Apassionata, here we come!

Kylläpä on taas todella hyvä fiilis ratsastuksen jälkeen, olen aivan pilvissä! :) Olen tosi ylpeä Pojusta, itsestäni ja siitä työstä mitä ollaan tehty - siitä mihin ollaan päästy. Jotain myös loksahti paikoilleen kun ymmärsin, ettei kaikessa voi olla hyvä. Joku on hyvä jossain lajissa, joku jossain toisessa. Pieniä edistymisen askeleita pitää osata arvostaa ja nauttia kehityksestä joillain tietyllä osa-alueella.

Tänään vihdoinkin pääsin Pojun kanssa kentälle ratsastamaan, kun kerrankin menin tallille vasta illemmalla töiden jälkeen. Ilokseni myös Nenna, ihana ja arvostettu hovikuvaajani, oli paikalla ja lupautui kuvaamaan ja videoimaan ratsastustani. :) Poju on kuulemma käyttäytynyt omistajiensa kanssa kentällä oikein mallikkaasti, joten uskaltauduin ratsastamaan riimulla. Ponin kaulaan laitoin kaulanarun, jonka ostin sille kirpparilta tuossa jokin aika sitten.

Työskentelin ponin kanssa oikeastaan ihan normaalisti. Siirtymisiä, väistöjä, pysähdyksiä, voltteja, ympyröitä... Käytiin kaikki askellajit läpi ja Poju oli oikein mukava ratsastaa. Jarru pelasi, poni kääntyi ja kaikki oli hyvin. Ainoastaan vauhtia olisi toisinaan saanut olla enemmän. :) Kaikissa askellajeissa testailin myös Pojun reagointia kaulanaruun. Ratsastin löysemmällä ohjalla ja käänsin ja pidätin kaulanarulla. Kaikki toimi kuten pitikin.

Kun Poju toimi niin nätisti ja olin vieläpä varustautunut turvaliivillä, (= superliivi. Se päälläni ei voi tapahtua mitään pahaa ja olen 100 kertaa rohkeampi kuin muuten!) uskalsin antaa luvan riisua ponilta riimun päästä. Tarkoitus oli mennä ihan sen mukaan, miten kaikki sujuu. Poni kääntyi käynnissä, teki jopa etuosankäännöksiä. Ravissakin ohjaus toimi, joten uskalsin ottaa myös laukkaa ympyrällä. Ei vitsit sitä tunnetta, oikeasti! Kuvittele allesi hevonen, jolla on ainoastaan kaulansa ympärillä ohut nahkaremmi. Hevonen, joka voisi halutessaan tiputtaa sinut selästäsi tai vaikka tappaa sinut helposti, liikkuu allasi juuri niin kuin sinä haluat. Se nostaa laukan, kääntyy pienestä käden liikkeestä. Se tekee kaiken vapaasta tahdostaan, se tottelee sinua.

Tämä on varmaan vähintäänkin jokaisen pienen heppatytön unelma, hallita hevonen ilman varusteita. Iän karttuessa unelmat ehkä suuntautuvat toisaalle - esteille tai kouluratsastukseen. Mulle tämä on kuitenkin iso juttu. En ehkä ole hyvä ratsastaja, en esteillä enkä koulussa. Voin kuitenkin olla ylpeä itsestäni ja tietää, että osaan sentään jotain. Olen saanut rakennettua hevoseen luottamussuhteen, jonka turvin voin hallita hevosta myös varusteitta. Kaipa se kertoo jotain, edes jostakin.