttuja ahkerasti ja nyt se liikkuukin melko kivassa muodossa kaikissa askellajeissa.

Tutustumiskerralla ratsastin ponin kuolaimettomilla, sillä niillä se toimii kuulemma parhaiten ja on tyytyväisin. Kuolaimiakin on kuitenkin käytetty ja saa kuulemma vapaasti käyttää jatkossa. Oma suhtautumiseni kuolaimettomaan on hieman ristiriitainen; pidän ajatuksesta, ettei hevosen suuhun tule painetta, mutta samalla tuntuu, että mahdollisuus kevyeen hienosäätöön katoaa.


Kuolaimettomalla johtavat ohjasotteet eivät vaikuta oikein, eikä puolipidäte sormia kevyesti puristamalla ole useinkaan riittävä saadakseen aikaan reaktiota. Mikäli hevonen on herkkä painoavuille ja kantaa itsensä makaamatta ohjalla, on kuolaimetonkin ihan toimiva peli ja opettaa ratsastajaa vaikuttamaan enemmän istunnalla kuin kädellä. Liikutan hevosia mielelläni välillä kuolaimettomalla, jotta hevosen suu saa levätä kuolaimesta, mutta tavoitteellisen ratsastuksen teen kuitenkin mielummin kuolaimella.




Aapo sulatti sydämeni leppoisalla asenteellaan ja yritteliäällä luonteellaan. Sen liikkeet olivat erittäin tasaiset istua ja muistuttivatkin minua teiniovuosieni rakkaudesta, Juli-vuoniksesta, joka muuten ratsastettavuudeltaan oli kuitenkin hyvin erilainen kuin Aapo. Aapo suoritti kivasti kaikki pyytämäni helpot tehtävät, vaikkakin laukannostot olivat hieman haastavia - niitä omistajakin toivoi treenattavan. Kuolaimettomalla Aapo valui hetkittäin etupainoiseksi ja "kuolaimen taakse", mutta takajalkoja aktivoimalla ryhti parani ja ohjastuntumakin keveni. Ratsastuksen päätteeksi yksi ponikuski oli taas yhtä hymyä pienen pystytukkaisen ponin selässä!

En malta odottaa puuhastelua tämän hurmurin kanssa, kunpa kesä kestäisi pidempään!




0

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Hyppyjen kautta lomalle

Tällä hetkellä Winnie rouskuttelee jo vihreää kesälaitumella, mutta palataan vielä muutaman viikon taakaisiin itsenäisiin estetreeneihin ennen lomatunnelmiin siirtymistä.

Sovittiin edellisen farssiin päättyneen estevalmennuksen jälkeen Maijun kanssa, että saisin hypätä Winniellä vielä ennen omaa lomaani ja ponin laitumelle lähtöä. Winnie oli tuntunut jo reippaaammalta ja normaalilta ratsastaa, mutta en halunnut ottaa riskiä turhasta valmennuksesta nihkeän ponin kanssa - mielummin hyppäisin itsenäisesti ponin ehdoilla ja jatkettaisiin valmennuksissa taas Winnien laidunloman jälkeen.



Emma lupautui hyppäämään seuranani ja rakennettiin viiden esteen rata, joka sisälsi muutaman suhteutetun linjan ja trippelin pitkällä lähestymisellä. Moona pääsi avustamaan meitä esteiden kanssa ja kuvaamaan samalla.

Halusin pitää radan simppelinä, jotta saataisiin varmasti onnistuneita pätkiä. Ei sarjaesteitä, ei tiukkoja käännöksiä, vaan laajoja kaarteita ja pitkiä lähestymisiä, jolloin esteistä ei tulisi ongelma, vaikka Winnie olisikin hidas. Aloiteltiin pienillä korkeuksilla ratsastaen kaikki esteet kertaalleen ja testaamalla suhteutetut välit.




Alusta saakka tuntui siltä, että tämän päivän treeni onnistuisi paremmin kuin edellinen valmennus. Winnie oli taas normaali itsensä; se laukkasi reippaasti eteenpäin, imi esteille ja hyppäsi mielellään. Suhteutetuilla linjoilla sitä sai ottaa hieman kiinni ja muutamaa metriä ennen esteitä ei tarvinnut tehdä enää mitään; poni eteni itse, eikä sitä tarvinnut yhtään tuupata.

Winnie sopi suteutettuihin väleihin hienosti ja hyppääminen oli taas helppoa. Trippeli oli jännittävämpi kuskin mielestä, kun taas Winnie muodosti kriisin korotetusta ristikosta; yhtäkkiä se näytti ilmeisesti aivan ylitsepääsemättömältä! Winnie kielsi ristikolle useamman kerran ennen kuin rohkaistui hyppäämään sen yli valtavalla ilmavaralla. Tämän jälkeen este oli taas hypättävissä, kun poni pääsi toteamaan, että siitä voi mennä yli kuten kaikista muistakin. Tamman tempaus lähinnä huvitti, sillä se on aina ollut todella varma hyppääjä.




Tultiin rataa muutamana eri versiona korottaen esteitä vähitellen. Winnie suoritti koko ajan tasaisella tahdilla, eikä kriisi-ristikon jälkeen ilmennyt enää ongelmia. Lopulta hypättiin rataa noin 80-90 cm korkeudessa, mikä sai riittää tällä kertaa. Jäi kyllä hyvä mieli, tähän oli hyvä päättää estetreenit tältä keväältä! Sujuvien ratojen jälkeen mieli haikaili jo taas kilpakentille, mutta saapa taas nähdä mikä jännitys iskee, kun kilpailuihin pitäisi taas joskus ponin laidunloman jälkeen lähteä. Nyt kuitenkin nautitaan kesästä ja rennommista viikoista ennen treenien jatkamista!



1

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Oma kehu haisee: vuoden paras puomitehtävä!

Puomi- ja kavalettitreeni on mitä mainiointa jumppaa niin este- kuin kouluhevosellekin. Takaosan lihakset vahvistuvat, hyppytekniikka kehittyy ja toivon mukaan myös ratsastettavuus paranee, kun hevonen joutuu reagoimaan niin hidastaviin kuin eteenpäinvieviinkin apuihin ja olemaan jatkuvasti kuulolla, valmiina seuraavaan tehtävään.



Sain Emmasta ja Novasta seuraa puomi-kavalettitreeneihin. Yhdistelimme tehtäviä molempien toiveiden mukaan niin, että saimme aikaan monipuolisen tehtäväkokonaisuuden, joka sisälsi paljon siirtymisiä sekä niin laukan kuin ravinkin säätelyä.

Kentälle kannettiin ravipuomit, kahden kavaletin suhteutettu linja, ristikko ravilähestymisellä ja pikkuruinen pystyeste laukkapuomeilla. Suhteutettu linja saatiin sopimaan molemmille hevosille noin 13 metrin välillä; Winnie saisi hieman venyttää kolmea laukka-askeltaan, kun taas Nova saisi tulla välin lyhyemmässä laukassa. 





Edellisestä estevalmennuksesta oli jäänyt hieman nihkeä fiilis kavalettiharjoituksia kohtaan, kun Winnie ei liikkunut erityisen innokkaasti eteenpäin. Ponin selkään kiivetessä hieman jännitti, tulisiko tästäkin treenistä samanlainen tahtojen taistelu ja tulisinko taas itse hikoilemaan enemmän kuin poni. Alkuverryttelyissä meno ei ollut kovin railakasta, mutta Winnie sentään liikkui pohkeesta eteenpäin. 

Työskentelin alkuun paljon laukassa; lyhensin ja pidensin laukkaa, annoin Winnien pinkoa pitkiä sivuja reippaammin istuen kevyessä istunnassa. Kun laukka pyöri, otin mukaan laukkapuomit ja pienen ristikon. Nyt Winnie tuntui jo hieman innostuvankin ja se alkoi tuntua taas omalta itseltään - siltä esteistä innostuvalta tammalta, jota saa ennemmin hieman pidättää, kuin ratsastaa eteenpäin.




Kun poni oli vertynyt ja tuntui hyvältä, päästiin päivän aiheeseen; täsmällisyyteen siirtymisissä ja puomitehtävillä. Rakentamamme tehtävä oli hirmu hyvä, vaikka itse sanonkin! Tarkkuutta vaativia osia oli paljon ja parannettavaa oli jokaiselle toistolle. Tehtävät sisälsivät suoristamista ja tasaista ravin tahtia ravipuomeille, laukan säätelyä laukkapuomeille ja kavaleteille sekä siirtymisiä ravista laukkaan ja laukasta raviin. Winnielle haastavin tehtävä oli tänään siirtyminen laukasta kavaletin jälkeen raviin ja jatkaminen ravissa ristikolle. Innostunut poni olisi niin mieluusti jatkanut reipasta laukkaa seuraavalle esteelle.



Homma pelitti taas niin kivasti, kun Winnie liikkui reippaasti eteenpäin. Sain tehdä pääasiassa töitä pidättääkseni hevosta; saadakseni sen riittävän lyhyeen laukkaan laukkapuomeille ja kavaleteille ja saadakseni sen siirtymään hallittuun raviin ennen ravitehtäviä. Toisena päivänä haasteet olisivat saattaneet olla päinvastaiset, mikä antaakin aihetta tehdä tätä tehtävää toistekin!




2

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Kun ei vain kulje!

Saatiin sovittua huhti-toukokuun vaihteeseen vielä yksi Julia Engblomin estevalmennus ennen kesää. Tällä kertaa ratsukoita oli kolme, minkä vuoksi päädyin ottamaan Winnien kanssa yksityistunnin. Hevoset saivat hypätä yhdessä ja ponikokoinen Winnie sai suorittaa rauhassa yksinään. 


Päästiin vihdoin kentälle pitkän hallikauden jälkeen. Oli ihanaa, kun vihdoin oli taas enemmän tilaa käytössä! Suurempi ratsastusala käytettiin heti hyväksi pidentämällä suhteutettujen linjojen välejä. Tällä valmennuskerralla keskityttiin taas suoruuteen ja askeleiden ratsastamiseen; suhteutettuja linjoja ja sarjaa ratsastettiin vaaditulla askelmäärällä, joka edellytti laukan säätelyä. 

Työskentely aloitettiin pienellä kavaletilla keskellä kenttää ratsastaen suoralla linjalla kavaletille ja kääntämällä iso voltti sen ympäri. Voltilta palattiin kavaletille ja jatkettiin suoraa linjaa toiseen päätyyn saakka. Winnie pysyi hyvin linjalla ja kääntyi voltilla ulkoavuilla, mutta sen eteenpäinpyrkimys oli täysin kadoksissa. En olisi uskonut, että joudun kevään ensimmäisissä ulkoestetreeneissä ratsastamaan sitä näin paljon eteenpäin!



Winnie hyppäsi hyvin ja ihan mielellään, mutta se ei tällä kertaa edennyt ollenkaan. Se suoriutui vaadituilla askelmäärillä linjoista, mutta jouduin tekemään paljon normaalia enemmän töitä, jotta sain laukan etenemään riittävästi. Askeleiden sovittaminen esteille oli tällä kertaa paljon haastavampaa, koska poni ei ajatellut itse eteenpäin. Muutamille esteille poni aikoi ottaa pienen lisäaskeleen, mutta päättikin lopulta heittäytyä kauempaa esteen yli. Sarjan ensimmäiselle osalle, okserille, Winnie heittäytyi ensimmäisellä yrittämällä kunnolla sekaan kaataen koko esteen.

Poni sai tehdä hyppyjä lyhyissä pätkissä. Suoritettiin tehtävä ja annettiin taas hengähdystauko ennen seuraavaa pätkää. Päädyttiin valmentajan kanssa epäilemään kiimaa nihkeän ratsastettavuuden syyksi, sillä kiimaoireita oli jonkin aikaa ollut jo näkyvissä ja muutakaan selkeää syytä ponin hitaudelle ei ollut. Ruokinta on kunnossa ja liikutus ollut normaalia, eikä erityisen rasittavaa.



Loppua kohden Winnie tuntui hieman reipastuvan; en tiedä innostuiko se päästessään hyppäämään rataa vai vertyikö se. Lopeteltiin kuitenkin hyvän sään aikana, kun saatiin muutama onnistunut suoritus pienillä estekorkeuksilla. Olisi hölmöä työskennellä liikaa ja odottaa epäonnistumista, jolloin oltaisiin taas vaarassa heikentää ponin hyppymotivaatiota. 

Tällä kertaa meidän treenit jäi siis hieman tyngäksi, mutta toivottavasti seuraavalla kerralla päästään tekemään taas vähän enemmän. Tälläkin kertaa saatiin kuitenkin onnistuneita suorituksia ja itse sain olla ylpeä siitä, että kykenin ratsastamaan ponin tehtävien läpi, vaikkei se ollut parhaimmillansa. Ihan hyvää harjoitusta ratsastaa poniin välillä enemmän energiaa, kun normaalitilanteessa tilanne on usein aivan päinvastainen!


2

tiistai 29. toukokuuta 2018

Hevosen ja valokuvan voimauttava taika

Tutustuin blogipiirien kautta hevoskuvaaja Annikaan jo useampi vuosi sitten. Olen saanut seurata Annikan kehittymistä kuvaajana ja päässyt muutamia kertoja kulissien taakse, kun olen saanut toimia kuvissa mallina Harrin kanssa. Annika on ikuistanut satumaisen Harrin niin Turun linnalla kuin tallin lähimetsässäkin ja nämä kuvat ovat yksiä rakkaimpia muistojani tuosta hevosesta.

Kevättalvella Annikan kanssa tuli taas puheeksi kuvaussuunnitelmat, joihin voisin sopia malliksi tällä kertaa Winnien kanssa. Innostuin ideasta, joka oli suhteellisen helposti toteutettavissa; kuvat voitaisiin ottaa tallin pihapiirissä, eikä hevosta tarvitsisi kuljettaa minnekkään. Näyttävän elementin kuviin toisi valtava määrä kangasta, joka kiinnitettäisiin jo olemassa olevaan mekkooni.


Avuksi saatiin myöskin kuvaamisesta innostunut Emma, joka päätyi tällä kertaa käsittelemään hevosta ja heittelemään kangasta ilmaan tuulen vietäväksi. Kahden ihmisen voimin näitä kuvia ei olisi saatu mitenkään tehtyä!

Jottei kuvaaminen olisi ollut liian helppoa, toi ihastuttava Suomen kevätsää oman twistinsä kuvauksiin. Sääennusteiden mukaan sateen mahdollisuus oli pieni, mutta eikös kuvauksen loppupuolella alkanut tihuttamaan vettä. Aivan kuin kymmenen asteen lämpötilassa ei olisi ollut jo muutenkin riittävän kylmää seisoskella pikkumekossa paljain jaloin... Lisäksi tuuli toi omat haasteensa, sillä puuskainen tuuli painoi helposti ilmaan heitetyn helman alas.


Annikan mietteitä kuvauksesta ja valmiista kuvista voi käydä lukemassa hänen blogissaan.

Kylmässä viimassa tihkusateessa seisoessa, tukka tuulen takuttamana ja varpaat peuran p*skassa olo ei ollut varsinaisesti kovin hehkeä. Ilma oli harmaa ja puut vielä lehdettömiä. Winnie näytti turhautuneelta, eikä se olisi malttanut seistä oikein paikoillaan. Kaikesta tästä huolimatta Annika taikoi kuitenkin aivan satumaisia kuvia. En olisi osannut odottaa näin hyvää tulosta!


Olen lukenut paljon voimauttavasta valokuvauksesta, jota on toteutettu esimerkiksi lastenkodin tyttöjen kanssa. Kun katselen näitä Annikan ottamia kuvia, uskon, että ymmärrän ripauksen siitä, mitä nämä tytöt ovat saaneet kokea kuvien kautta. Tällä selfieiden aikakaudella harva pääsee ikuistetuksi valokuvaajan toimesta kauniisiin kuviin, joissa saa olla juuri se pikkutytön unelmien prinsessa.

Ensimmäinen kuva on ehdoton suosikkini, mikä on sinun?


3

torstai 24. toukokuuta 2018

Askel kohti VOKP:ia

Veikka on edennyt kouluratsun urallaan huimin harppauksin. Se on saanut lihasta niin takaosaansa kuin kaulaansakin ja jaksaa nyt kantaa itsensä ryhdikkäämpänä kuin koskaan aikaisemmin. Ruunan rupsukkaa pystyy jo hieman kokoamaankin, mikä on mahdollistanut taas uusien juttujen harjoittelemisen. Veikka on varsinainen vastalaukkakone ja sen siirtymiset askellajien välillä ovat parantuneet huomattavasti. Parhaina päivinään Veikkis on harjoitellut jopa sulkuväistöjen alkeita laukassa!



Kun tuo raskasrakenteinen ja vaatimattomat liikkeet omaava poni nappasi ensimmäiseltä helpon A:n radaltaan sijoituksen ja odotukset ylittävät prosentit, sain vahvistuksen mietteilleni siitä, että Veikka alkaa olla valmis kankisuitsiin. Perushommat pelittävät sylinterikuolaimella niin kivasti, että poni saisi alkaa vähitellen totutella kankiin, joilla päästään tekemään vielä pientä hienosäätöä kouluharjoitteluun.

Tallikaverini Emma Winnien tallilta lähti kaverikseni Ruskolle kuvaushommiin, kun Veikka otti askeleen kohti Vakavasti Otettavaa KouluPonia. Veikkis sai lainata Winnien kankisuitsia, jotka lopulta tuntuivat istuvan Veikan päähän paremmin kuin Winnielle. Kuolainkokokin on molemmilla sama, joten ylimääräisiä ostoksia ei tarvinnut tämän kokeilun eteen tehdä. Mikäli Veikka aikoo vakavissaan jatkaa koulutreenejä, voi olla, että Winnie tarvitsee uudet, paremmin omaan päähänsä sopivat kankisuitset. (Jos jollain on sattumalta iso poni/ cob kokoiset kanget kaupan, niin täällä on ostaja!)




Veikka on ehtinyt jonkin aikaa jo totutella vipuvarren vaikutukseen suussaan, kun olen ratsastanut ponia babypelhamilla kahdella ohjalla. Alun vastusteluiden jälkeen Veikka hyväksyi pelhamin ja toimi sillä oikein kivasti. Kun suuhun iskettiin kaksi kuolainta, ei poni uhrannut jutulle ajatustakaan. Aivan kuin hommassa ei olisi ollut mitään uutta!

Ensimmäinen kankitreeni sai olla normaalia ratsastusta lyhyempi ja simppelimpi. Verryttelyn ajan kankiohja sai roikkua löysänä ja varsinaisessa työskentelyssäkin se sai olla vain kevyellä tuntumalla. Tällä kertaa ei tehty ihmeempiä temppuja tai harjoiteltu uusia asioita, vaan käytännössä ratsastin vain askellajit läpi tehden siirtymisiä ja muutamia lisäyksiä.




Veikka toimi kuin unelma! Se liikkui aktiivisesti, mutta pysyi kevyellä kuolaintuntumalla. Se oli ryhdikäs ja kuulolla ja antoi itsestään koko ajan 100%! Veikassa yksi parhaita puolia onkin sen työmoraali; se tekee töitä aina mielellään ja yrittää aina täysillä, vaikka asiat tuntuisivatkin vaikeilta. Se harvoin kyseenalaistaa tai kiukuttelee ja usein tuntuu, että se jopa nauttii saadessaan esittää parastaan! Etenkin keskiraveissa Veikka lähtee nykyään kuin tykin suusta ja harppoo sellaisia askeleita, joita en saisi siitä väkisin puristettua ulos.





Koko ratsastuksen ajan sain istua satulassa hymyssä suin. Treenejä olisi voinut jatkaa loputtomiin, mutta lopeteltiin kuitenkin hyviin suorituksiin, kun poni ei ollut vielä väsähtänyt. Kehujen saattelemana Veikka pääsi vielä pienelle maastokävelylle, jolta Emma räpsikin vielä muutaman super kivan kuvan.

Näillä eväillä jatketaan eteenpäin treeneissä ja toivotaan, että Veikka pääsisi vielä kesän aikana esittämään taitonsa jossain pienissä koulukisoissa.





6

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat