torstai 14. toukokuuta 2015

Väistöjä, väistöjä, väistöjä

Tänään oli taas astetta haastavampi kouluvalmennus, kun treenailtiin ihan uusia ja hankalia juttuja. Verkassa pyrittiin saamaan Harri aktiiviseksi ja kevyeksi kädelle ja jatkettiinkin samaa tehtävää kuin viime valmennuksen lopussa. Harri ei saisi nojata kädelle, vaan painavaksi tullessaan se sai pidätteillä muistutuksen huolehtia oman ruhonsa kantamisesta. Kun hevonen keveni edestä, se sai heti myötäyksen ohjalla. Nopeasti Harri hyväksyikin ajatuksen, että kädelle painamista ei hyväksytty laisinkaan.

Ravissa ja laukassa pureuduttiin vielä aktiiviseen, takaosalta lähtevään liikkeeseen. Hevosen pitäisi jatkaa halutussa temmossa, vaikka pohkeet päästettäisiinkin kokonaan kyljistä irti. Tässä päti Kyra Kyrklundin potkukelkka -teoria; lisää vauhtia potkaistaan vasta, kun vauhti on hiipumassa. Näin hevonen pysyy herkkänä avuille. Samaa hommaa sovellettiin myös pohkeenväistötehtävässä myöhemmin.

Verryttelyn jälkeen puuhailtiin pohkeenväistöjä vuorotellen molemmista suunnista kulmasta pituushalkaisijalle, josta jatkettiin suoralla hevosella päätyyn saakka. Väistöjen kanssa leikiteltiin hidastamalla ravin tahtia väistön sisällä ja muuttamalla väistön jyrkkyyttä niin, ettei hevonen voi automaattisesti harppoa omassa tahdissaan ja poikituksessaan apujen läpi.

Väistöjen jälkeen palauteltiin mieliin avo- ja sulkutaivutuksia ja jatkettiinkin väistötehtävää astetta haastavampana tehden avoväistöjä. Sulkuväistöjä olen tehnyt jonkin verran laukassa, mutta avoväistöt olivat aivan uusi juttu. Näistä tehtiin ravissa ja myös laukassa ja saatiin kuin saatiinkin joitain ihan hyviä pätkiä.

Ystäväni Liina oli tällä kertaa kuvaamassa meitä ja sainkin kattavasti videomateriaalia koko valmennuksesta. Alunperin Liina oli tulossa valokuvaamaan, mutta järveksi muuntautuneen kentän vuoksi jouduttiinkin hämärään maneesiin. Uusi yritys kuvauksen suhteen siis joku toinen kerta. :)

2 kommenttia

  1. Tosi kiva idea videossa :) jään seurailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla idealla toteutettuja videoita löytyy lisää kouluvalmennuspostauksista, jos kiinnostaa :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat