keskiviikko 29. elokuuta 2012

Hymyilevä villiponi



Eilen työskentelin Winnien kanssa taas maastakäsin. Treenattiin paljon peruutuksia ja väistämistä etenkin takaosalla. Hevosen kun pitäisi väistää ihmistä niin etu- kuin takaosallaankin kun siihen vain kohdistetaan painetta ihan fyysisesti tai vain elekielellä. Winnie on viimeaikoina kehittynyt taas etenkin peruuttamisessa, mutta se näytti ymmärtävän myös idean takaosan väistätykseen. Kävelin päättäväisesti kohti hevosen takaosaa mielessäni ajatus siitä, että tahdon sisemmän takajalan liikkuvan ensimmäisenä. Alkuun poni aloitti liikkeen etujaloillaan, mutta lopulta se väisti takaosallaan askeleen- pari ja pysähtyi, kun itse taas rentouduin ja väistin paineen pois. Hieno poni!

Treenattiin myös hetki pallon kanssa. Winnie kun tykkää kyllä tuuppia sitä turvallaan, mutta jaloillaan se ei oikein tahtoisi siihen koskea. Niimpä opetin Winnielle pallon kuljettamista jaloilla niin, että ohjasin ponin toiselle puolelle palloa, menin itse vastakkaiselle puolelle ja pyysin sitä tulemaan luokseni. Pitkään poni aina kiersi pallon, mutta väistin itse pois, jolloin poni ei päässyt päämääräänsä palloa kiertämällä. Pikkuhiljaa se alkoi ensin hipaista palloa ja lopulta vain kävellä sitä päin, kun oppi saavansa siitä hyvästä namin.




Lopuksi vielä irtojuoksutin ponin, sillä halusin sen liikkuvan kunnolla ja purkavan energiansa. Winnie kun menee tänään ratsastuskoulutunnille sille ennestään vieraan ratsastajan kanssa, joten en halua lisätä yhtälöön vielä ylimääräisiä energiapiikkejä. Yleensä Winnie ei niin syty irtojuoksutuksesta, mutta tällä kertaa se oli oikein reippaalla päällä - irtojuoksutus oli siis okein hyvä valinta.

Ponin rauhoituttua muisteltiin taas vähän hymyilemistä. Olen yrittänyt opettaa Winnien hymyilemään käsimerkistä ja pientä edistystä on jo tapahtunutkin. Ainakin tämä on harmiton temppu, mikäli poni sen oikein kunnolla joskus vielä oppii. ;) Ketään tuskin kamalasti häiritsee villisti tunneilla hymyilevä poni, kun se ei sentään herkkujen toivossa tarjoa ratsastajalle pystyynhyppimistä tai käy makuulle.















2 kommenttia

  1. voi ei kun se on ihana kun tuollein riehuu :) en kyl vieläkään ymmärrä miten joku voi saada kaulan noin kiemuralle! :D ja ihana video taas kerran (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hänestä kyllä näkee kun hän nauttii elämästä ja pitää kivaa! :) Ja joo, ihmettelen todellakin myös että mitä nikamia ja lihaksia siltä puuttuu kaulasta kun se menee noin rullalle, ihme kun ei oo jumissa! :D

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat