Hyppelöitä ja johtajuuskeskustelua

Huh huh miten olenkaan ollut taas kovin kiireinen, en ole ehtinyt postailla vaikka olen kuinka halunnut!

Sunnuntaina poni pukeutui vaaleanpunaiseen taas pitkästä aikaa, kun lähdettiin hyppäämään maneesille itsenäisesti. Alkuun poni sai tehdä vähän maastakäsinjuttuja, jonka jälkeen se sai kipitellä perässäni kun kokosin esteitä. Tein neljän esteen sarjan toiselle pitkälle sivulle. Kolmen esteen innari, 1 laukka-askel, pysty.

Tällä kertaa Winnien laukka pyöri kivasti ja se eteni riittävästi. Sopivan reippaassa laukassa tamman askeleet sopivat vallan mainiosti esteiden väleihin. Olin kovin tyytyväinen sekä itseeni että poniin - onnistuin väkertämään sopivat välit esteille ja tuomaan ponin niille sopivassa laukassa, poni taas selvitti hankalan tehtävän hienosti!

 Maanantaina jatkettiin maastakäsittelyä vähän pidemmän kaavan mukaan. Vaadin Winnieltä 100 % keskittymistä ja nopeita reaktioita. Pysähdyksiä, peruutuksia, väistöjä ja seuraamisharjoituksia. Pikkuhiljaa poni herkistyi reagoimaan nopeammin ja pienemmin avuin. Kun päästin ponin irti, katosi sen keskittyminen ja minun johtajuus kuin tuhka tuuleen. Poni suuntasi määrätietoisesti kentän laidalle ja parkkeerasi itsensä nyppimään ruohoa aidan toiselta puolelta.

Ruoka on Winnielle jonkinlainen "ongelma". Jos ruokaa on näkyvillä, se ei malta keskittyä mihinkään muuhun. Ihminen ei saa sijaa sen pienessä päässä, eikä poni malta odottaa tai hillitä itseään ruokaa saadakseen. Se saattaa hermostua, kun tiedostaa herkkujen läsnäolon muttei saa niitä sillä sekunnilla kuin haluaa. Tämän vuoksi en ole palkinnut ponia enää ollenkaan ruualla muuta kuin hymyilemisharjoituksissa. Muuten tamma saa porkkanansa ja herkkunsa ruokakuppiin.

Poni siis tyytyväisenä mussutteli ruohoa aidalla, kun yritin kiinnittää sen huomion itseeni. Komensin sitä, ajoin sen pois, kävin hakemassa sen luokseni - ei vaikutusta. Poni korkeintaan ravasi toiselle puolelle kenttää ja parkkeerasi taas syömään. Otin siis ponin kiinni ja siirryttiin maneesin puolelle, jossa tamman olisi helpompi keskittyä. Poni sai mahdollisuuden kuunnella ja seurata, mutta se koki kiinnostavammaksi nuohota maneesin seiniä turvallaan.

Komensin Winnien pois ja pidin sen laukassa, kunnes se alkoi näyttää alistumisen ja rentoutumisen merkkejä. Vähitellen tamma laski päätään ja alkoi keskittyä juoksuttajaansa. Lopetin juoksuttamisen ja annoin ponille luvan tulla luokse - Winnie tuli ja jäi yllättävän hienosti odottamaan reilun metrin päähän minusta. Se kunnioitti kyllä tilaani, mutta oli laiska seuraamaan. Hetken se käveli perässä, mutta maneesin seinät ja pohja alkoivat kiinnostaa enemmän. Komensin tamman siis taas liikkeelle. Sillä oli kaksi vaihtoehtoa; Joko se luovuttaa johtajuuden minulle ja seuraa, tai sitten se juoksee kunnes annan luvan pysähtyä.
Muutaman kerran komensin ponin takaisin ympyrälle, mutta lopulta se alkoi vihdoin murtua. Fyysisesti tamma olisi kyllä jaksanut vielä juosta, se ei edes hionnut juoksutuksen aikana. Nyt tuntui siltä, että jotain oikeasti liikahti sen päässä kunnolla. Tuntui, että johtajuusasema meidän välillä selkeni taas hieman ja poni tiedosti oman paikkansa tässä pikku laumassa. Lopulta Winnie keskittyi minuun ja tekemiseensä ihan kunnolla. Se piti halutun välimatkan ja seurasi liikkeitäni tarkasti. Se pysähtyi, se odotti, se kääntyi, väisti, hidasti ja otti minua kiinni nopeammilla askelilla, jos se jäi jälkeen. Tamman olemus oli erilainen kuin koskaan aikaisemmin; se oli oikeasti rento ja rauhallinen, mutta samalla tarkkaavainen. Se kantoi päätään alhaalla ja haukottelikin muutaman kerran, sitä se ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt minun seurassani. Haukotteleminenhan viestii rentoutumisesta, mutta myös alistumisesta ja johtajan kunnioittamisesta.

Hyvään lopputulokseen päästyämme poni sai paljon rapsutuksia ja taputuksia. Tämä oli hyvä päivä. :)