Juoksutusta irtona, irtojuoksutusta?

Eilen ratsastin Pojun viimeistä kertaa. :( Jotenkin ponista on tullut mulle kevään aikana taas itsestään selvyys, mutta nyt todellisuus kolahti kun poika on oikeasti lähdössä pian. Poju oli ainakin reilu ja liikkui suht mukavasti, kun sen kentällä ratsastin. Sattumalta sain kuin sainkin videoita ja kuvia, joten postailen tuosta viimeisestä ratsastuskerrasta myöhemmin.

Kuten tuossa aikaisemmin lupailinkin, niin hyppäsin Winniellä edellispäivänä! Hyvänen aika miten tamma on niin taitava, se on rohkea ja mutkaton! Verkkailin pitkään ja työskentelin puomeilla ja puomikasalla. Lopuksi hyppäsin yksittäisinä ja viimeiseksi vielä peräkkäin pientä ristikkoa ja ehkäpä 40 cm korkeaa pystyä. Tamma näytti tykkäävän touhusta ja se oikein kiihdytteli esteille päin. Jonkin verran se kolisteli takajaloillaan puomeja, mutta laukkaa lyhentämällä ja tietä esteelle muuttamalla tuli parempia hyppyjä. Kuvia ei valitettavasti ole, mutta toivottavasti ensi kerralla!

Eilen Pojun ratsastuksen jälkeen päästin Winnien vapaaksi kentälle. Tehtiin taas seuraamisharjoituksia ja keskityttiin erityisesti pysähdyksiin ja peruutuksiin. Maastakäsintyöskentelyssä kun pätee oikeastaan samat säännöt kuin ratsastuksessakin hevosen keskittymisen suhteen; kun annat hevoselle paljon tekemistä, saat sen kuulolle ja aktiiviseksi. Tekemisen täytyy kuitenkin olla johdonmukaista niin, että hevonen pystyy reagoimaan ihmisen toimintaan ja motivoitumaan työskentelystä. Jos hevonen ei ymmärrä mitä pyydät, se luultavimmin häipyy omille teilleen tai jää seisoskelemaan keskelle kenttää.

Winnie toimi niin kivasti, että mun oli pakko laittaa videokamera kentän aidalle kuvaamaan. Kuvakulma on siis surkea, pahoittelut siitä... Aikamme tehtiin seuraamisjuttuja, kunnes pyysin Winnieltä omaa tilaa ja komensin sen ympyrälle. Tamma jäi kiertämään mua kuten juoksutettaessa, vaikkei se ollut kiinni ollenkaan. Treenattiin syksyllä todella paljon äänikomentoja "käynti, soo, ravi, seis ja laukka". Hieno tamma kuunteli niitä nyt vapaanakin todella hyvin ja teki nopeita siirtymisiä käynnin ja ravin välillä. Laukkaa en pyytänyt ollenkaan, sitä meidän pitäisi harjotella yleisestikkin enemmän.





"Juoksutuksen" jälkeen tamma sai taas luvan tulla luokseni ja se jäikin seuraamaan mua todella tiiviisti. Yritin päästä siitä muutamien metrien päähän, jotta saisin siitä kuvia, mutta tamma pysytteli noin metrin päässä (jonka olen yleensä määritellyt omaksi tilakseni, sitä lähemmäs poni ei saa tulla ilman lupaa, mutta suunnilleen niin lähellä olen toivonut sen pysyvän kun työskennellään aktiivisesti). Lopulta istahdin keskelle kenttää odottamaan, että Winnie kyllästyy vieressä möllöttämiseen ja lähtee luotani. Noh, ei lähtenyt. Varmaan vartin verran sain istuskella ja poni vuorostaan nuuski hiuksiani, jalkojani ja kameraani ja komentaessani sen pois se jäi hiljaa seisomaan eteeni. Kerran komensin sen pois, jolloin se kiemurteli hetken lähettyvilläni ja palasi taas viereeni toiselle puolelle. Siitä tuo karvakasa tapitti minua suoraan silmiin kuin sanoen, että aikoo olla siellä missä minäkin.


Siirryin hiekalta aidalle istumaan, jolloin sama toistui. Winnie hiihteli hitaasti mutta varmasti perässäni, jäi metrin päähän seisomaan ja varovaisesti kurotti kaulaansa ja laski turpansa polvieni väliin. "Olen tässä, saanko olla?". On tuo tamma vain niin rakastettava ja suloinen. <3