tiistai 25. joulukuuta 2012

Villi lentokoneponi!


Nenna tuli taas pitkästä aikaa tallille mukaan kuvaamaan ja moikkaamaan Winnietä. Juuri kun lähdettiin tallille päin, alkoi tulla lunta suunnilleen vaakasuorassa ja hirvittävän paljon. Winnielläkin oli tarhassa loimensa päällä kunnon kerros lunta!

W sai päähänsä suitset ja jalkoihin suojat. Kipitettiin lumipyryssä kentälle, jossa poni sai kipitellä vapaana sen aikaa, kun kasattiin Nennan kanssa toiselle pitkälle sivulle irtohypytyskuja. Tehtävä oli sama kuin edellispäivänä hypätessä; innari, 1 laukka-askel, okseri. Winnie ymmärsi jutun idean heti ja innostui hyppäämisestä, kun sai kerrankin tehdä sitä ilman selässä häiritsevää ratsastajaa. Ponille ei tarvinnut kuin näyttää vähän suuntaa, niin se lähti tyytyväisenä hyppykujalle. Välillä energiaa oli niin paljon ylimääräistä, että kenttää piti laukata ympäri pari kierrosta ennen kuin pystyi taas suuntaamaan kujalle.

Korotettiin okseria muutaman kerran ja pidennettiin samalla esteiden välejä. Winnie hyppäsi omasta halustaan ja tyytyväisenä ilman yhtäkään kieltoa. Lopuksi poni otti okserin takapuomin useamman kerran alas, kun se nosti laukan kovin myöhään, eikä saanut riittävästi ponnua esteen ylittämiseen puhtaasti. Videoita tarkastellessa huomasin sen, ettei Winnie avaa takajalkojaan hypyissä ollenkaan. Ratsain ollaan hypätty sen verran pieniä, ettei asia ole pistänyt silmään videoita katsoessa. Vähän isommilla esteillä ponin pitäisi kuitenkin oppia ojentamaan jalkansa taakse hypyn alastulossa, kun nykyään se vielä vain kipristää jalkansa suppuun vatsan alle. Tämän takia Winnie ottaa usein puomeja alas takajaloillaan.



Käytiin kävelemässä vielä loppuverryttelylenkki, jonka jälkeen sulkeuduttiin Nennan kanssa Winnien ja sen tarhakaverin karsinoiden välissä olevaan varuste/rehuvarastoon laittamaan valmiiksi iltamössöjä. Varastohuoneeseen kuljetaan toisen ponin tarhan kautta, minkä vuoksi poni pääsikin räpläämään ulkopuolella olevaa salpaa. Meinasi tulla kylmä ja kurja joulupäivä hevosten myslejä syödessä, kun poni sai meidät lukittua sisälle!


















4 kommenttia

  1. Ihania kuvia! Winnie on just sellainen S a t u p o n i.
    Itte pisti kanssa silmään ne takajalat.
    PS: Hyvä Winnie,essi ja nenna kannattaakin lukita. ;)

    VastaaPoista
  2. kui korkein oli korkein este jota hypytitte ? ihana postaus c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitattu, mytta varmaan metrin paikkeilla oli korkein okseri:)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat