Hevonen liikenteessä

Suomessa on reilut 70 000 hevosta, kun hirviä on vajaa 100 000. Lähes yhtä suurella todennäköisyydellä suomalainen on siis törmännyt kyseisiin eläimiin. Molemmat eläimet ovat saaliseläimiä ja painavat noin 300-700 kiloa. Lisäksi molemmat ovat juuri optimaalisen korkuisia rysähtämään koko elopainollaan auton tuulilasiin aiheuttaen pahimmassa tapauksessa autoilijan kuoleman.

Jostain kumman syystä autoilijat tai kevyen liikenteenkään käyttäjät eivät osaa rinnastaa hevosta hirveen. Hirvivaroitusmerkki saa autoilijan tarkkaavaiseksi ja hidastamaan ajonopeuttaan. Itse hirven näkeminen vain vahvistaa edellä mainittua käytöstä. Hevonen taas saa harmittavan usein aikaan päinvastaisen reaktion; painetaan kaasua, mahdollisesti myös torvea ja ohitetaan tuo arvaamaton eläin mahdollisimman läheltä.

Joku perustelee käytöstään sillä, "ettei hirven selässä istu ihmistä kontrolloimassa sitä". Ihanko totta? Alakoululainenkin osaa päätellä vetokilpailun tuloksen, kun vastassa on alle 100 kiloinen ihminen (suurimmassa osassa tapauksista noin 60 kiloinen nainen) ja 500 kiloinen hevonen. Hevonen, kuten hirvikin, on saaliseläin. Sen hengissä selviytymisen keino on pakeneminen, mikä on kirjoitettu sen geeneihin ja perimään. Ei ole hevosta tai hirveä, josta olisi saatu jalostettua pakoreaktio pois. Toisilla yksilöillä se on heikompi kuin toisilla, mutta se on silti olemassa. Aina.

Toinen perustelee huonoa liikennekäyttäytymistään sillä, "ettei hevonen kuulu liikenteeseen". Itseasassa hevosella saa vahinkoa aiheuttamatta liikkua tasan siellä missä haluaa lukuunottamatta erillisiä merkittyjä kuntopolkuja.  Harvemmin ratsastajat käyvät hätistelemässä pyöräilijöitä pois jalkakäytäviltä esimerkiksi poikittamalla hevosensa keskelle tietä.

Ovatko ihmiset sitten tietämättömiä, hevosvihaajia vai muuten vain kokeilemisenhaluisia? Harva tuntuu kuitenkaan käsittävän, että hevosta kiusatessaan voi aiheuttaa vakavan vaaratilanteen niin itselleen, hevosen ratsastajalle/taluttajalle kuin myös ulkopuolisille ihmisille. Yleensä hevonen on tilanteessa ainoa, joka selviää tilanteesta säikähdyksellä. Ratsastaja tippuu selästä, pyöräilijä saa osuman kaviosta, autoilija ajaa ojaan väistäessään tien yli laukakavaa hevosta ja hevonen löytyy lopulta säikähtäneenä, mutta kunnossa tallin pihasta. Toki pahimmassa tapauksessa hevonen hyppää auton konepellille ja aiheuttaa vahinkoa niin itselleen, ratsastajalleen kuin auton matkustajillekkin.

Mitä ratsastaja sitten voi tehdä? Ennaltaehkäisy on varmasti paras ja helpoin keino välttää vaaratilanteita. Ratsastajan tulisi kyetä arvioimaan omat taitonsa sekä hevosen mahdollisuudet pärjätä liikenteessä aiheuttamatta vaaraa itselleen tai muille ympärillä oleville. Autoihin tottumattoman hevosen kanssa on silkkaa typeryyttä lähteä kokeilemaan onneaan tielle, jossa saattaa tulla vastaan auto. Ratsastajan vastuulla on myös tulla nähdyksi niin autoilijoille kuin pyöräilijöillekin. Heijastinliivi niin ratsastajalla kuin hevosellakin saa muut tienkäyttäjät kiinnittämään huomionsa vastaan tulevaan hevoseen, jolloin aikaa reagoida jää enemmän. Vaikka hevonen onkin suuri eläin, sitä ei välttämättä hahmota helposti autosta sen maastoutuessa maisemaan. Pimeällä liikkumisesta ei varmasi tarvitse edes mainita erikseen; minkä tahansa värinen hevonen pimeässä osuu autoilijan silmään varmasti liian myöhään.

Hevosharrastajilla on myös vastuu omasta maineestaan. Jokaisen tulisi osaltaan olla edesauttamassa positiivisen kuvan luomisessa; on pieni vaiva hymyillä vastaantuleville, kiittää hidastanutta autoa nyökkäämällä tai nousta ratsailta ja potkia hevosen kakat ojaan. Toisinaan on hyvä uskaltaa myös toimia; avata suunsa ja pyytää pyöräilijää kiertämään hevonen kauempaa tai nostaa tiellä kätensä pystyyn autolle ja viittoa tätä hidastamaan. Kuka muu opettaisi muita liikenteenkäyttäjiä kohtaamaan hevosen, kuin ratsukko itse? Autokoulu kun ei ainakaan kaupungeissa opeta sanallakaan hevosen kohtaamisesta.