maanantai 20. elokuuta 2012

Sairaspäivän shoppailua

Lukijoiden toiveesta Essin poniblogia voi seurata
nyt myös instragramin kautta! Käyttäjätunnus on essimon
, hyväksyn kaikki pyynnöt. :)
Minä olen kipeä ihan todella pitkästä aikaa! Kun on ollut täysin terveenä vähintäänkin viimeisen puoli vuotta, tuntuu normaali flunssakin jo aivan mahdottomalta taudilta. Päätä särkee, vilunväreet kulkee pitkin selkää, nenä on tukossa, silmät kirvelee ja kurkkuun sattuu. Lämpöäkin on valtaisan hurjat 37,2 astetta, mutta siitähän saa enemmän säälipisteitä kun kehon normaalilämpö on tasan 36 ? ;)

Olen kuitenkin sitä mieltä, että hevoset hoidetaan vaikka pää kainalossa. Viime kesänäkin kävin tallilla todella huonossa kunnossa kaksi päivää isohkon leikkauksen jälkeen, ponit paransi kyllä heti oloa! Tänään oli kuitenkin sen verran heikko happi, etten haaveillutkaan Winnien ratsastamisesta. Tarkoitus olisi kuitenkin tulla pian kuntoon, joten päädyin juoksuttamaan ponin pitkästä aikaa ihan kunnolla narun päässä. Vapaana juoksutettaessa kun joudun liikkumaan enemmän hevosta ohjaillakseni, joten nyt oli helpointa pitää hevonen pyöreällä ympyrällä liinan päässä.

Winnie oli todella yhteistyöhaluinen. Kaipa se huomasi että Essillä on vähän paha olla, eikä siis järjestänyt mitään ylimääräistä ohjelmaa esimerkiksi kieltäytymällä liikkumasta. ;) Juoksutin käynnissä ja ravissa ongelmitta ilman juoksutusraippaa, mutta laukan ajaksi otin piiskan mukaan, sillä halusin varmistua nopeista reaktioista. Kun raippa on apuna "laukka" sanan kanssa, on hyvä elätellä toiveita että ehkä seuraavalla kerralla riittää taas pelkkä sanallinen käsky.

Loppukävelyillä käytiin kävelemässä maneesin ympäri sen ulkopuolelta ja parkkipaikalla törmättiin yllätykseksemme läheisestä vanhainkodista tuttuun vanhukseen ja hoitajaan. Hoitaja oli työntänyt vanhaa miestä pyörätuolissa reilun puolen kilometrin matkan kuoppaista hiekkatietä, että tämä saisi nähdä hevosia. Osuttiin Winnien kanssa paikalle kuin tilauksesta! Winnie käyttäytyi oikein edustavasti ja tervehti miestä asiallisen rauhallisesti pysymällä vähän matkan päässä ja ojentamalla kaulaansa rauhallisesti vanhusta kohti. Varoittelinkin, että hevonen on nuori ja hieman säheltäväinen, mutta poni hillitsi itsensä hienosti ja antoi vanhan hevosmiehen silitellä pehmoista turpaansa. Olipas ihanaa piristää toisten päivää!

Päätin myös sairaspäivän kunniaksi piristää itseäni shoppailemalla vähän. Jouduin käymään Turussa lääkärissä sairaslomatodistusta varten, joten piipahdin pikaisesti myös Reunoksen alemyynneissä. Mukaan tarttui Kingslandin kesän 2012 malliston t-paita. En ole pahemmin yleensä pitänyt KL t-paidoista (ja olen pitänyt niitä silkkana typeränä rahastuksena, kuka maksaa 56 euroa t-paidasta?!), mutta ihastuin paidan istuvuuteen ja laadukkaan oloiseen materiaaliin. Ulkonäkökin miellytti, joten paita tarttui mukaan kun sen kerran suht halvalla sai.

Kipeänä tulee helposti istuttua päivä koneella ja se kyllä kuluikin nettikauppoja selaillessa. Päädyin tekemään tilauksen Hööksiltä, josta saa vielä muutaman päivän ajan tilattua ilman postikuluja. "Pakollisia" löytöjä oli tällä kertaa

Winnien riimuun sopiva riimunaru

Ratsastusloimi talven pakkaspäiville, ruskeaa fleeceä

Punaiset ratsastushousut puolipaikkaisena

Kahdet perus ratsastussukat, punaisena ja sinisenä




Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat