torstai 11. syyskuuta 2014

Mainion monipuolisesti

Olen ratsastanut taas kovin aktiivisesti viime viikkojen aikana. Olen ollut ihan niin ahkera, ettei ylimääräistä vapaa-aikaa ole oikeastaan jäänyt, minkä vuoksi blogin päivittäminenkin on välillä ollut hitaan puoleista. Tässä puuhailuja noin viikon ajalta!

Viime viikolla Harri sai yhden vapaapäivänsä lisäksi liikkua yhden treenipäivän ilman ratsastajaa. Kävin juoksuttamassa pikkumiehen illalla auringon jo laskiessa, kun olin saanut kaikki hevoset ruokittua.










Ebeniä olen liikutellut taas muutamana päivänä viikossa. Ollaan käyty maastoilemassa ilman satulaa ja treenattu kentällä ihan melkein vakavastikin. Viimeksi tiistaina ratsastin Ebyn ihan kunnolla, jolloin aikaakin vierähti hevosen selässä noin tunti. Eben oli tavallista vakaampi ja tasaisempi edestä, mutta vauhtia oli hippasen liikaa. Laukassa tuntui hetkittäin, ettei hevonen ole edes ihan hallinnassa koko ajan. Pidemmän laukkatyöskentelyn jälkeen vanhaherrakin rauhoittui ja saatiin aikaiseksi ihan fiksua ja inhimillistä laukkaa.








Lauantaina oli Ebyn maastopäivä, jolloin käytiin tekemässä vähän reilu puolen tunnin kävelylenkki. Hiekkatiellä otettiin muutama raviaskelkin, mutta muuten edettiin rauhallisessa tahdissa pitkin ohjin.
Harrin kanssa ollaan tehty töitä kentällä ja treenattu nyt pääasiassa taivuttamista ja ravin ja laukan kokoamista. Tavoitteena olisi, että Harri liikkuu mahdollisimman paljon "oikein päin" ja aktiivisesti takaosastaan, eikä pelkästään kivan pyöreässä muodossa. Siirtymisillä kootun- ja harjoituslaukan välillä tehdään lihaksia hartsan takaosaan.

Vajaan tunnin koulutreenien jälkeen käydään lähes poikkeuksetta kävelemässä loppukäynnit maastossa.

Seuraava tunti Harrin kanssa onkin lauantaina aamulla, yritän saada jonkun kaverin kentän laidalle kuvaamaan taas. :)







Ollaan aina maastoiltu Harrin kanssa paljon - yleensä ainakin kerran viikossa. Tähän saakka olen joutunut pääasiassa lenkkeilemään yksin, mutta nyt olen vihdoin löytänyt tallilta maastoilukavereita! Harri saa jatkossakin tehdä säännöllisesti lenkkejä kahden tamman kanssa joko yhdessä tai erikseen. Suokin kanssa käydään kävelemässä, mutta Puoliverisen kanssa olisi mahdollisuus tehdä vauhdikkaampiakin maastoja. :)

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat