maanantai 11. kesäkuuta 2012

Ylpeä ponista!

En nyt enää edes muista mikä viikonpäivä se oli, mutta muutama päivä sitten Winnie oli ihan mielettömän ihana ratsastaa! Olin päättänyt antaa kaikkeni ja ratsastaa niin hyvin kuin vain osaan. Verryttelin ponia pitkään ja hartaasti tehden asetuksia ja taivutuksia sekä siirtymisiä askellajien sisällä ja välillä. Alkuun poni oli levoton suustaan ja muutenkin jotenkin vempula. Ratsastettavuus kuitenkin parani verryttelyn aikana kovasti. Verkan jälkeen luotettava vakiokuvajaani Nenna tulikin kentälle ja kuvasi treeniä niin kameralla kuin videokamerallakin. Jälkeenpäin kun katselin valokuvia ja videopätkiä ihmettelin, oliko poni oikeasti liikkunut niinkin hyvin. Tottahan toki poni tuntui todella hyvältä ratsastaa allani, mutten uskonut sen näyttävän noin hyvältä myös ulospäin.

Winnie oli pehmeä, reipas ja kuuliainen. Se antoi aivan kaikkensa ja yritti kaikkensa siinä tehtävässä minkä sille aina annoin. Jossain määrin itseluottamukseni ratsastajana nousi hetkellisesti, sillä eihän mikään hevonen vain hyvää hyvyyttään huonon ratsastajan alla näin kulje? Ei poni täydellinen ollut eikä varmasti edes oman osaamisensa tai kykenemisensä ylärajoilla, mutta minulle näinkin hyvin liikkuva poni oli jo saavutus. Varmasti tamma liikkuisi oikeasti osaavan ratsastajan alla vielä paljon paljon paremmin, mutta sitä ei voi kiisttä, etteikö me oltaisi kehitytty ratsukkona.

Mitäpä sitä jaarittelemaan enempää, tässä video ja kuvia, jotka sain lopulta valittua yli sadasta hyvästä kuvasta!















12 kommenttia

  1. Tosi nätin näköstä menoa! Ihana poni! :)

    VastaaPoista
  2. moi millä ohjelmalla teet tän bannerin??

    VastaaPoista
  3. Osallistutko winniellä tuleviin este/koulukisoihin? jos et,miksi? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen en osallistu. Eräs toinen (osaavampi) ratsastaja kilpailee, jotta ponille saadaan kilpailutuloksia myyntiä varten...

      Poista
    2. höh no harmi :( ihmetyttää,että jos tulevat este/koulukisat ovat tallin omat järjestämät pikkukisat/seurakisat niin ei ne tulokset siellä oikeastaan mitään vaikuta menekö poni kaupaksi vai ei , totta kai tietty ponin kokemuksen kannalta parempi jos joissain kisoissa on ollut :D

      Poista
    3. Niin, no samaa mieltä olen itsekin.. Pääasia että ponilla on kokemusta edes jostain kisoista ja niistä hyväksytty tulos. Sijoituksella ei ole niin väliä, kun se ei mitään kerro jos luokassa on jopa kolme osallistujaa. :) en myöskään epäile etteikö poni jaksaisi kahta rataa, kun kerran jaksaa reilun tunnin kunnon treeninkin.
      Mutta ei voi mitään, asioista en saa päättää niin kauan kuin poni ei ole mun oma. :)

      Poista
  4. Hei, voisitko käydä blogissani ja ehkä liittyä lukiaksi??= Eemminblogi.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia ja sitäkin ihanampi video:D
    Winnie kulkee nätisti ja uskon ettei Winnie tarvis mitään super-hyper hyvää ratsastajaa alleen et kulkis nätisti, koska tekin liidätte kohta jo SM-kilpailuissa:)
    Ja tarkoitan tätä todella.
    Usko siihen niin olette jo mestareita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Äläs nyt liioittele, ei nyt sentään missään SM kisoissa :D Seuratasolla voitaisiin pärjätäkkin.

      Poista
  6. Myydäänkö Winnie?

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat