Kehityksestä Pojun kanssa

Kuten edellisestä postauksestakin varmaan kävi ilmi, ollaan Pojun kanssa kehitytty aika paljon vuoden takaisesta. Vasta itse noita kuvia katsellessani ymmärsin, miten paljon Poju on muuttunut hevosena ja miten minä ratsastajana. Ei olla muututtu ja kehitytty vain erikseen, vaan myös yhdessä.

Kesä 2010

Kävin Kotimäellä irtotunnilla ystäväni kanssa. Sain alleni Poju-ponin, jonka kerrottiin olevan herkkä ja säikky. Teimme tunnilla vastalaukkaharjoituksia ja tykästyin poniin hirmuisesti. Pyysin saada sitä estetunnille, mutta sain toisen ponin, sillä opettaja "ei jaksa katsoa Pojun kieltämistä kun sillä on tapana kyttäillä esteitä".
Harkitsin tuntien aloittamista Kotimäellä, mutta sinne olisi ollut aivan liian pitkä matka.

Syksy 2010


Törmäsin Pojuun metsäkylässä. Kirosin pienessä mielessäni, kun olin juuri lopettanut tunnit hevosen puutteen vuoksi. Nyt Poju tulisi tuntiponiksi Metsäkylään ja saisin katsoa vierestä, kun muut ratsastavat tuolla hirmu mukavalla ponilla. Minulle kuitenkin selvisi, että poni olikin yksityisessä omistuksessa.
Pari päivää ehdin ihailla ponia karsinan oven takaa, kun kuulin että se on tuttujen tyttöjen poni. Tyttöjen, joille kävin kokeilemassa aikaisemmin syksyllä ylläpitoponia. Tuona samaisena päivänä sain kutsun tulla kokeilemaan Pojua, jos suostuisin alkaa vuokraamaan sitä.

Vuokrasin Pojua kahdesti viikossa. Poni ei todellakaan luottanut minuun. Karsinassa se pyöri ympyrää ja yritti päästä karkuun, kun koitin saada sille suitsia päähän. Pään harjaamista en lopulta jaksanut aina edes yrittää, kun poni oli päästään niin herkkä. Selkään oli välillä hankala päästä edes jakkaralta, poni kun ei halunnut seistä paikallaan keskellä kenttää, vaan väisti takapäällä aina pois altani.
Selvisi myös, ettei Poju todellakaan ollut "reipas esteponi" - se ei hypännyt pientä ristikkoa edes kokeneen valmentajan kanssa, eikä suostunut kävelemään edes maapuomin yli. Poni sai lomaa esteistä muutaman kuukauden, minkä jälkeen aloitettiin puomityöskentely todella hitaasti ja rauhallisesti.
Ratsastaessa Poju säikkyi usein. Yhden ratsastuskerran aikana onnistuin tippumaan kahdesti, kun Poni säikähti ja lähti täydessä laukassa altani. Loukkasin jalkani ja liikuin viikon verran kepeillä. Viime kesänä jalkani leikattiin, sillä se ei täysin toipunut tapahtuneesta.

Kevät 2011

Vuoden vaihteessa Poju alkoi sairastella. Ensin sille nousi kuume rokotuksesta, pian se sai ähkyn, jonka vuoksi luulin sen kuolevan, jossain vaiheessa poni ontuikin ja enempää en halua edes muistella. Kevät kului pitkälti ponista huolta pitäen. Taluttelua, ruokien laittoa, harjaamista ja vähän lisää taluttelua. Pikkuhiljaa sai taas kiivetä selkään ja aloittaa treenaamisen. Puomeilla päästiin eteenpäin ja huhtikuussa, juuri ennen Pojun muuttoa pääsin vihdoin hyppäämään sillä.

18.4 Poju muutti omistajiensa kotipihaan asumaan, enkä voinut jatkaa vuokraamista pitkän välimatkan vuoksi. Loppukeväästä pääsin moikkaamaan ponia kerran. Se oli muuttunut jo hirmuisesti, se oli rohkeampi ja levollisempi maalaismaisemmassa ympäristössä toisen ponin seurassa.

Syksy 2011

Poju tuli Metsäkylään mulle hoitoon pariksi viikoksi. Ponilla oli ollut pitkään jo epämääräistä yskää ja taas ihan vain huonon onnen seurauksena kaviopaisetta ja ties mitä muuta. Ponin kunto oli siis huono, joten aloitin liikutuksen varovaisesti. Tuon kahden viikon jälkeen odottamaani Pojun lähtemispäivää ei koskaan tullutkaan, vaan se sai jäädä Metsäkylään kun lupasin alkaa taas vuokrata sitä.
Loppuvuosi kului ponin kuntoa kohotellessa ja lihaskunnosta huolehtiessa. Poni alkoi vihdoin voida paremmin, kestää rasitusta ja liikkua pehmeämmin ja pidemmin askelin, kun lihakset saatiin hierottua parempaan kuntoon.

Kevät 2012

Vihdoin Poju oli kunnossa ja voitiin aloittaa treenaaminen niin koulussa kuin esteilläkin. Sain hypätä myös itsenäisesti, joten valmentajan löytymättömyys ei ollut enää esteenä hyppäämiselle. Estetreenin rinnalla harjoiteltiin maastakäsintyöskentelyä ja ratsastamista riimulla sekä kaulanarulla. Vähitellen Poju oppi kaulanarun merkityksen ja alkoi kääntyä ja hidastaa sen vaikutuksesta.
Nyt Poni hyppää kyselemättä 70 cm esteet, luottaa ja kunnioittaa minua maastakäsittelyssä ja toimii allani myös varusteitta. Nykyään se tulee minua karsinan ovelle ja tarhan portille vastaan. Saan venytellä sen jalkoja, vetää sitä hännästä ja rapsuttaa sitä otsasta. Saan sivellä sen korvia ja poni vaikuttaa vain nauttivan siitä. Olisinko uskonut vielä puolitoista vuotta sitten ponin muuttuvan tällaiseksi? En, en ikinä.