sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Ulkoavut!

Tällä viikolla päästiin Aksun kanssa taas ihan tunnille hyppäämään. Hypättiin lyhyttä rataa kaarevalla suhteutetulla linjalla ja sarjaesteellä. Aloitettiin työskentely itsenäisen raviverryttelyn jälkeen pääty-ympyrällä laukassa keskittyen siihen, että hevonen on hyvin ulkoavuilla. Keskityttiin erityisesti Aksun kanssa taas siihen, että poni käyttää takajalkojaan ja on rehellisesti ulkoavuilla niin, että ponin kääntäminen onnistuu ilman sisäohjasta repimistä. Paineen piti tuntua ulko-ohjalla, jolloin sisäohjalla pystyi hetkittäin taivuttamaan ja asettamaan sisälle jäämättä kuitenkaan vetämään ohjasta.

Hyppääminen aloitettiin pieniltä ristikoilta, joilla keskityttiin suoraan lähestymiseen ja laukan vaihtumiseen esteen päällä. Sain Aksun tuotua hyvillä teillä esteille, mutta sain ohjeen ajatella itse aktiivisemmin esteen yli. Keskityin liikaa esteelle ratsastamiseen, jolloin ajatukseni jäivät esteen juurelle ja Aksu otti helposti turhia pikkuaskeleita ennen hyppyä tai sitten en itse päässyt erityisen hyvin hyppyihin mukaan. Hypyt alkoivat sujua paljon paremmin, kun keskityin ratsastamaan esteen takapuolelle saakka.

Rataa hypätessä korostui taas ulkoapujen tärkeys ja se, että poni tosissaan kääntyy ulkoavuista. Sarjalle tultiin ensin aivan kamalalla kiemuratiellä, kun en saanut ponia kääntymään ulkopohkeesta suoralle linjalle kohti esteitä. Loppua kohden kääntäminen helpottui, mutta kyllä poni saisi tulla vielä herkemmäksi kääntymään ja taipumaan ulkopohkeesta ja samalla saisin myös itse opetella kokonaan pois sisäohjalla kääntämisestä.

Tunnista jäi taas hyvä fiilis ja tunne siitä, että ollaan taas opittu jotakin. Nyt meillä on taas vähän paremmat valmiudet treenata itse lisää ja lähteä kilpailemaankin. Yritetään saada vielä parin viikon päähän sovittua yksi estetunti ennen vappuviikon jälkeisiä kisoja, joihin lähdetään hyppäämään 80 cm luokkaan.

Videoinnista tällä kertaa iso kiitos Sirulle!


2 kommenttia

  1. Vitsi, mä oon kattonu sun ja julitan viedoita youtubesta joskus mut en tienny et sulla on blogi :o
    Mut tää vaikuttaa tosi hyvältä nii jäänpä seurailemaan (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon aika heikosti mainostanut blogia youtubekanavalla, etenkin nyt kun on vähemmän tullut enää videoita tehtyä.. Ehkä pitää tuokin asia korjata. :)
      Toivottavasti viihdyt lukijana, tervetuloa! :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat