torstai 8. joulukuuta 2011

Joulukalenteri #8


 Rakas joulupukki!

Kirjoitan sinulle kirjeen kaviokkaiden ystävieni puolesta, sillä heillä olisi ongelmia kirjeen toimittamisen kanssa.
Sekä Julita että Winnie ovat käyttäytyneet  koko vuoden todella nätisti. Tai no, ainakin suurinpiirtein. Julita on pukitellut vain vähäsen ja Winnienkin käytös on kyllä parantunut, sitäpaitsi hän on vielä ihan lapsi. Molemmilla karvaturvilla on muutamia toiveita joululahjojen suhteen.



 Molemmat kaverit toivovat hirmuista kasaa herkkuja ja heppanameja! Kummallekkin on tuota mahaa kertynyt sen verran, että ulkomuodostakin voi päätellä jotain kavereiden ruokahalusta. Namit olisivat hirmu mukavia myös koulutusmielessä; esimerkiksi venytteleminen on monin verroin mukavampaa ja tehokkaampaa kun palkinnoksi venytyksestä saa aina namin.


Julita toivoisi joululahjaksi ihan omia saksia. Jostain kumman syystä tallin kaikki sakset ovat joko hävinneet tai piilotettu syksyisen lasten harjanleikkaustragedian jäljiltä. Juli tahtoisi omat sakset, joita voisi säilyttää sen omassa harjapakissa. Silloin kukaan muu ei käyttäisi niitä, mutta Julin tuuhea harja pysyisi helpommin lyhyenä ja siistinä.


Sekä Juli että Winnie tahtoisivat uusia satulahuopia. Julitalla niitä on paljon jo ennestäänkin, joten huutavaa tarvetta ei kyllä ole tämän karvaturvan osalta. Winnie on kuitenkin tähän saakka lainannut Julin huopaa, joten tamma osaisi varmasti arvostaa ihan ikiomaa huopaa. Eipä ponilla kyllä varmaan voi liian montaa huopaa olla, joten kyllä Julinkin tarve uuteen satulahuopaan on ihan perusteltu.

Winnie on osoittautunut taitavaksi riimujen suurkuluttajaksi. Kahden kuukauden aikana villi lapsi on saanut jo kaksi riimua rapsutettua huonoon kuntoon, joten uudelle olisi jo tarvetta jouluun mennessä. Viininpunainen tai harmaa väri voisi sopia Winnielle. Riimun lisäksi poni toivoisi siihen sopivaa narua.


Julita tahtoisi kylmiä ja lumisia maastoretkiä varten fleeceloimen, joka lämmittäisi mukavasti myös ratsastajaa. Loimi saisi mieluusti olla vaaleanpunaisen tai pinkin sävyinen, mutta myös jokin neutraali ja asiallinen väri käy. Mikäli halutunlaista loimea ei löydy mistään, käy hätätapauksessa oikean värinen tavallinen fleecepeittokin. Sen saa viritettyä hyvin satulan alle.


Etenkin Winnie toivoisi jotain tekemistä karsinaansa ja siihen oivallinen ratkaisu olisi jokin Likit -tuote. Kaveri saisi vähän jotain tekemistä, kun se iltaisin tarhavuoronsa jälkeen odottelee karsinassaan vain iltaheiniä. Myös Julita osaisi varmasti arvostaa hyvänmakuista lelua karsinassaan.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat