torstai 9. huhtikuuta 2015

Lukijakyselyn tuloksia

Aivan ensin suuri kiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Sainkin yllättävän suuren määrän vastauksia, joista saa jo ihan kattavan kuvan lukijoiden ajatuksista ja toiveista. Kyselyn halusin tehdä siksi, että saisin kartoitettua lukijoiden kiinnostuksenkohteita sekä saadakseni vinkkejä siitä, mihin suuntaan blogiani kannattaa lähteä kehittämään, jotta se palvelisi lukijoitaan mahdollisimman hyvin. Omaksi iloksi kirjoitettu ratsastuspäiväkirja kun on useammassa vuodessa päässyt hieman laajenemaan, eikä bloggaaminen pyörikkään enää vain oman navan ympärillä.

Tässä joitain kyselystä saatuja tilastoja, jotka saattavat kiinnostaa myös teitä lukijoita. Tällaista porukkaa täällä pyörii ja näistä asioista olette kiinnostuneita! Mikäli et ehtinyt vastaamaan kyselyyn tai mieleesi tuli vielä jotain lisättävää tai parannusehdotuksia blogiin, niin kommentoi toki rohkeasti alle!


Peruskysymyksissä jakaumat eivät yllättäneet. Lukijoita on monen ikäisiä ja suurin osa lukijoista on rekisteröityneitä, vaikkakin rekisteröitymättömiäkin lukijoita on paljon, josta viestii myös blogin kävijätilastot.


En ole oikeastaan ikinä mainostanut blogiani missään, joten oli mielenkiintoista nähdä mitä kautta lukijat ovat blogiini tiensä löytäneet. Yllättäen youtube -tilini kautta on tullut 20 % lukijoista, jotka vastasivat kyselyyn!


Blogin lukijatilastot ovat olleet koko ajan nousussa, mutta yllättävää oli, että vastanneista jopa neljäsosa oli tuoreita lukijoita. Vastaavasti kuitenkin yli puolet vastanneista ovat seuranneet blogia jo yli vuoden, mikä viestii mukavasti siitä, että lukijat ovat viihtyneet ja sitoutuneet blogiin.


Videopostausten suosio jaksaa yllättää minua aina vain uudestaan ja uudestaan! Kaipa sitä täytyy vain vähitellen uskoa ja ryhtyä toteuttamaan niitäkin useammin. Positiivista oli kuitenkin huomata, että kaikenlaiset postaukset ovat pääosin kiinnostavia. Ilmeisesti siis hyvin menee, kunhan vaihtelua on riittävästi?












Suuri kiitos sille 60 % osuudelle lukijoista, jotka kommentoivat edes toisinaan! Bloggaaminen on lopulta kovin yksinäistä touhua, vaikka säännöllisiä lukijoita on kuitenkin monta sataa. Välillä tuntuu hassulta kirjoittaa pitkät pätkät tekstiä satojen ihmisten luettavaksi saamatta kuitenkaan mitään palautetta. Vähän kuin pitäisi puhetta tai esitelmää suurelle yleisölle spottivaloissa niin, ettei pysty näkemään yleisöä tai sen reaktiota puheeseen.

Kommentoimiseen vaikuttaa kyselyn mukaan monet tekijät; puhelimella tai bloglovingin kautta kommentoiminen on liian työlästä, toisinaan vaivaa saamattomuus ja välillä ei ole mitään fiksua kommentoitavaa. Kommenttien kirjoittamiseen taas rohkaisee tekstit joihin lukija voi samaistua tai erityisen kiva tai hyvä postaus.


Tämän osion perusteella ilmeisesti sekä blogin konsepti että sisältö ovat ihan hyvällä mallilla. Blogia luetaan kiinnostavan sisällön vuoksi, mutta myös julkaisuiden laatu on kunnossa ja rohkaisee lukemaan. Onnekseni vain harva lukee blogia "massan mukana" suurehkon lukijamäärän vuoksi!


Laatuun haluan pyrkiä ja siksi tahdon myös kartoittaa lukijoiden mielipiteitä ja toiveita blogin suhteen. Hyvällä mallilla näyttää asiat olevan, mutta kova halu on tehdä tästä entistäkin laadukkaampi ja lukijoita palveleva blogi.


Parannusehdotuksia blogin suhteen oli ilo lukea. Yleisesti kaikki on varsin hyvin, mutta saisin panostaa enemmän postausten monipuolisuuteen ja vaihtelevuuteen. Kaikki kiinnostaa, mutta sopivissa määrin siis. Erityisesti videopostauksia, tallikierroksia ja maastakäsittelyä toivottiin lisää, joten niihin yritän panostaa erityisesti kevään ja kesän aikana. Muutamia ulkoasuun liittyviä toiveita ja vinkkejä sain ja niihin reagoin myös osaamiseni mukaan. Myös erilaisia erikoispostauksia ja mielipidepostauksia toivottiin ja niitä mieluusti myös toteuttaisin, joten otankin ilomielin vastaan toiveita näiden postausten aiheista. :)


Kiitos jokaiselle vastauksista ja suuri kiitos koko lukijakunnalle blogissa viihtymisestä!

2 kommenttia

  1. Mua kiinnostaa tietää, että millä ohjelmalla/sovelluksella tmv teit nämä? Suunnitelmissa olisi itsekin tulevaisuudessa tehdä jotakin tämän kaltaista, vaikka pieni blogi onkin kyseessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein tämän Google Forms ohjelmalla, ilmainen ja helppo! :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat