sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Muuttopäivä!

 Huh mikä päivä! Herätyskello soi laittoman aikaisin siihen nähden, että on viikonloppu. Aamukahvit naamaan ja tallille, olin tallin pihassa puoli kahdeksan jälkeen aamulla. Juli oli tänään mun hoidettavana ja olinkin suunnitellut ratsastavani sen suhteellisen pikaisesti maneesissa. Ilma oli kuitenkin niin nätti, sumuinen ja mukavan viileä, että päätinkin lähteä maastoon. Käytiin tekemässä aika peruslenkki laukkasuoran päähän ja takaisin ihan vain hiekkateitä pitkin. Juli oli ihanan hidas, laiska ja tahmea, oli mahtavaa päästä pitkästä aikaa vain matkustamaan ponin selkään! Meillä ei ollut kiire mihinkään ja Juli saikin köpsötellä menemään pitkin ohjin. Intouduttiin ottamaan kuitenkin muutama ravipätkä ja hurjistuttiin tekemään pari laukannostoakin. Voi miten minun olikaan ollut ikävä tuota pientä keinutuolilaukkaa, jossa Juli mukamas niin kovin innoissaan minua kuljetti.

Aamuisen maastoreissun jälkeen pidin muutaman ratsastuskoulutunnin ja sitten pakkasinkin Winnien loput tavarat autoon.

 Olin Kartanolla siinä yhden maissa. Käytännössä hyppäsin lähes suoraan omasta autostani seuraavaan, uuden kotitallimme omistajan autoon, jolla lähdettiin takaisin Metsäkylään noutamaan Winnietä.

Poni sai niskaansa fleeceloimen ja jalkoihinsa lainatut kuljetussuojat, joista tamma ei ollut niin kovin mielissään. Vieras traikku tuntui Winnien mielestä vähäsen pelottavalta, eikä sinne tehnyt mieli kävellä suoraan sisälle. Joitain kymmeniä minuutteja meni keskustellessa, suostutellessa ja komentaessa, mutta lopulta sain kipollisen mysliä ja leipää, joilla sain houkuteltua Winnien suoraan sisälle traileriin.

Luukut kiinni ja liikkeelle! Matkahan oli hurjat 5 kilometriä, joka taittui alle vartissa. Winnie oli tyytyväinen päästessään kopista niin nopeasti ulos, mutta hämmentynyt se oli. Muutama kierros talutellen tallin pihaa ympäri ja sitten omaan tarhaan. Sinne poni jäi varsin tyytyväisen oloisena, huomenna käydään maastakäsin tutustumassa talliympäristöön ja maneesiin. :)
Päätin sitten antaa itsestäni oikein hyvän kuvan uudella tallilla - sain saappaani juttumaan Winnien tarhanaapurin tarhan mutaisimpaan kohtaan, jonka seurauksena sain kulkea pitkin tallia toinen jalka paljaana ja aivan kuraisena. Namskis!

Hieman kyllä myös hävetti viedä Winnien varusteet satulahuoneeseen - ponin pinkit varusteet pistävät jossain määrin silmään hillittyn väristen merkkivarusteiden joukosta.. :D

Loppupäivän olenkin sitten pessyt ja lajitellut Winnien kamoja kotona ja pohtinut ruokintaa, kengityksiä, loimituksia, liikutussuunnitelmaa...

7 kommenttia

  1. pidätkö säännöllisesti ratsastuskoulun tunteja,millaisia tunteja pidät? :) tuo winnie on kyllä ihanan näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pitänyt vain alkeis/jatkokursseja ja sitten avustajien tunteja näille kurssien taluttajille, että en mitään sen kummoisempaa. :) En tuon kokeneempien tunteja haluakkaan pitää, sillä haluan että asiakkaat saa tasoonsa nähden riittävän pätevää opetusta. Tähän mennessä olen saanut alkeis/jatkokursseista vain hyvää palautetta, joten niitä uskallan hyvillä mielin pitää.. (:

      Poista
  2. Kivaa saada taas Julitaakin blogiin!! Oon jo kaivannu sitä. Tais poni olla maastossa mallikkaasti...=D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu olihan se ihan nätisti, vähän pörhelsi, mut eihän se tunnu enää oikeestaan miltään sen jälkeen kun on tottunu Winnien tapaan peruuttaa ojaan esimerkiksi.. :D

      Poista
    2. :) Kiva juttu,rapsuttele Julia & Winnietä. c;

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi vie, pelleilin jotain ja sain vahingossa poistettua sun kommentin! Kyselit siis talli sijainnista ja siitä, onko se ratsastuskoulu ja miten winnie on käytössäni. Kartanon talli on ohan Turussa, alle 5 km päässä metsäkylästä. Se on entinen ml pedant ratsastuskoulu, mutta nykyään vain yksityistalli:) winnie on mun käytössä oikeastaan kokonaan, saan touhuta ja ratsastaa sen kanssa sen verran kuin koululta ja töiltäni ehdin. :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat