sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Heräteostoksia


Käväisin pikaisesti Reunoksella tuossa yhtenä päivänä tarkoituksena katsella uusia ratsastushousuja kesäksi. Kaikki nykyiset housut kun on päässeet kulumaan aika paljon, kun olen ratsastanut aikaisempaa useammin. Hyväkuntoiset housut taas on tummia, eli hiostavat kesäauringossa vaaleita enemmän. Nyt olisi siis etsinnässä ehkäpä vaalean harmaat housut, mutta sellaisia ei nyt reunoksella tullut viel vastaan.

Sen sijaan bongasin Hööksiltä tutun magic brush- paketin, jota olen ollut aikeissa tilata jo puolisen vuotta. En ole kuitenkaan raaskinut sitä tilata suurien postikulujen vuoksi. Nyt siis mukaan tarttui ehdottomasti tuo vaaleanpunainen värisarja, josta tosin lila harja jää täysin ylimääräiseksi. Winnie sai pinkin harjan ja Juli vaaleanpunaisen, joten jos joku haluaa tuon lilan ostaa niin jättäköön kommenttia tähän postaukseen. :) (Harja varattu jo!) Kaikki kolme harjaa onvat siis samanlaisia. Pinkkiä pääsinkin Winnieen jo testailemaan ja yllätyin positiivisesti! Harja irrottaa todella hyvin irtokarvaa ja jättää karvan kiiltäväksi. Plussana vielä se, että likaisen harjan voi pestä pesukoneessa.

Jostain kumman syystä heppojen namit on käyneet todella vähiin kaapistani tallilla, vaikken niitä ole pahemmin ehtinyt syöttääkkään kenellekkään. Ilmeisesti joku muu siis on ottanut vapauden syötellä mun herkkuja omille hoitoponeilleen... Otin riskin ja ostin pienen säkillisen lakun makuisia herkkuja, joita olisi tarkoitus käyttää Winnien motivoimiseen. Vielä olisi etsinnässä koirien naksutin, jonka kanssa päästäisiin kokeilemaan naksutinkoulutusta. Siinä kun (koira) poni saa palautteen oikeasta toiminnasta täysin oikealla hetkellä. Lakuherkkuja winnie pääsikin jo maistelemaan ja ensimmäisen tamma sylkäisi ulos. Seuraavaa se kuitenkin jo pyöritteli antaumuksella suussaan ja totesi sen herkulliseksi. ;) Hetken ehdin pelätä, ettei maku miellytä arvon prinsessaa ja joutuisin lähtemään herkkukaupoille uudestaan.

Tulevia koulukisoja varten Winnie sai vielä paketillisen valkoisia letitysnauhoja, niitä kun kuluu melkoisen paljon tuon tukan verkkoletittämiseen...

EDIT: En saanutkaan lisättyä kuvia puhelimella, joten lisäilen ne heti kun vain saan ne koneelle... :)

11 kommenttia

  1. Moi!
    Tiedätkö koska ne koulukisat siten on Metsäkylässä?
    Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parin viikon päästä. Ei ole virallista kutsua vielä tullut mutta tur sivuilla on päivämäärät jo..

      Poista
  2. mikä toi sun horzen ruskeen talvitakin koko on? oon tilaamassa tollasta halppista paremman rinnalle talvikäyttöön. meinaan ollaan ainaki pituuden perusteella melko samankokosia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt ihan varma ole, mutta muistelisin että koko on XS. Jos siis olet mun kanssa saman kokoinen( 160 pitkä) , niin ottaisin suna XXS koon jos sellainen on tarjolla. :) Toi on todella väljä malli..

      Poista
  3. kuinka monta kertaa viikossa käyt ratsastamassa winniellä? maksatko siitä mitään? :) lähtikö muuten poju jo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn tallilla melkeinpä päivittäin ja joka kerta joko ratsastan tai muuten liikutan Winnien. Tehdään siis paljon maastakäsin juttuja, käydään talutellen maastossa ynm, eli en siis ratsasta yleensä kuin n. 4 kertaa viikossa. En tällä hetkellä maksa mitään, koska en varsinaisesti vuokraa ponia. Poni on koko ajan myynnissä, eli voi lähteä lyhyelläkin varoitusajalla. Ponin hoito ja liikutus on mun vastuulla, eli tässä hyötyy myös ponin omistaja, kun poni saa mielekästä tekemistä päivittäin eikä jää seisomaan niinäkään päivinä, kun sillä ei ratsasteta. Kaikki asiat Winnien suhteen on vielä vähän auki, mutta jos se ei nyt mene kaupaksi niin tulee hyvin suurella todennäköisyydellä mulle ylläpitoon, jolloin tottakai maksan kaikki ponin ylläpidosta aiheutuvat kulut.

      Poju ei ole vielä lähtenyt, lähtee ensi viikon lopussa. Yksi ratsastuspäivä mulla on vielä tämän ihanan ponin kanssa jäljellä. :)

      Poista
  4. Voisitko tehdä noista harjoista esittely postausta ? Kiinnostaisi mikä niiissä on niin erilaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä noissa nyt niin mitään ihmeellistä ole että asiaa ihan postaukseksi asti riittäisi... :) Ovat siis kuin piikkisuka, mutta piikit on pehmeämpiä ja niitä on paljon enemmän ja tiiviimmin. Toimii erityisen hyvin paksukarvaisilla hevosilla/ talvikarvan irtoamisen aikaan muillakin. Harja on vähän niinkuin piikkisuan ja kumisuan välimuoto! Irrottaa siis karvaa ja likaa hyvin ja toimii myös pesuharjana, vaahdottaa shampoon ja puhdistaa karvan syvemmältä.

      Poista
  5. Moi, onko toi harja vieläkin varattuna? Jos käykin niin, että varaus peruuntuu, niin voisin ostaa sen. :) Olen myös kauan aikaa haaveillut noista, mutta en ole raaskinut tilata. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu edelleen on varattuna ja kun läheiselle ystävälle on menossa, niin tuskin peruuntuu. :) Jos asut Turun seudulla niin käy ihmeessä ostamassa paketti Reunokselta, se kun on melkein puolet halvempi siellä kuin Hööksissä!

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat