torstai 10. tammikuuta 2013

Hikitreeni



Sovittiin tiistaille ponitreffit hyvän ystäväni Lenskun kanssa. Kaverilla on oma hevonen meidän naapuritallissa, joten päittäin kuvaaminen onnistuu oikein mukavasti. Kävin maanantaina jo moikkaamassa Lenskua ja tämän suomenponia maneesilla, räpsin heikkolaatuisia kuvia ja pääsin käymään tuon jättiläisen selässäkin. Voi hurja miten tunsin itseni kääpiöksi! Olin aivan väärän eläimen selässä, olin täysin kädetön ja kykenemätön ratsastamaan.

Tiistaina kävin kuvaamassa ratsukkoa uuden kerran ja siirtelemässä vähän kavaletteja. Lenskun hoitaessa hevostaan pois, kävin itse laittamassa Winnien kuntoon ja lähdin rakentamaan estetehtävää meidän maneesille. Lensku lupasi pitää pienen estetunnin - hän kun on minua taitavampi ja käynyt paljno estevalmennuksissa saamassa vinkkejä ja ohjeita sekä ideoita hyppytehtäviin. 

Toiselle pitkälle sivulle rakennettiin 17 metrin välillä pysty- okseri sarja. Vastakkaiselle sivulle tuli samalla välillä vain kaksi puomia. Diagonaalille kasattiin kolme ravipuomia (jotka osoittautuivat koko tunnin hurjimmaksi tehtäväksi) ja pääty-ympyrälle vielä kavaletti.

Aloiteltiin treeniä ravipuomeilla. Kaarteesta aktiivinen ravi ja suora linja puomeille, puolipidäte 5 metriä ennen puomeja ja puomit räpeltämättä yli tasaisen rauhallisessa ravissa. Olisikohan Winnie tullut tehtävän kerran vai kaksi ihan oikein, vaikkakin liian reippaasti, kunnes se keksi uuden tavan suorittaa tuo kolmen maapuomin tehtävä. Puolipidätteen jälkeen poni kiskaisi eteen ja loikkasi kaikkien kolmen puomin yli järkyttävällä loikalla ja jatkoi matkaa pukkilaukassa. Mahtavaa! Selittele siinä sitten kaverille että "Ei tämä koskaan ennen ole tällaista tehnyt, ei tää ikinä pukittele!" 

Onnistuihan se puomien ylittäminen lopulta vallan mainiosti kuitenkin. Ravailun jälkeen siirryttiin laukkatehtävään. Laukattiin 17 metrin puomiväliä ensin normaalissa laukassa laskien askelia (5) ja sitten lyhentäen laukkaa. Tultiin tehtävää KAUAN ja monen monta kertaa. Otin joko liikaa kiinni, jolloin Winnie pudotti raville, tai sitten en pidättänyt tarpeeksi ja poni laukkaili tyytyväisenä väliä viidellä askeleella. Tasan kerran onnistuttiin saamaan väliin 4 askelta, mutta silloinkin poni tiputti heti raville päästyään jälkimmäisen puomin yli. Oivalsin tehtävästä kuitenkin sen, kuinka hiljaa minun pitäisi istua ja odottaa. Lähden hyökkimään pelkälle maapuomillekkin aivan liikaa ; menen munakyyryyn ja vien käden eteen aivan kuin olisin ylittämässä heti seuraavalla askeleella yli metrisen esteen.

Odottamista harjoiteltiin myös pääty-ympyrällä. Lenskun karjunta "ISTU,ISTU, ISTU, ISTU" tuotti vihdoin tulosta, kun jokseenkin ymmärsin jäädä pystyyn ja ratsastaa ponia eteen vain pohkeella ja odottaa hyppyä viimeiseen askeleeseen saakka.

Ilmeisesti kaveri oli tyytyväinen kavaletin ylittämiseen, kun päästiin jatkamaan seuraavaan tehtävään. Aktiivinen laukka, ylävartalo hiljaa, suorista, odota, kavaletti, pystyyn, 5 askelta laukkaa, odota, okseri. Mitä tapahtui? Winnie ei tiputtanut kertaakaan yhtään puomia! Kaveri totesi, että poni ottaa helpommin puomeja alas kun olen itse kärkkymässä estettä liian aikaisin ja paino on niin edessä. Nyt kun maltoin (ehkä ensimmäistä kertaa ikinä) odottaa loppuun saakka, pääsi poni hoitamaan hommansa paremmin.


Huh heijaa, olin aivan poikki tunnin jälkeen! Sain kyllä todella hyviä vinkkejä ja ajateltavaa. Tältä pohjalta lähdetään hyvillä mielin hyppäämään ensi viikolla kisoihin Winnien ensimmäistä 70 cm rataa. :)


5 kommenttia

  1. Siellä on virhe...lukee, että kerran onnistui tulla 4 laukalla..ei vaan KUUDELLA laukalla ;) Ja koska ne kisat on...voisin tulla verkkaan karjuu sulle? :)
    -Lensku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups niinpäs on! :D kisat on 19. pv ja luulisin et aamupäivällä:)

      Poista
  2. Mihin meet kisoihin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kotitallille nyt ensin, ens kuussa on taas naapuritallissa estekisat:)

      Poista
  3. sun blogi on SUPERKIVA ESSI! P.S :) Winnielle terkkuja!
    P.S.S. Tiiät kyl kuka oon!

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat