Jankarin estevalmennuksessa

Päästiin osallistumaan Aksun kanssa tänään Elmo Jankarin estevalmennukseen läheisellä tallilla. Vähällä oli, että valmennus olisi mennyt meiltä sivu suun, kun tarhasta ponia hakiessa huomasin sen toisen etukengän puuttuvan. Sattumalta tallilla oli kuitenkin juuri kengittäjä kenkäämässä toista hevosta, joten saatiin kuin saatiinkin irtokenkä paikoilleen ja päästiin lähtemään ajallaan valmennukseen.

Matkaa tallille oli ratsain pari kilometriä, joka taittui käynnissä noin puolessa tunnissa. Kuljettiin yhtä matkaa kahden muun hevosen kanssa, joten Aksulla oli kavereista mukavasti turvaa. Loivaan ylämäkeen käännyttäessä Aksulle tuli kuitenkin harmitus ja aivan varoittamatta se pukitti käynnistä niin isosti, että olin lentää suoraan alas satulasta. Poni kuitenkin pysähtyi saman tien, joten päädyin vain istumaan sen kaulalle ja sain kammettua itseni takaisin kyytiin. Hiukan jännitti, josko poni päättäisi valmennuksessakin pukitella, mutta onneksi tuo hölmöily rajoittui tuohon yhteen kertaan.

Aikataulu tuntui menevän melko tiukille, mutta lopulta valmennus olikin melkein puolisen tuntia myöhässä. Kun vihdoin päästiin aloittamaan, aloitettiin ravityöskentely puomeilla. Puomeja tultiin kahdeksikolla ja pian tehtävään lisättiinkin laukannostot puomien jälkeen. Joka toinen kerta puomeilta käännyttiin siis oikealle ja vasemmalle ja laukattiin kaarre kahden laukkapuomin yli, jonka jälkeen siirryttiin taas raviin ja suunnattiin puomeille.

Aksu oli alkuun melko hidas ja tahmea, sitä sai ratsastaa paljon eteen, eikä reaktiot olleet kovin nopeita. Tuntui, että koko hommaa hankaloitti vielä hävyttömän lyhyet jalustimet, joita valmentaja oli käskenyt lyhentää alkuperäisestä vielä kahdella reiällä. Tuntui kuin olisi ratsastanut polvet suussa! Tämän jälkeen onkin ihana istua taas koulusatulaan ja säätää kilometrin pituiset jalustimet...

Verryttelyhyppyjen aikana ihan melkein hävetti, kun laukka ei pyörinyt ja rullannut eteenpäin, minkä vuoksi hypyistä tuli aivan järkyttäviä ja mahdottomia mukautua. Aksu hyppäsi joko todella läheltä tai kaukaa ja mieluusti vielä suoraan korkealle ylöspäin. Joka kerta sai vain toivoa parasta, että onnistuu kiikkumaan kyydissä jotenkuten.

Vähitellen laukka kuitenkin parani ja Aksukin reipastui. Esteiden noustessa ja laukan pyöriessä myös hypyt alkoivat luonnistua paljon paremmin, minkä Elmokin huomasi. Palaute muuttui paljon paremmaksi, kun edettiin tuntia eteenpäin. Lopulta hypättiin kahta erilaista rataa, joihin sisältyi yhden laukka-askeleen sarjaesteet pystyillä ja oksereilla. Radat itsessään eivät olleet kovin ihmeelliset, mutta kuitenkin kivan haastavat ratsastaa. Harvemmin on tullut hypättyä sarjaoksereita!

Perusratojen jälkeen saatiin tulla vielä lyhyempi rata korotettuna, koska halusin saada varmuutta viikonlopun kisoihin, joissa pitäisi hypätä 80 cm rata. Olisin mieluusti kilpaillut 60 ja 70 cm luokat, mutta niitä ei tällä kertaa ollut kisoissa ollenkaan tarjolla. Mennään siis 50 ja 80 cm ja toivotaan parasta! Valmennuksen viimeinen rata oli korotettuna lähellä tuota 80 cm ja melko luottavainen olo tuosta lopulta jäi. Kilpailurata itsessään tulee olemaan varmasti helpompi, sillä se tuskin sisältää kahta sarjaestettä. Kaikki esteetkään tuskin ovat täydessä korkeudessa, joten eiköhän me pärjätä.

Valmennuksesta jäi hyvä fiilis, saatiin hyviä hyppyjä, tehtiin kivaa ja sopivan haastavaa tehtävää ja saatiin ihan hyvää palautetta. Pidin Jankarista valmentajana, vaikkakin olisin toivonut ehkä vielä vähän enemmän palautetta koko touhusta; niin ratsastuksesta, hypyistä kuin ponistakin. Pidin kuitenkin Elmossa valmentajana siitä piirteestä, että virheiden korjaamiseen sai selkeät ohjeet. Huonoja hyppyjä ei katsottu läpi sormien, eikä ratsukkoa lähetetty uudestaan samaan tehtävään ilman ohjeita siitä, kuinka ratsastusta tulisi muuttaa, jotta suoritus olisi parempi.

Kuvaamisesta hurjan suuri kiitos Nennalle! Tällä kertaa on tarjota valitettavasti pelkkä video, koska olin sitten jättänyt järkkärin akun lataamatta...